Koira lapsiperheeseen-ilo vai vaiva???

Mitä mietit koira-asiasta nyt?

Meillä on lähes nelivuotias isokokoinen ja aktiivinen koira ja kyllä täytyy tunnustaa että välillä on mamman hermo koetuksella. Lapsia on toistaiseksi vain yksi, 1v 7kk poika. Maalla varmasti voi yhtälö sujuakin ihan mukavasti jos koiraa voi jonkin verran ainakin pitää ulkona. Lähinnä minua nyppii tuo jatkuva " meuhkaaminen" joka seuraa siitä että lapsi ja koira ovat niin kovin kiinnostuneita toisistaan. Ja tietysti se vettä nyt kun lapsi vihdoin nukkuu hyvin ja pitkään aamuisin niin täytyy koiran kanssa nousta lenkille!



Samaan hengenvetoon täytyy sanoa ettei mikään tuota niin suurta iloa lapsellemme kuin tuo koira. Eli niinkuin kaikessa niin tässäkin asiassa on hyvät ja huonot puolensa. Hyvät taitavat kuitenkin viedä voiton :o) Varaudu kuitenkin siihen että vaikka koira olisikin tottunut lapsiin on yksiuotias ihan eri kuin 5 vuotias eli ole tarkkana. Jo ison kokonsa takia koira voi tahtomattaankin esim. töytäistä lapsen kumoon ja käydä voi pahastikin. Toisaalta nopeastihan lapsetkin kasvavat joten vaihe on väliaikainen...

Meillä on kaksi lasta. Toisesta koirasta jo luovuimme ja toinenkin tuntuu pyörivän vaan jaloissa. Huomiota ei jaksa eikä ehdi antaa riittävästi. Onneksi koira on jo kymmenvuotias ja todella rauhallinen.

Uusi yritys... Meillä siis kaksi lasta. Toisesta koirasta luovuin ennen kuopuksen syntymää. Toinenkin tuntuu vaan pyörivän jaloissa. Onneksi koira on todella rauhallinen ja jo kymmenvuotias.



Jos lapset ovat jo isoja, niin mikäs siinä, mutta meillä on kaksi alla kolmevuotiasta. Itsekin olin todella koiraihminen ennen lapsia, mutta nyt tilanne on muuttunut, kun aikaa ei ole ja lapset vievät niin paljon huomiota.

Sanoisin, että koira on sekä vaiva että suuri ilo! Meillä on yksi koira, 7 vuotias, nyt jo jokseenkin rauhallinen tapaus, nuorempana todella villi (joten onneksi meillä ei silloin ollut koiraa, huh huh).



Olette ottamassa melkoisen suurta koiraa, joka on vielä kovin haasteellinen rotu. Ihania koiria kyllä, en sitä tarkoita. Toivottavasti koira on hyvin peruskoulutettu, sillä tuollainen koira on sitten aika paha ilman kunnollista peruskoulutusta. Taidatte kuitenkin tietää tapauksen, koska se on tuttavienne koira.



Koiran ja lapsen kanssa yhtälössä on omia haasteita... Mielestäni hankalampia ovat ne, että koiraa on aina vietävä ulos, ja jos toinen aikuinen ei ole kotona, lapsi on otettava mukaan. Toki mukavaa ulkoilua, mutta räntäsateessa, kun sataa vaakasuoraan ei aina niin kivaa. Lisäksi lasta on vahdittava tarkasti, ettei käy mitään vahinkoa koiran kanssa. Meillä 1 vee 3 kk ikäinen tutkimusmatkailija, joka ei ymmärrä, että koiran korvasta ei voi vetää eikä koiran nenä lähde vetämällä irti. Lapsi pitää koirasta kovin, mutta on vielä niin pieni, ettei ymmärrä että koira on koira ja millaisia hellyydenosoituksia se sietää. Lapsi ei tarkoita pahaa, mutta koira ei välttämättä ymmärrä sitä, ja saattaa puolustaa itseään näykkäisemällä tms. (siis meillä ei ole käynyt näin, mutta voisi käydä). Lisäksi iso koira saattaa jo massallaan kaataa lapsen (meillä lapsi kiipesi koiran selkään ja koira lähti karkuun jolloin lapsi tietenkin putosi). Olemme tietenkin opettaneet lasta, että mitä koiralle saa tehdä ja mitä ei, mutta yksivuotiaan muisti ja ymmärrys eivät nyt niin hyviä ole.



