Jakakaa 3-vuotiaan uhmatuskaa...siis äidin tuskaa :)
Meidän aurinkoinen, reipas 3 vuotias poika (muutenkin niin pirun omapäinen ja tempperamenttinen!) on saavuttanut siis tämän kuuluisan 3vee uhman, ja yhtäkkiä äiti onkin ihan kädetön tämän miehenalun kanssa! Olen lukenut näistä " mahtiraivareista" , ja salaa mielessäni ajatellut et miten niin niitä ei voi estää, tai miten niin lasta ei muka saa rauhoittumaan, vaan nyt siis TIEDÄN mistä puhutaan!
Ekan raivarin kun sai kaupassa, niin itelläkin meni vähän pasmat sekaisin...ihan kuin oikeesti olis saanut jonkun hulluskohtauksen...lapsi siis. Potki, löi, sylissä pitäminen ei onnistunut ollenkaan, heppu kun vielä on iso ja voimaskas. Ja kun lattialle meni, niin hyvä ettei (ja siis vähän löikin) päätään hakannut lattiaan raivoissaan! Apuva!
Jo olin ajatellut että ei meille taida mitään kunnon uhmista tullakkaan, mut kyllä se vaan taisikin :(
Kertokaas nyt kokeneemmat että miten toimia (paitsi venyttää oma pinna tooooooooooosi pitkäksi!)? Ja kauanko uhmaikä about kestää, onhan toki yksilöllistä.
En oikeesti ole (vielä) epätoivoin partaalla, vasta meillä on nää raivarit aloitettu, ja toisaalta näen niissä kyllä huvittaviakin piirteitä, mutta nauraa ei tietenkään auta! Jos teillä rakkaat kanssasisaret on jotain hauskoja juttuja kerrottavana, niin listatkaa ihmeessä, tiedä vaikka joku muukin saisi päiväänsä niistä piristystä :)
Kommentit (4)
että meillä noita kohtauksia kyllä provosoi väsymys ja nälkä. Siksi yritän vältellä esim. liiallista nälän tulemista antamalla pojalle vaikka pastillin suuhun, ellen muuta keksi.
Ja viimeinen vuosi on ollut tahtojen taistoa. Välillä melko toivoton olo, helpottaako tämä koskaan...
Hei!
En osaa auttaa, koska meillä ei vielä ole tullut tollasia raivareita. Eikä varsinaista uhmaakaan.
Mutta silloin kun poika suuttuu, ei meillä auta sylissäpito ollenkaan. Se vaan pahentaa tilannetta.
Minä siis annan pojan raivota lattialla ja yritän katsoa, ettei satuta itseään ja muita, ja yritän parhaani mukaan rauhoitella sivusta. Ja jos antaa ottaa syliin, niin silloin otan, mutta en väkisin.
Toki myös kannan kainalossa joskus pois kaupasta tai jostain muusta, jos menee meno ihan mahdottomaksi. Näin yleensä silloin, kuin poika on yliväsynyt.
Joskus olen nähnyt asiantuntijoiden nimenomaan suosittelevan sylissäpitoa turvallisena raivoamispaikkana..mutta luulen, että osalle lapsista se ei kerta kaikkiaan sovi. Poika hakkaa myös välillä päätään lattiaan ja sen jälkeen kun se tekee jo kipeää haluaa tulla syliin.
Meillä auttaa välillä se, että menee sanallisesti mukaan lapsen tunteisiin. " Ai olisitko vielä halunnut.." " Harmittaako sua se ja se.." " Olisitko halunnut karkkia.." jne.jne. Siis vain sanallisesti. Ei siis anneta lisää karkkia tai muuten tehdä niin kuin lapsi olisi halunnut, mutta ollaan hetki läsnä ja annetaan lapsen sanoa mitä olisi halunnut.
Mutta jään siis meilläkin odottelemaan pahempia uhmakausia :)
Mä taidan tietää miltä susta tuntuu! Enkä varmaan ole ainut. Meillä on kans 3+ vuotias poika, joka aika ajoin ottaa kunnon raivarit. Yleensä aiheesta: pukeminen. Eipä siinä sitten enää auta mikään, kun kuppi menee yli. Pahimmissa raivareissa ollaan sitten vaan pidelty poikaa väkisin " sylissä" niin kauan että rauhottuu. Onneksi niitä ei ole ollut kovinkaan usein. Joskus lievemmissä kiukutteluissa (ja jos ei olla suoranaisesti menossa mihinkään) viittaan kintaalla hänen vetelehtimiseensä. Tarjoidun muutaman kerran auttamaan häntä pukemisessa ja jos ei kelpaa, puen itseni ja lähden ulos. (Asutaan ok talossa, joten tää onnistuu). Olen oven läheisyydessä kuulolla, milloin poika on " valmis" pukemaan ja menen sitten uudestaan auttamaan. JOs on pakko lähteä johonkin, puen pojan väkisin. Siinä sitten hiki virtaa niin äidiltä, kuin pojaltakin. Myös jäähy on meillä käytössä silloin kun poika alkaa lyömään tai potkimaan.
Onneksi tää raivoaminen on ainakin meillä tuollaista aaltomaista. Välillä on tosi huonojapäiviä ja sitten menee taas paremmin. Onneksi pian tulee kesä eikä tarvii enää vääntää kättä ainakaan tuosta pukemisesta!