maailman paras isä ja aviomies!

Ja kiva että kirjoitetaan hyvistäkin asioista täällä, eikä vaan silloin jos asiat on huonosti, syystäkin oot ylpeä miehestäsi :)

Ihanaa lukea hyvistäkin asioista.

Minä myös olen saanut maailman parhaan miehen ja isän. Hän hoitaa ja hoivaa meitä molempia ja jakaa huomiotaan. Tuntuu että hänellä on todella suuri sydän. Rakastan häntä todella paljon. Joskun tuntuu kyllä että pojastamme on tullut isin poika, mutta kun molempien kädet on ympärilläni niin tiedän olevani se tärkeä molemmille ja rakastettu. Olen onnellinen ja tätä tunnetta toivoisin kaikille muillekkin.

Jep. Onhan niitä ihaniakin miehiä, jotka osaavat ottaa myös vaimonsa ja lapsensa huomioon. Minunkin mieheni lukeutuu näihin. Kaikkensa kyllä tekee minun ja poikamme (3,5kk) eteen ja nauttii aidosti pojan seurasta. Odotan innolla, että poika hieman kasvaa ja pääsevät isä ja poika puuhaamaan niitä " miesten juttuja" keskenään. Mies on alusta asti jakanut vastuuta vauvan hoidosta ja uskon, että se luo hyvää pohjaa heidän suhteelleen myöhemmin elämässä. Häpeäkseni kyllä myönnän, että tulee hänelle naputettua olemattomista asioista varsinkin huonosti nukuttujen öiden jälkeen. Ihmisiähän ne isätkin on.



Täytyykin muistaa antaa kiitosta hänelle itselleenkin aina silloin tällöin!

Teillä on tismalleen samanlainen vauvahistoria kuin meillä ja meidänkin isi on yhtä ihana. Pitää tuohon vielä lisätä, että kun isi oli isyyslomalla ja käytiin lomareissussa viikko, en vaihtanut tuon viikon aikana yhtä ainutta vaippaa vauvalle! Nyt kun meillä on jo toinen vauva, on isi ottanut esikoisen (vajaa 2v) hoidon täysin vastuulleen ihan oma-aloitteisesti ja tekee ainakin puolet kotitöistä siinä samalla. Tai näin mentiin siis oikeestaan ekat kuukaudet, nyt kun vauva lähestyy puolen vuolen ikää, ollaan vuoroteltu, joka toinen päivä vaihdetaan kossit, niin saadaan olla yhtä paljo molempien kanssa. Vauva on valvottanut minua tisutteluillaan viime aikoina ihan mahdottomasti, ja nyt onkin meillä menossa isin yövuorot ja minä saan nukkua. Sanoinkin eilen isille, että oon kyllä tosi onnekas ihminen kun mulla on kaveri joka haluaa osallistua ja jonka hoitoon voin luottaa. Kun viettää paljon aikaa vauvan kanssa, osaa sitä lukeakin melkeinpä yhtä hyvin kuin vauvan äiti ja semmosen ihmisen vastuulle voi vauvan hyvin jättää levollisin mielin. No, muita hoitajia meillä ei olekaan, joten mies on mun ainut apu. Minustakin on olennaista, että otetaan joskus näitä positiivisiakin asioita esille!

...eli mukava todeta näin ½-vuotiaan vauvan äitinä, että miehen valinta on mennyt täysin nappiin. On mahtavaa huomata, miten vastuuntuntoinen mutta myös vauvastaan nauttiva mies voi olla. Ainut haittapuoli on se, että ennen MINÄ sain miehen palkkapäivänä jonkin kivan jutun, nyt eilen sen näytti saavan meidän tytsy...

Otin osaa tuohon " mies aina töissä" -keskusteluun, koska todella tiedän mitä se on. Mieheni on siis yrittäjä ja työpäivä alkaa usein jo klo 4.30, päättymistä ei voi ikinä tietää. Tiedän mitä on odottaa melkein joka päivä/ilta kotona, kun koskaan ei voi tietää milloin mies tulee. Tiedän mitä on syödä yksin, koska harvoin satumme yhtäaikaa ruokapöytään. Tiedän myös mitä on perua oma meno, koska mies ei ehtinytkään kotiin silloin kun luuli ehtivänsä. Silti, niin kuin jo siinä aiemmassa viestissäni kirjoitin, minulla on maailman paras aviomies ja lapsellamme maailman paras isä. Mitään en tästä elämästä vaihtaisi, vaikka arki onkin välillä raskasta yksin. Meillä mies osallistuu kotona ollessaan todella paljon lapsenhoitoon ja jaksaa, sekä ennen kaikkea haluaa, hoitaa vielä työpäivän jälkeenkin. Lapsi ja tämä perhe on hänelle kaikki kaikessa. Siksi minäkin jaksan, koska tiedän että työ mitä hän tekee, on koko meidän perheen yhteisen hyvän vuoksi.



Toivon ymmärrystä meille enemmän tai vähemmän arkea yksin pyörittäville äideille. Se on rankkaa hommaa ja välillä tulee sanottua pahemmin kuin oli tarkoituskaan. Jossain pitää päästä ahdistustaan purkamaan ja vertaistuki on tässäkin asiassa sitä parasta mahdollista! Tämä on myös mielestäni sellainen asia mitä ei voi täysin ymmärtää muut kuin samassa elämäntilanteessa olevat..



