Minkäikäisena potalle?
Heips,
meillä 1,5 v poika, jota olemme jo kesästä lähtien pikkuhiljaa laittaneet potalle. Välillä siinä istutaan, välillä ei suostu menemään ollenkaan. Enkä ole viitsinyt pakottaa. Pissat on tullut muutaman kerran, kakkaa ei kertaakaan.
En ole vielä ajatellut ottaa paineta asiasta, mutta neuvolasta kehotettiin aloittamaan harjoittelu alle 1,5 vuotiaana, muuten tulee kuulemma liian mukavuudenhaluiseksi, ja opettelu vaikeutuu.
Minkälaisia kokemuksia teillä on?
Mollie
Kommentit (10)
Meilä on poika 1 v 7 kk ja potalla on istuttu jo ehkä runsaan kolmen kuukauden ajan, ei ihan päivittäin mutta melkein. Poika istuu potalla ehkä maksimissaan viisi sekuntia ja on pissannut sinne ehkä kaksi kertaa. Ajattelin, että päiväkoti ja muiden esimerkki vaikuttaisi asiaan, mutta kuulemma tarhassa käy vain upottamassa pyllynsä pottaan ja sitten on jo, että kiitos kiitos. Kotona tykkää kyllä istua potalla sen hetkisen, tarhassa ehkä jännittää tilannetta, en tiedä. Mitään pakkoasiaa en ole tästä tekemässä, eli kotonakin jatketaan niin kauan kuin on mukavaa.
Suositushan olisi, että potalle esim. päiväunien jälkeen, ruuan jälkeen, ulkoa tultaessa jne. Tiedän samanikäisiä, jotka osaavat pissata pottaan, vaikkeivät muuten kuivia olekaan. Mutta jokainen ajallaan. Tässähän sanotaan (keskimäärin) poikien kehittyvän muutenkin hitaammin.
Valmius potalla käymiseen tulee lapsille varmasti eri aikan, ihan niin kuin muutkin taidot tulevat eri aikaan. Itse olen sitä mieltä et mitä varhemmin ja säännööllisemmin opettaa/totuttaa sitä nopeammin oppii. Pakottaa ei tietysti saa!
Oma lapseni (poika) on käynyt potalla 6kk asti. ensin aina ruuan ja unien jälkeen. Myöhemmin säännöllisemmin. Nyt lähes päiväkuiva ja ikää on 1v ja 4kk.
Yleensä ne sinne tulivatkin. Sen sijaan vaipattomuuteen ei päästy sen nopeammin kuin yleensäkään: päivä- ja yökuiva pissasta 2v6kk vanhana, kakkakuiva vasta 2v11kk iässä. Kakkaongelma johtui pitkälti vähäisestä juomisesta ja kovasta vatsasta.
Hei vielä,
ja minäkin vielä lisäisin tähän hyvän ystäväni tarinan, kun aloittivat vasta n. 2 vuotiaana pojan kanssa pottakokeilut ja oikeastaan saman tien poika hoksasi jutun juonen, eli taitaa mennä juuri niin, että oppivat kun on sen aika. Ja, toiset vaan kehittyvät nopeammin.
Meillä tuntuu pojan kanssa muutenkin, että kehitys tapahtuu teityissä asioissa hitaammin.
Meillä meni hyvin pitkälle samaan tapaan esikoispojan kanssa kuin emmakaisalla oman lapsensa kanssa. Eli aloitettiin potattaminen heti, kun osasi istua (n. 8-kuukautisena). Vietiin potalle aina aamuisin ja iltaisin sekä ruokien jälkeen. " Saalista" tuli ihan hyvin jo vuoden vanhana, mutta tottakai välillä tuli vaippaankin varsinkin pissat. Hurjasti näin vaivaa potattamisen kanssa ja siitä syystä tuntuikin rasittavalta, kun poika oppi kuivaksi vasta 2,5-vuotiaana. Muistan vieläkin yhden äidin ihmettelyn kerhon odotusaulassa, kun poikamme oli vielä vähän yli kaksivuotiaana vaipoissa: " Pottaharjoittelu kannattaa aloittaa jo vuoden vanhana, ettei joudu kulkemaan liian pitkään vaipoissa." Voitte kuvitella, että sapetti! Äidin puolustukseksi voi sanoa, että hän luuli pitkää poikaamme jo kolmivuotiaaksi, mutta silti.
Nyt meillä on tuon kolmivuotiaan esikoisen lisäksi vauva (11 kk) ja satunnaisesti olen häntä potalle laittanut, vajaan kymmenen kertaa yhteensä. Nyt olen päättänyt unohtaa suuremmat paineet asian suhteen, mutta toki ajatuksissa on 1-vuotissynttäreiden jälkeen ruveta toteuttamaan tuota potattamista jollakin tavalla. Pääasia, että tottuisi pottaan eikä siihen tulisi mitään kammoa. Siinä suhteessa ymmärrän neuvolankin kommentin, vaikka se ei varmaan mikään ehdoton totuus olekaan. Meillä esikoinen kyllä yleensä mielellään istui potalla ja se oli hänen mielestä luonnollista, joten se hyöty varmaan oli aikaisesti harjoittelusta.
Tsemppiä pottatouhuun - ainakin meillä se kiristi välillä äidin pinnaa tosissaan ;-).
t. Jogu ja kullannuput
aina herättyä ja aterian jälkeen. Montakaan kakkavaippaa ei tuon iän jälkeen tarvinnut vaihtaa, niin säännöllinen rytmi oli. Esikoisen kanssa aloitettiin vuotta vanhempana, kun en edes tiennyt, että noin pienen kanssa voisi jo aloitella.