Mutta onpa koirasta toki iloakin! Itse en koiraani pois antaisi mistään hinnasta, se antaa kotiäidille hyvän tekosyyn paeta arkea hetkeksi " kun koira on pakko viedä ulos" :-))



Miettikää tarkkaan valintaanne, sillä rotu on haastava, lapset ovat pieniä ja koirasta on kuitenkin työtä vielä kaiken muun päälle.



www.lemmikkipalstat.net sivuilla on keskustelu erikseen rottweiler rodusta. Käypä siellä katsomassa keskustelua ko. rodusta.



Tsemppiä, jos koiraan päädytte. Siitä on paljon työtä, mutta paljon iloa.



Ai niin, ja sotkua tulee vielä enemmän!!

Itseäni henkilökohtaisesti ärsyttää ihmisten ajattelemattomuus eläimiä otettaessa. Itse olen erittäin eläinrakas ja kannan suuresti huolta niin lemmikkien kuin luonnonvaraistenkin eläinten hyvinvoinnista. Liian paljon näen lähipiirissänikin sitä, että otetaan milloin kissaa, milloin koiraa ja sitten ei jakseta huolehtia niistä. Ja sitten tyrkytetään niitä milloin kenellekkin ja vähän ajan päästä otetaan uusi ja kokeillaan josko nyt onnistuisi...huoh.. Minusta asiaa kannattaa miettiä myös eläimen kannalta. Ei ole sitäkään kohtaan oikein, että se joutuu sopeutumaan uuteen kotiin ja uusiin ihmisiin ja pahimmassa tapauksessa laitetaan pian taas " kiertoon" . Eli minä kirjoittelin nyt hieman eläimen näkökulmasta... Hattua nostan sinulle, kun pohdit vakavasti asiaa. Kannattaa miettiä miten paljon olet " eläinihminen" . Eli eläimestä tulee aina lisää hommaa, teetkö sen hyvillä mielin vai vastentahtoisesti. Ja aikuisena otettu koira + pienet lapset yhtälö, joskus toimii, joskus ei. Meillä lapsellekkin opetetaan pienestä pitäen, että eläimillä ei leikitä ja niilläkin on oikeus olla rauhassa. Toki niiden kanssa voi leikkiä, mutta myös eläimen on oltava suostuvainen. Tämä kieltämättä on välillä haasteellista hommaa, mutta minusta ehdotonta. =)

Riskit ovat melkoiset kun talossa on pienet lapset, jotka eivät kykene asettumaan eläimen asemaan. Sitten kun siihen tuodaan täysin " vieraasta laumasta" aikuinen koira, joka on lempeä, ainakin omassa laumassa, voi katastrofin ainekset olla valmiina. Hmm. olikos se koira 8v? Unohdin jo. Kuitenkin 8v rotikka on jo vanhus. Vanha koira kaipaa toki virikkeitä, muttei välttämättä jaksa pienine kolotuksineen innokkaita pikku-ihmisiä runnomassa jo hieman raihnaista kehoaan.



Tottakai eläin on iso ilo. Mutta voisiko ajatella että että ottaisitte sitten ison ilon perheeseenne, kun lapset ovat hieman isompia ja kykenevät kohtelemaan eläintä oikein. Isosta ilosta kun voi tulla nopeasti iso suru, jos koira puolustaakin itseään.



Vaakakupissasi taitaa painaa huoli eläimen tulevaisuudesta. Kamalaahan sekin on, jos terve koira lopetetaan, mutta minkälaisen riskin olet valmis ottamaan? Ja keidenkä kustannuksella?



Kumpi on armeliaampaa eläimelle, nukutus vaiko nyrkkeily- ja riepotussäkiksi joutuminen?



Minä en ainakaan kykene jatkuvasti olemaan lastemme ja koiran välissä. Koira saa välillä lämpöisiä halauksia ja liian tomeria taputuksia jne joista koiraa saa rientää pelastamaan.



