Kun arki kuristaa kurkkua eikä jaksa rakastaa perhettä...

Viestiketjun nayttaminen miehelle oli kylla naisen teko. Nyt naette molemmat, ettette ole yksin asian kanssa.



Itsekin sain aikoinani talta palstalta paljon tukea, kannattaa siis kirjoittaa tanne jatkossakin. Taalla on paljon saman lapikayneita.



Voimia toipumisen tielle ja muista ottaa IHAN IKIOMAA AIKAA vain itsellesi ja HEMMOTTELE itseasi valilla.



t. Siina

Kiitos teille kaikille neuvoista ja myötätunnosta, saamani empatian määrä on aivan mykistävä! Ajattelin vielä palata lyhyesti kertomaan, mitä tilanteelle nyt kuuluu...



Kuten joku tuossa ehdottikin, annoin tämän viestiketjun miehelleni luettavaksi. Siitä urkeni pitkä keskustelu ja paljon kyyneleitä, mutta pääsimme hyvään lopputulokseen. Oli hyvin puhdistavaa ja voimia antavaa käydä asiat perin pohjin läpi. Nyt on ensi viikolle lääkäriaika varattuna, siihen asti jaksan varmasti nyt, kun mies antaa täyden tukensa ja on olemassa jonkinlainen aavistus siitä, että olen ehkä sittenkin perheelleni tärkeä.



Toivoa on taas, eiköhän tästä vielä nousta! Toivottavasti tämä viestiketju rohkaisee myös muita saman ongelman kanssa painiskelevia etsimään ratkaisuja. Itse vielä viime tiistaina vannoin, että tämän päivän vielä jaksan, mutta sen on oltava viimeinen, enempään ei ole voimia. Kiitos teille tuestanne, alan olla vakuuttunut siitä, että huono ratkaisuhan se olisi ollut täältä omin luvin lähteä.





Valoa tunnelin päässä näkevin terveisin,



Curie

Olet ollut tosi rohkea ja ottanut ison askelen kohti parempaa. Toivon sinulle ja perheellesi kaikkea hyvää! Nyt on toivottavasti tiedossa ylämäkeä, ehkä kumpuilevaa sellaista, mutta suunta on ylöspäin.



Voikaa hyvin!

Suosittelen kuten aiemmatkin vastaajat oikeasti ja todella pikaisesti hakemaan itselle ulkopuolista apua. Ongelmat, niiden suuruudet ja syyt ja vaikutukset ovat yksilöllisiä. Kirjoituksesi on hälyttävä. Mielestäni ei ole syytä yrittää peittää omaa tilannettaan ja siksi estää avun saantia.



Myös miehelle puhuminen noilla sanoilla voisi olla paikallaan.

Sivusta masentuneita seuranneena ja paria tukeneena toistan samaa hokemaa, kuin muutkin: oliskohan masennus kyseessä? Olet muuten vahvasti plussan puolella tässä tilanteessa, kun itse oma-aloitteisesti tulet puhumaan tänne asiasta, haet apua, puhuit miehellesikin! Aivan upeata, olet päivän diplomisi urheudesta ansainnut (puhumattakaan niistä muista lukuisista diplomeista, joita olet ansainnut!). Eli eiköhän t ämä asia ole hoidossa?! Voimia sinulle!



Ensilääkkeeksi määräisin lisäksi sisäisen ympäristön vaihtoa, kun se ulkoinen vähän väkisinkin pyssyy koko ajan samana ; ) . Eli kipaisepa lenkillä seuraavan kerran esim. R-kioskin kautta ja nappaa hyllystä mukaasi vaikka joku lehti mitä et koskaan olisi kuvitellutkaan lukevasi ja tutustu siihen! Sitä sitten saattaa yllättäen " ajatuksia vaihtaessaan" mieli piristyä sen lisäksi, että löytää elämäänsä uusia ulottuvuuksia!



Kauniin kirpeitä ja ruskaisia syyslenkkejä hyvällä mielellä varustettuna toivottaen.



Tiina

ihanaa lukea jo paljon positiivisempi kirjoituksesi! Olit todella rohkea kun otit asian puheeksi miehesi kanssa, hienoa!



Olet taatusti aivan korvaamattoman tärkeä perheellesi, se on selvä! Jaksamista ja voimia sinulle, masennusta ei selätetä hetkessä, se vie aikaa ja vaatii kaikilta kärsivällisyyttä, mutta nyt kun olet ottanut ensimmäisen ison askeleen alkaa elämä pikkuhiljaa siitä helpottua.



Oikein mukavaa syksyn jatkoa sinulle ja koko perheellesi, kerrothan jatkossakin välillä mitä sinulle kuuluu?