Aloin n. 10 kk iässä käyttää potalla lounaan jälkeen. Joka päivä en muistanut, mutta ehkä 5 krt / viikko. Alussa ei tullut pottaan mitään. Onneksi kuitenkin lapsestamme huomaa, milloin on kakat tulossa ja aloin säännöllisesti laittaa potalle, kun typy alkoi " vääntää" . Tästä sai alkunsa se, että n. 1v2kk iästä lähtien lapsi alkoi pyytää potalle, kun kakka oli tulossa.
Potalla meillä luetaan kirjoja.
Lapsemme meni päivähoitoon n. 1v3kk ikäisenä. Tätä ennen en ollut itse potattanut kuin lounaan jälkeen. Päivähoidossa kuitenkin potatetaan lisäksi ennen ulosmenoa ja unien jälkeen. Niinpä mekin olemme viikonloppuisin ottaneet tavaksi potattaa samalla tavalla kuin päivähoito ja typy on alkanut pissata pottaan melkein joka kerta. Viime viikolla tuli esille ensimmäiset merkit siitä (lapsi nyt 1v4kk), että potalle pyydetään ennen pissaa. Pyyntö ei tapahdu vielä sanallisesti, mutta tyttö alkaa repiä vaippaa. Jos vanhempi hoksaa kysyä, onko tarvetta mennä potalle, niin sitten aletaan viittoa innokkaasti vessaa kohti ja tehdään pissat pottaan.
Minä en ottanut aluksi mitään paineita pottailusta ja sitä tehtiin silloin kuin muistettiin. Yllättävän nopeasti olemme kuitenkin siirtyneet säännölliseen pottailuun.
Meilläkin satunnainen potan käyttö aloitettiin jo ennen vuoden ikää.
Vastaanpa minäkin, kun meillä sattuu olemaan pottailu nyt aika pinnalla.
Aloitimme potalle totuttamisen hieman uli 1v iässä. Ensin ei suostunut istumaan, sitten suostui istumaan jo kauemmin (Katselimme kirjoja jne potalle totuttelun aikana) ja suht nopeasti tajusi kyllä mitä potalla tehdään eli osasi päästää sinne jo pissatkin.
Sitten tuli kausi, jolloin ei halunnut nähdäkään pottaa. Huuto vain tuli jos yritti potalle pistää. No yritettiin pottailu pitää yllä jotenkin, mutta ei pakottamalla.
Kesällä (poika noin 2.5v) yritimme taas opettaa kuivaksi eli pidimme ulkona ilman vaippaa ja yritimme saada potalle säännöllisesti, mutta ongelmana oli että jos poika on päättänyt että ei ole pissausaika silloin potalle ei mitään tule ja on turha istuttaa. Ja pissa tuli pöksyyn kun tuli, ei tuntunut olevan pojalla kontrollia.
Nyt muutama kuukausi tuon jälkeen tapahtui yhtäkkiä käänne parempaan. Poika ilmoittaa ihan itse kun on pissahätä ja viime sunnuntainakin oli koko päivän ihan kuiva vaippa! Olen äimänä. Mutta selvästikin meidän poikaa ei voi potalle mitenkään pakottaa, vaan hänen itsensä on haluttava pissata. Esim. kun kysyn, onko pissahätä, vastaus on lähes aina että ei. Hetken päästä kuitenkin hän itse sanoo, että nyt on pissahätä ja mennään pytylle (siis ehdottomasti pytylle, ei potalle). Pitää saada näyttää oma tahto.. ;)
Toiveissa siis eletään, että meilläkin kohta olisi vaipaton poika.
Tämä tarina vain esimerkkinä, että ei se kuivaksi opettelu aina käy ihan hetkessä ja erilaisia vaiheita saattaa olla. Jos ei aina potta innosta, hetken aikaa kun odottaa niin kohta taas voi innostaakin...
Pakottaa ei kyllä kannata, siitä tulee vaan negatiiviset mielleyhtymät, mutta houkutella toki voi ;) Me ollaan usein katsottu esim. kirjaa kun tyttö istuu potalla, tai olen yrittänyt keksiä jotain muuta mielenkiintoista. Ja kehunut aina kovasti, jos saa jotain aikaiseksi!
Aloiteltiin pottaan totuttelu ehkä noin 8 kk iässä, en tarkallaan muista (osasi kuitenkin jo istua itse). Välillä oli pottalakko, ei olisi millään halunnut istua (vaikka pissi tuli kuitenkin heti kun nousi potalta). Sitten taas onnistui paremmin. Meillä on sekä potta että lastenistuin isolle potalle, välillä tahtoo nimenomaan istuimelle, toisinaan potalle.
Meillä on hyvä keino ollut myös pissillä käyminen yhdessä, silloin maltetaan yleensä paremmin istua potalla. Toisaalta tytöllä on ollut myös " ujo pissa" , eli on tullut vasta sitten kun lähden itse pois vessasta hetkeksi. Nyt ei tavallisesti häiriinny seurastakaan. Harjoitteluvaiheessa ehdotin pottailua aina kun aavistelin pissin olevan tulossa, nyt kertoo yleensä itse. Lisäksi käydään potalla minun aloitteestani aamuisin, ennen nukkumaanmenoa, ennen ulosmenoa jne.
Tyttö oppi kuivaksi kesällä ennen kaksivuotissynttäreitä. Kakkavahinkoja sattui pitempään kuin pissimisiä, eli oli jo puoliksi tulollaan ennen kuin muisti sanoa tai huomasin ähinän.
Mukavia harjoitteluhetkiä!