Itsellänikin on kova hauvakuume. Toinen koiramme (15v) lopetettiin reilu vuosi sitten ja on outoa kun on vain yksi koira, mutta en uskalla ottaa 3. tyhjäpäätä taloomme.. Odotan 5v ja sitten on pentujen aika meilläkin. Sitä aikaa odotellessa,



Lila75, tytöt 1v10kk ja 4kk sekä koira pian 9v

eli tuohon kysymykseen ei ole täydellistä vastausta.... voin kertoa kuitenkin mikä tilanne meillä on...



eli meillä on kohta 7 vuotias sekarotuinen koira (semmonen polvenkorkuinen) ja kaksi lasta 2v ja 8kk. ja minua säälittää koiramme. se on rauhaa rakastava ja haluaisi paljon torkkua ja makoilla.. mutta vähän väliä joko joudun käskemään sen pois tai sitten väistää lapsia omaehtoisesti. rakastaa rapsuttelu ja AIKUISTEN huomionosoituksia.



koiramme rakastaa pitkiä kävelylenkkejä. ja yksin lasten kanssa kotona ollessani en pysty sitä mettälenkille viemään.. pihalla saa olla mielin määrin, mutta se ei ole sama. ja huomiotakaan ei saa niin paljon kuin ansaitsisi.



Olemme jo pitemmän aikaa miettineet että koirallamme olisi parempi olla jonkun toisen rakkaana.. mahdollisesti vanhemman pariskunnan/henkilön jolla ei pieniä lapsia.



Ajatusta vastaan sotii se että olen aina ollut sitä mieltä (ja olen vieläkin) että koira/mikä tahansa eläin on perheenjäsen ja se otetaan KOKO elämän ajaksi (siis sen eläimen elämän) ja eläintä hankkiessa tulee ajatella tätä. Kyyneleet kohoavat silmiin nytkin tätä kirjoittaessa.. ajatus on siis todella paha mulle itselleni (ja miehelle.) Tunnen kuinka pettäisin rakkaan ystävän edes ajattemalla tätä vaihtoehtoa (siis uuden kodin etsimistä.)



Mutta alan kallistua siihen että rakkaudesta koiraamme meidän on todennäköisesti siitä luovuttava. Varsinkin kun haaveissa siintelee mahdollisesti vielä kolmas lapsi.



Emme ole päätöstä vielä tehneet tai ehkä olemme en tiedä.. voi olla että en pysty vielä sitä itselleni myöntämään... mutta joka tapauksessa harkitkaa tarkkaan pystyttekö antamaan koiralle sen ansaitseman huolempidon ja virikkeet JOKA päivä sen loppuelämän ajan. koira on jo tulossa toisesta kodista.. ei ole sille oikein että joutuisi vielä vaihtamaan kotia sen takia että ajattelitte kokeilla josko homma toimisi.



anteeksi pitkä sepustus ja ehkä sekava teksti.. asia vaan on nyt meillä niin pinnalla.



onko joku muuten luopunut koirasta tästä syystä mitä kerroin juuri meidän tilanteeksi? pääseekö siitä syyllisyyden tunteesta eroon??



t. usva ja katras.

Meillä on aina ollut koiria kotona ja tytön syntyessä oli 7v ja 1,5v nartut. Asumme tosin kaupungissa, joten tilanne on vähän toinen. Sata kertaa olen ajatellut, että olispa helppoa jos ei olisi koiraa. Koirat ovat paljon huonommalla hoidolla kuin haluaisin, sillä omat resurssit eivät vain aina riitä lenkitykseen entisellä tasolla. Nyt on jo aika helppoa, sillä tyttö 2v4kk juoksee mielellään mukana lenkillä ja touhuaa koirapuistossa omiaan. Kunnia-asianaan on tietysti vanhemman(rauhallisen)koiran talutus.



Maalla ulkoilutus on varmasti helpompaa kun koiran voi päästää pihalle itsekseen välillä ja voi pitää mukana siinä pihalla touhutessaankin(kaupungissa koirilla ei ole tietysti mitään asiaa pihoille/leikkipaikoille), jolloin koiran ei tarvitse olla niin paljon yksin. Talviaika on mielestäni oikea riesa kun lapsi pitää pukea sataan kerrokseen ja rattaat vielä kiskoa kellarista, en tiedä miten ensi talvena sitten kun on vielä vauva. Kävelisiköhän esikko sitten pieniä lenkkejä ja vauva menisi kantoliinassa...Jää nähtäväksi. Onneksi meillä mies osallistuu koirien hoitoon ja tietysti pääsen yksinkin lenkille kun mies on tytön kanssa tai tyttö jo nukkuu.



Koirat ovat tosi tärkeitä lapselle, aamulla ensimmäiseksi käy sanomassa hyvät huomenet ja koirien ruokinta on myös tärkeä juttu. Isommalle lapselle taas jos koulun jälkeen joutuisi tulemaan tyhjään kotiin, olisi ihana kun on koira vastassa.