Erittäin hienoa, että olet saanut asian nostettua pöydälle, noin suuren ongelman kanssa yksinään painiminen vastaa triljoonaa maratonsuoritusta... Kun olosi on noin paha, niin ajattelin vain ehdottaa, että voisit ehkä mennä psykiatriselle poliklinikalle jo nyt heti. Kärsimyksen kestäminen vielä viikon verran ilman asiantuntija-apua on vähän liian raskasta, kun apua olisi nopeamminkin tarjolla. Jos paikkakunnallasi ei ole psykiatrista poliklinikkaa, voit hakeutua terveyskeskulääkärille, joka osaa auttaa asiassa eteenpäin. Nykyiset lääkkeet ovat niin hyviä, että kenekään ei tarvitse niiden kanssa noin pahaa masennusta kärsiä. Toivotan paljon voimia sinulle! Olen ihan varma, että tilanne näyttää jonkin ajan kuluttua jo aivan toisenlaiselta ja voit taas nauttia elämästä!

Ei, en todellakaan ole KOSKAAN toivonut itseni kuolevan, saatika lasteni tai mieheni!! Se on minun hirvein ja kammottavin painajaiseni, siis vaikka arki joskus tympii. Jos sinun tilanteesi on päässyt noin pahaksi niin minusta se ei enää ole ns. normaalin rajoissa. Ota yhteys neuvolaan, josta toivottavasti ohjaavat eteen päin. Sinulla voi olla myös vaikea masennus. Oletko puhunut kenekään kanssa asiasta (paitsi nyt täällä)? Hyvä, että olet nyt huomannut tilanteesi vakavuuden, nyt lähdet rohkeasti selvittämään tunteitasi.

Hei!



Mene heti juttelemaan asiasta esim. neuvolaan. Kärsit mahdollisesti masennuksesta ja siihen on saatavissa apua.



Ohessa juttua aiheesta:

http://www.aima.fi/synnytysmasennus/synnytysmasennus2.html



Synnytyksen jälkeinen masennus

----------------------------------------

Varsinaisesta masennuksesta kärsii arviolta 10 - 26 % äideistä. Useimmille masennus tulee täytenä yllätyksenä.



Yleisimpiä oireita



· Yleinen alavireisyys

· Voimakas väsymys, uupuneisuus ja aloitekyvyttömyys

· Mielihyvän ja elämänilon menettäminen

· Keskittymiskyvyn, muistin ja päättäväisyyden heikkeneminen

· Syyllisyyden- ja alemmuuden tunteet

· Ruokahalun selvä muutos (laihtuminen tai lihominen)

· Pelokkuus, tuskaisuus ja pakkoajatukset

· Paniikin ja ahdistuksen tunteet

· Unettomuus tai liiallinen nukkuminen

· Kuoleman ajatukset ja toiveet



Masentuneen mieliala saattaa vaihdella hyvinkin voimakkaasti hyvistä hetkistä aallon pohjaan. Masennukseen liittyy myös paljon häpeää ja syyllisyyttä. Nämä asiat saattavat pitkittää hoitoon hakeutumista.



Jos jokin tai jotkut edellä mainituista oireista häiritsevät päivittäistä elämääsi, kannattaa hakea apua. Varhainen avunhakeminen edistää toipumista.

Puhelinpalvelu



Äimä ry: n puhelinpalvelu, tarjoaa vertaistukea ja tietoa synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsiville äideille ja heidän perheilleen. Puhelinpalvelumme on tarkoitettu kaikille apua ja tukea tarvitseville ja sitä hoitavat vapaaehtoiset äidit. Vastausaikamme kuulet soittamalla numeroon 040 746 7424.

Hyvä kun kirjoitit tänne, siitä on hyvä aloittaa avun hakeminen!



Niin kuin muutkin vastasivat, aika todennäköisesti sairastat masennusta, ja siihen tarvitaan ulkopuolista apua. Ota rohkeasti yhteyttä neuvolaan, terveyskeskukseen tms. josta osaavat ohjata eteenpäin!



Jaksamista sinulle! Ajatuksesi eivät oikeasti kulje nyt ihan normaaleja ratoja. Hae apua pian, ihan varmasti jossain vaiheessa saat taas elämänilosi takaisin!! Voimia!

Sinä olet masentunut. Kerro neuvolassa tai lääkärissä ajatuksistasi, ja nimenomaan siitä, että haluat muutoksen elämääsi. Usko mua, ammattilaisen kanssa jutteleminen auttaa!!! Älä päästä tilannetta enää pahemmaksi. Mä olen saanut apua juttelemisesta, vaikken oikeastaan ikinä olisi uskonut, että pelkkä puhuminen muuttaisi jotain. Se on valtava askel ottaa, mutta TOSI tärkeä!! Pystytkö puhumaan miehellesi? Mun mies soitti mun puolesta ja varasi ajan ensimmäiselle käynnille, kun mä en pystynyt. Onneksi teki sen, en tiedä miten syvällä olisin muuten.