Hyvä on, että positiivisista asioista muistetaan myös kirjoittaa, mutta niin pitää saada tehdä myös negatiivisista asioista. Sillä niitä molempiahan elämä on! Jaksamista kaikille! :)



-elmiina-

Voi elmiina80, kirjoitit juuri mietteitäni. Mieheni myös yrittäjä ja tekee piiitkää päivää. Välillä sitä on tosi kypsä (niin kuin juuri nyt), mutta mies on kyllä silti ihana ja hoitaa poikaamme minkä ehtii. Mutta kyllä sitä tosiaan välillä on niiin kypsä tähän väliaikaiseen yksinhuoltajuuteen, varsinkin kun pitäisi yrittää tehdä töitä samalla kotona...



Mutta eipäs vaivuta epätoivoon. Mies on ihana ja lapsi on ihana, vaikka kumpaankin välillä menee hermot (vaikka ei saisi).

Mua niin suretti toi " mies aina töissä" -ketju. Aloitin ainakin kolmesti viestinkin siihen, että älkää hyvät naiset tyytykö... mutta en sit laittanut, kun mitäs minä muiden koteja arvostelemaan.



Mieheni on alusta asti ollut iskä 110%. Sairaalassa en vaihtanut yhtäkään vaippaa vaan mieheni hoiti sen puolen. Hän myös kanniskeli poikaa kaiken aikaa, niin että minä sain oikeasti vaan levätä ja imettää -ja katsella elämäni miehiä. Kätilöiltä kyseli kaikkia vinkkejä vauvan hoitoon ja kätilöt olivat ihan ihmeissään, että " onpa mukava tavata tuollainen isä" .



Kotiin tultuamme hommat on jakaantuneet erittäin tasaisesti. Miehellä on ollut työreissuja ulkomaille (max 5vrk) jolloin olen joutunut olemaan pojan kanssa kaksin. Mies on vähentänyt omia harrastuksiaan ja tämän kesän jälkeen ottaa välivuoden yhdestä rakkaimmastaan eli valmentamisesta. Otti asian itse esille ja sanoi, että ei oikein huvita olla kentän laidalla kun on pieni poika kotona. Että haluaa olla kotona pojan kanssa ja touhuta, hän kun kasvaa niin nopeasti.



Yhdessä ollaan tietty eniten, mutta mies on pitänyt huolta että minäkin olen saanut mennä omissa menoissani; käydä kahvilla kavereiden kanssa ja pari kertaa viihteellä. Syksyllä lähden viikonlopuksi ratsatusreissuun kavereiden kanssa -se tulee olemaan iskän ja pojan ensimmäinen kaksin olo. Siis pidemmän aikaa. Toki on ollut lukemattomia kertoja pojan kanssa kaksin kun olen ollut esim. koiran kanssa lenkillä, ratsastamassa, kaupoilla tms.



Mies ottaa viikonloppuna pojan matkaansa kun lähtee peliä katsomaan ja minä saan jäädä kotiin nukkumaan päiväunia ja lueskelemaan aurinkotuoliin! Käyvät kaupassa kaksin ja autoa korjaamassa, mitä nyt ikinä tuleekin. Aamusella ottaa koiran matkaan ja pojan vaunuihin ja lähtevät lenkille, jotta minä saan nukkua... iltapuuhat ja varsinkin suihkussa käynti ovat meillä pitkälti iskän ja pojan yhteisiä juttuja. Ja mikä parasta -hän ei koe, että tämä olisi jotenkin uhrautunut tai tekisi jotain erikoista. Hänen mielestään tämä on maailman luonnollisin työnjako ja ennen kaikkea, hän haluaa olla lapsensa kanssa, koska kokee, että vauva on jotain ihmeellisen rakasta ja ainutlaatuista.



Myös kotityöt hoidetaan meillä kimpassa. Mies hoitaa ruuanlaiton pääsääntöisesti, mutta siivoukset tehdään " kumpi kerkeää" periaatteella ja usein toinen esim. käyttää koiran ja sillä aikaa toinen imuroi tms.



Mieheni on mulle maailman ihanin ihminen ja lapsellemme täydellinen iskä!

Meillä oli sairaalassa ihan sama juttu! Mies oli siellä melkein koko ajan, hoiti vauvaa niin että minä sain käydä rauhassa suihkussa ja syömässä. Ei ollu koskaan aiemmin hoitanu niin pientä! Musta tuntui että muut äidit katsoi meitä vähän kieroon, mutta olin kyllä tosi ylpeä miehestäni! :) Meillä siis mies jäi isyyslomalle heti kun vauva syntyi. Onneksi pystyi järjestämään työt niin, että pystyi pitämään kahden viikon isyysloman.



Meillä on myös ollu itsestäänselvää alusta asti, että molempien kotona ollessa kumpikin osallistuu lapsenhoitoon. Koskaan ei olla asiasta sen kummemmin keskusteltu, mutta enpä ole tarvinnu patistaa miestä jotain tekemään. Kotityöt jää hyvin pitkälti minulle, mutta mielelläni ne teenkin, varsinkin nyt kun mies vielä rakentaa kaikki vapaa-ajat. Enkä mä sitä omaa aikaa niin kauheesti edes kaipaa, lenkki koiran kanssa illalla piristää jo kummasti!