Yksi juttu tuli mieleen, eli rotikan ikä. 8-v rottis alkaa olla rottikseksi jo ehtoopuolella. Puolensa siinäkin, vanhat koirat ovat rauhallisia ja fiksumpia, mutta sitten alkaa tulla niitä kremppoja. En tunne tarkkaan rotua, enkä tiedä keski-ikää, mutta sanoisin että 12v rottis on jo vanha jos siihen ikään pääsee. Monet isot koirat saavat nivelrikkoa yms. jo ennen 10v ikää, ystäväni kultsu ontui loppuaikansa kipulääkityksestä huolimatta ja jouduttiin viemään piikille hiukan ennen 10v synttäreitä. En halua tehdä tästä mitään peikkoa, mutta pahimmassa tapauksessa saatte koiran omistamisesta sen ikävimmän ajan. Eläinlääkärireissuja ja lopulta saattohoidon.

Meillä reilu 4-vuotias Dalmis narttu ja 3½-vuotias tyttö.

Hienosti tulevat keskenään toimeen. Ei siinä mitään. Kovin ovat tärkeitä toisilleen.

Aamulla ensimmäiseksi alakertaan tullessa koira ottaa iloisesti tytön aamuhalit vastaan ja illalla viimeiseksi koira halataan ennen nukkumaan menoa.

Leikkivät usein yhdessä ja ulkoillessa juoksevat rinta rinnan.

Jos toinen katoaa ulkona näkyvistä on heti toisella huoli että mihin kaveri jäi.

Vaivaa on toki ulkoiluttamisessa säässä kuin säässä.

Meillä mies on paljon pois,joten tytön täytyy tulla mukaan ulkoiluttamaan koiraa.

Ei siinä mitään oppii vastuuntuntoa pienestä pitäen,eläimestä on pidettävä huolta.

Rotikka on haastava rotu (oikeissa käsissä varmasti aivan ihana,mutta...) oletko varma että tuon ikäinen koira sopeuuu uusiin ihmisiin ja uuteen kotiin hyvin?

Oletko varma että jaksat hoitaa sekä koiran että lapsen?

Välillä minullakin omatunto kolkuttaa kun koira jää niin vähälle huomiolle. Itse en välttämättä olisi ottanut koiraa jos olisin tiennyt että tulen raskaaksi ja saan myös lapsen.

Toisaalta ihan hyvinhän meillä on mennyt ja enpä usko tuon koiran niin kauheasti kärsineen vaikken olekkaan jaksanut sitä kisoissa ja näyttelyissä käyttää.

Säiden mukaan teemme välillä pitkiäkin lenkkejä,myös metsässä. Iloinen ja kiltti koirahan tuosta on kasvanut,mutta silti.



Laitappa + ja - paperille ja harkitse sen jälkeen tarkoin mikä on parasta koiran kannalta.

Koiran etu ratkaisee.



Ylimääräinen työ ja kuran tulo on sivuseikka,ne kyllä jaksaa jos on todella harkinnut koiran ottamisen tarkkaan.

niin saa olla aika skarppina asiasta. Mikä on varsinainen syy että omistajat luopuvat koirasta. Vanhaa kamua ei niin vaan jätetä.



Tietyt suomessa jo tutut koirarodut saattavat olla vähän arvelluttavia lapsiperheissä, niinhin esim rottis ja doberman kuuluvat. Tiedän itse kaksi tapausta jossa rottis on purrut lapsia omastatakaa. Rottis ei ole mikään bokseri.



Sitäpaitsi mikä mahtaa olla tämän rodun keskimääräinen elinikä? Monilla samankokoisilla jalostetuilla roduilla lienee olevan 6-10 vuotta.

Minulla on vain hyviä kokemuksia rotweilereistä. Tuttava perheessä oli kaksi rotikkaa ja kolme pientä lasta. Niin ihania koiria en tunnekkaan kuin ne koirat. Siinä on koiralla luonnetta ja ovat myös ihania. Siinä perheesä koirat olivat koulutettuja, ei ollut mitään ongelmia lasten kanssa. Asuivat maalla, missä koirat saivat olla pihalla vapaana.



Tietenkin täytyy koiran olla hyvin koulutettu, mutta en tiedä miksi aina doopermannit ja rotweilerit haukutaan, että ovat suurinpiirtein ihmissyöjiä.