Valtaisa jaksamishalaus, ja jos haluat tukea avun hakemisessa, laita s-postia authr @ rakkausrunot.fi





Authr

Kyllähän nuo ajatukset itselläkin on ajoittain synkän puoleisia myönnetään. Lohdutuksena voin sanoa, että ainakin omissa ystävissäni meitä " masentuneita" kotiäitejä löytyy. Todella läheisten ystävieni kanssa ainakin itse puhumme myös näistä elämän kääntöpuolista, kun ei jaksa enää päivääkään, koko elämä kaipaisi remonttia, kaduttaa koko lapsen tekeminen ja toivoisi jäävänsä auton alle, että pääsisi sairaalaan lepolomalle! Suosittelen kunnon avautumista läheiselle ystävälle.

Minulla oli ihan samanlaisia oireita ja se diagnosoitiin synnytyksen jalkeiseksi masennukseksi. Kannattaa tosiaan tehda asialle jotakin, koska apua kylla loytyy. Itse sain avun neuvolasta hyvin nopeasti. Sain keskusteluapua, kodinhoitajan kerran viikossa kuukauden ajaksi ja mielialalaakkeet. Laakkeita ei kannata pelata turhaan, koska niiden avullaluultavasti paasee nopeammin irti masennuksesta. Itse kaytin laakkeita puoli vuotta, enka sen jalkeen ole laakkeita tarvinnut.



Saat kaiken sympatiani, koska noiden tunteiden keskella elaminen on yhta helvettia. Mita nopeammin haet apua sita nopeammin loydat taas ilon elamaasi. Asiaa ei kannata haveta, koska niiiiiiiiin monet kokevat saman. Asioista ei vain valttamatta hiekkalaatikolla avauduta.



VOIMIA avunhakemiseen.

t. Siina, nykyisin iloinen ja lapsestaan iloitseva aiti

avunhakemisen lisäksi kannattais yrittää vaikka väkisin raahautua kotoa " ulkomaailmaan" ja harrastuksiin tms ilman lapsia. se auttaa kyllä jos/kun saa itsensä irti niistä tympivistä kotirutiineista.

mulla olotilaa helpotti kertaheitolla se että aloitin taas työt. teillä tosin nuorempi vielä niin nuori ettei ehkä tuo vielä sovi. mulla töihin meno kummasti muutti maailmankuvaa niin että kun elämässä oli muutakin kun ne koti-perheasiat, elämä jotenkin tasapainottui niin ettei mikään ollut erityisen raskasta/stressaavaa.

yritä siis kuitenkin jaksaa vääntäytyä kotoa pois ja pois niistä vakiohommista. se että elämässä on jotain omaa eämää kotielämän lisäks, piristää kyllä.

Jotkut vain ovat alttiimpia synnytyksen jälkeiseen masennukseen.



Kysehän on puhtaasti aivokemian tasapainohäiriöstä, jonka elimistön hormoonit yhdessä muiden tekijöiden (yövalvomiset ym) kanssa aiheuttavat. Tämän vuoksi myös minä suosittelisin pikaista lääkäriin hakeutumista (itse menisin suoraan yksityiselle....), joka voisi mahdollisesti määrätä sulle masennuslääkkeet aivokemian tasapainottamiseksi. Useimmiten juuri masennuslääkkeet avaavat tien paranemiselle, vaikka juuri masennuslääkkeiden käyttö koetaan jotenkin häpeälliseksi. Mutta keskivaikeaa ja vaikeaa masennusta on aika hankalaa hoitaa ilman lääkitystä.



Vaikka koet oman elämäsi juuri nyt vaikeaksi ja sietämättömäksi, sinun miehesi ja varsinkin lapsesi rakastavat ja tarvitsevat sinua. Myös he kärsivät varmasti tilanteesta, jos eivät vielä, niin ainakin ajan saatossa jos et hoida masennustasi. Usein masentunut äiti on niin suruunsa ja ahdistukseensa kietoutunut ettei kykene vastaamaan lapsensa sylin ja läheisyyden kaipuuseen. Tällä taas on surullisen kauas kantavat vaikutukset. Jos avun hakeminen tuntuu sinusta raskaalta (useasti voi olla niin että masentunut itse ei kertakaikkiaan kykene avaamaan suutaan ja kertomaan tunteistaan, nettiin kirjoittaminen taas voi olla helpompaa), sano miehellesi että tarvitset apua. Jos hän ei ota sinua todesta niin näytä hänelle kirjoituksesi tältä palstalta. Uskon että viimeistään silloin hän soittaa lääkäriin. Luota miehesi rakkauteen, sinun ei tarvitsekkaan yrittää selvitä tästä yksin.



TOivottavasti saat avun itsellesi. Kun autat itseäsi, autat myös lapsiasi. Rakkautesi lapsiasi kohtaan ei ole hävinnyt, se on ja pysyy sinussa, mutta masentunut mieli ei enää löydä sitä rakkauden tunnetta sielun sopukoista. Päin vastoin, masentunut mieli näkee vain kaiken pahan ja kipeän ja kietoo sielua vain yhä syvemmälle ja syvemmälle mustaan verkkoon. Masennus ei ole flunssa josta parannutaan ajan kanssa vaan se pitää parantaa.



Rohkeutta sinulle ja enkeleitä vierellesi!



Nimimerkillä kokemusta on, tavalla jos toisellakin