Tiedän monia pieniä koiria, jotka näykkivät ja näyttävät hampaitaan, sekä aikuisille että lapsille. En tiedä ajatellaanko niin, että jos pieni koira näykkäisee niin se ei ole yhtä paha kuin iso koira.



Mielestäni pienet koirat ovat arvaamattomampia kuin isot koirat.

Hyviä kommentteja olet saanut ja omani on kyllä aika toistoa. En vaan jaksa olla muistuttamatta, että koirasta on sekä iloa että vaivaa.

Meillä 8 vuotias snautseri narttu, joka ollut meillä pennusta. lapset 3,5v ja 11kk. koiramme on aktiivinen, iloinen ja tulee aivan loistavasti toimeen poikien kanssa. pojille koira on tärkeä ja isommalle leikkikaverikin.



mutta, mutta ... minulla on jatkuvasti huono omatunto siitä, että koiralle ei ole tarpeeksi aikaa ja huomiota. ärsyynnyn koiraan myös aivan liian helposti ja pahasti. koiralle pitää olla järjestämässä aina hoitopaikka, kun olemme reissussa. kyläillessä tai muuten poissa ollessa miettii, että koira on nyt yksin ja kohta pitää palata kotiin viemään koira pissalle jne. koira vaatii oman tilansa autossa. koira vaatii ainakin meillä aktiviteettja ja jatkuvaa kasvattamista vaikka koira onkin hyvin peruskoulutettu.



koiraa ei kannata mielestäni ottaa, jos yhtään epäilyttää, eikä vaan siksi, että voisi olla ihan kiva, että on koira ...



itse en ottaisi rotikkaa, joka jo noin vanha ja ollut toisessa laumassa. muut ovat jo hyvin perustelleet. meillä on ollut aikanaan hyvin, hyvin paljon yksi mukava rotikka hoidossa. vaativa rotu ja aika paljon sairauksia ilmenee keskimäärin viimeisillä vuosilla. ne voivat sitten olla vaikeita vuosia lasten kanssa, jos koira sattuisi sairastamaan ja haluamaan omaa rauhaa ja lapset haluaisivat leikkiä ja helliä koiraa.

mistä oikein on kyse. He neuvovat mielellään.

Täältä kun kysyy niin varmasti löytyy jopa joku joka on sitä mieltä että kaukaasianpaimenkoira on hyvä seurakoira lapsiperheeseen.

Meillä oli kaukaasianpaimenkoira (narttu) lapsiperheessä (4 lasta).

Se tuli meille pentuna, kun itse olin noin 5 -vuotias, veljeni 6-vuotias ja 2 vuoden kuluttua syntyi pikkuveli ja reilun vuoden kuluttua siitä vielä yksi pikkuveli.

Ja kyllä se koira rakasti meitä aivan koko sydämmestään!

Antoi tehdä ihan mitä vaan ja kesti kaikki mahdolliset pomppimiset ja " häiriköinnit" ... Sillä oli myös 8kpl pentuja, samaoihin aikoihin, kun toinen perheen pienimmistä oli 1,5v ja toinen ihan vauva...siinä ne kaikki temmelsi samassa kasassa ;)



Kyllä se on ihan koiran luonteesta kiinni , eikä niinkään rodusta.

(Huom! Koira tarkkaili vieraita miehiä ja vihasi alkoholisteja. Joten ei mikään " kiltti" koira yleisesti)



Omassa perheessä (minä, mies ja 2,4kk poika) meillä on pieni rekaroituinen 7-vuotias uros koira, joka on ollut minulla 2-vuotiaasta lähtien, otin hänet huonosta kodista . Ja kyllä hän rakastaa poikaamme, mutta voi murahdellakin jos toinen häiriköi kyllästymiseen saakkaa...

enkä ole siitä mitenkään huolissaan.



Sitä vaan, että jokasen koiran luonne on niin erilainen...;)

saanko kysyä oliko hän/se ihan kaukaasianpaimenkoira vai keskiaasianpaimenkoira?



Voin kyllä kuvitella että spurgut ja muut örisijät ei varmasti lähelle tulleet.



Kävipä työkaverille tällainen tapaus; lapsella oli synttärit ja ne vietettiin aurinkoisena sunnuntaipäivänä. Perheeseen oli otettu yli puolivuotta aikaisemmin puolivuotta vanhan keskiaasianpaimenkoiranpennun (säkä matalampi kuin kaukaasian mallilla) joka ei meinannut mitenkään ensin hyväksyä perheen lapset.

Lastenkutsuilla oli vanhemmat mukana ja kun kahvit oli juotu niin jotkut aikuiset halusivat mennä ulos tupakalle ja pyysivät saada nähdä heidän koiraa. Isä kävi hakemassa sitä ja vaikka koira oli remmissä kiinni niin se hyökkäsi aikuista vierailiaa päin niin että sai haukattua naamaa pahasti.

esikoisen synnyttyä minulla oli 7v, 3v ja 10kk ikäiset koirat. Eivät tosin aktiivi rotuja, mutta keskikokoisia. kaikki meni kyllä hyvin ja koirat oppivat lapsen kanssa elämään.



nyt lapset ovat 5v ja 2,5v ja osaavat käsitellä koiria jo aikas hyvin, varsinkin vanhempi.

koiria meiltä löytyy tälläkin hetkellä kolme. viime keväällä kun joudúttiin lopettamaan yksi.

koirat ovat nyt 6v ja kaksi 1vuotiasta.



molemmat vanhemmat ovat täysillä siis mukana niin lasten kun koirienkin hoidossa ja harrastamme aktiivisesti koirien kanssa agilityä. lapset kulkevat paljon mukana harrastuksissa ja isompi harjoittelee vanhimman koiramme kanssa agiltyä ja tokoa oman mielensä mukaan silloin kun haluaa. hän on kyllä kovasti innostunut koirista.

nuorempi leikkii sitten muita leikkejä kuten hiekkakakkuja.



iloa on koirista lapsille ja aikuisille ja niissä on meidän henkireikämme.



me emme kuitenkaan matkustele yms. jotenka koirille tarvitsee todella harvoin hoitajaa. ja toki aina välillä tulee sellainen olo että miksi nyt pitää lähteä taas ulos kun sataa kaatamalla räntää, mutta seuraavana päivänä ei taas vaihtaisi koiria mihinkään.



eli kyllä se asennettä vaatii elää pienten lasten ja koirien kanssa, mutta kyllä me saamme siitä niinpaljon että en pois vaihtaisi.





jokaisen on toki harkittava omalla kohdallaan mihin on mahdollisuus itsellä.

Meillä 3v poika, rottis 5v ja staffi 6v ja hyvin on mennyt. Poika oppi jo reilun yhden vanhana mitä saa tehdä ja mitä ei, ja opetettu sääntö pätee, eli jos koira murisee, pitää heti tulla sanomaan äitille.

Meillä mies on paljon pois kotoa, ja minä harrastan koirien kanssa, joten poika on jo vauvasta asti joutunut ja saanut kulkea mukana.

Ei se rotikka ole sen vaarallisempi koira kuin mikään muukaan, mutta jokaiselle koiralle pitää opettaa perustavat, sekä se kultainen sääntö, että ihminen tulee aina ekana.

No näinhän se on et vaiva vai ilo ja se on ihan sinusta itsestä kiinni miten sen otat!



meillä on nyt 10 kk ikäinen koira (karkeakarvainen saksanseisoja) lapset 13v, 5v ja 1v nuorimmainen oli noin 4kk kun koira tuli ja hyvin on mennyt, ite asutaan myös omakotitalossa ja ei mittään ongelmaa ole ollut. Se on niin paljon itsestä kiinni miten sinä asennoidut siihen koiran taloon tuloon. Jos pidät sitä ongelmana niin se myös on sitä!!



meillä nyt toi 1v kyllä käy koiran tykönä ja paukuttaa sitä päähän ja koira komentaa mut ei ole kyllä ikinä ollut tosissaan mut varottaa kyllä millon menee liilan pitkälle ja pakenee paikalta.



näin siitä koirasta on ollut iloa meille ja myös lapsille!!



mutta itsehän te parhailten päätätte onko koira tervetullut vai ei.

Eikö 8-vuotiaan koiran olisi parempi olla alkuperäisen perheensä kanssa, vaikka sitten kaupungissa? Minkälaista suhtautumista eläimiin opetetaan perheen 5-vuotiaalle lapselle, jolle koira on ollut koko aika perheenjäsen? Kyllä kaupungeissakin on koiran ulkoilutusmahdollisuuksia. Ei perheenjäsentä voi noin vain antaa pois, kun muuttaa. Kun otetaan koira, siihen on sitouduttava koko sen elinajaksi, eihän lapsiakaan anneta pois elämäntilanteen muuttuminen vuoksi.