Apuuva! Onko mitään keinoa saada loppumaan 1v2kk pojan lyöminen, pureminen ja hiuksista repiminen?
Hei! Yks vuotiaasta lähtien Poikani on ollut tosi tuhma, Hakkaa millä käteen saa ja kovaa; puree; repii hiuksista; minua ja muita. Todella noloa, jos joku tuttavakin on käymässä ja ottaa syliin, niin jätkä tarttuu tukasta tai upottaa hampaat käsivarteen. Eniten harmittaa käytös muita " pieniä" kohtaan. Serkku-tyttöä ei uskalla hetkeksikään jättää yksin lattialle, kun tämä jo juoksee kimppuun pahat mielessä. Itkut siintä aina seuraa ja mulkaisut minulle. Olenko itse toiminnallani pahentanut/edesauttanut käytöstä vai onko tämä normaalia? Lapsettomat ystäväni käskevät nippaamaan sormille tai antamaan luunapin, mutta tätä en tee. Sanovat että mitäköhän tuostakin lapsesta tulee kun saa kaikki periksi. :( Onko olemassa keinoa? Sana Ei, ei auta eikä tilanteesta poistuminen muuhun hommaan. Muutenki meillä ollaan jo niin kerkeeväisiä, että hetkeksikään ei voi yksin jättää tai kiipee sohville ja repii kirjahyllystä tavarat, tyhjentää keittiön kaapit 10xpäivässä.... argh!!!! Kiitos!
Kommentit (8)
Ja kärsivällisyyttä! Kotiympäristö kannattaa tuonikäiselle tehdä mahdollisimman turvalliseksi: turvaportit ja kaappilukot käyttöön, kaikki vaarallinen pois ulottuvilta. Jätä vaikka yhteen kaappiin muovikulhoja tms. joita saa käydä kopeloimassa.
Tilanteesta poistaminen ja mielenkiinnon osoittaminen muualle on varmasti pitkän päälle toimivin keino. Ja se kuuluisa " ei" , vaikka tuntuukin, että sitä saa toistaa miljoona kertaa päivässä...
1-vuotias ei ole lähtökohtaisesti " tuhma" -sinulla vain on ehtiväistä sorttia tuo pikkumies;) Muutenkin tuo ikä on hankala -kun vuosi on kulunut, enää hädin tuskin muistat näitä aikoja...
suoraan meidän arjesta. Meillä poika myös 1v2kk ja aivan samat metkut. Esikoinen oli tyttö ja puolet rauhallisempi, nyt tuntuum että olen aivan helisemässä pojan kanssa....ehkä se sittä sitten ajan kanssa.
Hei,
Tuon ikäiselle tuo on aivan normaalia.
Suomalaisessa vauvakirjassa sanotaan näin:
" Hiljattain vuoden täyttänyt ei vielä ymmärrä, miksi siskon pipon voi kiskaista päästä, mutta ei siskon hiuksia. Tai sitä, että silmälasit lähtevät kasvoilta vetämällä, mutta silmät eivät. Hän ei tarkoita pahaa, vaan asia kiinnostaa häntä aivan vilpittömästi. Yksivuotias ei osaa tietoisesti satuttaa toista, sillä hän ei vielä kykene asettumaan muiden asemaan eikä liioin ymmärrä tekonsa seurauksia. Silti hänen ei anneta purra, repiä eikä hutkia ketään."
Meillä tuo vaihe oli kanssa aika kamala. Pureminen varsinkin oli aika rasittavaa. Itse tein niin, että sanoin aina ei ja estin puremisen niin, että otin lasta kasvoista kiinni ja katsoin silmiin ja sanoin ei. En siis ottanut kovaa kiinni, mutta niin, että lapsi ei pystynyt jatkamaan puremista. Sen huomasin myös, että jos huudahteli ai ai ja kiljahteli kovaa, niin lapsi luuli sen oleva joku hauska leikki eikä siis ollenkaan ymmärtänyt että esitin että minua sattuu (ei siis osaa vielä asettua toisen asemaan) ja puri entistä enemmän.
Nyt tyttö on 1 v 5 kk ja lopettanut puremisen, ainoastaan joskus menee kiskomaan koiraa korvista (joka siis kanssa superkiellettyä meillä).
Itse en missään nimessä antaisi mitään luunappeja, miten se lapsi muka oppii, että toisen satuttaminen on kiellettyä, jos äiti ja isä sitä tekee.
Puree, ja jos esittää että sattuu tai kiljaisee spontaanisti, niin vaan innostuu jatkamaan hauskana leikkinä.
Parempi kun vaan napakka " ei" , ja pois sylistä tai tilanteesta missä pystyisi jatkamaan epäsopivaa toimintaansa. Ja huomiota toisaalle. Niin ehkä pikkuhiljaa alkaa muistaa että ei siitä mitään ylimääräistä huomiota saa ainakaan jos puree tai repii hiuksista.
Ja kuten edellä oli, että uteliaisuuttahan se vaan on, tai joskus myös huomion kerjäämistä kyseenalaisin keinoin, mutta kun ei muutakaan osaa vielä. Pikkuhiljaa, kun puhetta alkaa tulla niin kai se tuosta vähenee. :)
Tyttömme nyt 3v ei koskaan ole muuten purrut, silmälaseja ja kaulakoruja ja hiuksia kyllä repi, ja lopetti sitten aikanaan... Mutta ei saa ainakaan antaa jatkaa tätä, se vaan innostaa, mutta ei nyt ihmeessä mitään luunappeja tai sellaista kovaa rangaistusta todellakaan!!! Ja ei tarvi olla huolissaan tai häpeissään moisesta, kun se kuuluu ikään. Ennakoit ja varoitat vaan muita lapsia tai heidän vanhempiaan, että oma lapsesi voi repäistä hiuksista, varokaa tms. eikä sen enempiä selittelyitä tarvita. " Se on se vaihe" jos joku ihmettelee.
Lapset on niin erilaisia...kaiholla katselin naapureiden muksuja, jotka aina vaan leikki nätisti paikallaan tekemättä koskaan mitään tyhmää ja kiellettyä...
Miellä oli tuo pureminen myös tuossa iässä. Sitten kun se loppui, alkoi puistoilut ja siellä ' kaataminen' ja hiekan heittelyt yms. Hulinaa on siis riittänyt.
Vajaan 2-vuoden iässä otin käyttöön jo jäähypenkin, mutta tuossa 1v iässähän se on aivan liian aikaista.
Kun lapsi tekee jotain kiellettyä, tulisi hänet vaan viedä tilanteesta pois. Välttämättä sanaa EI ei kannata viljellä liikaa, sillä se todellakin alkaa menettää merkityksensä, kun sitä kuulee 100 kertaa päivässä. Kiertoilmaisut olisi parempia, kuten: ' pureminen sattuu/pureminen on tuhmaa/hyi ville...'
Sitä Ei-sanaa tulee käytettyä vielä vuosinekin päästä ihan kyllästymiseen saakka...
No, nyt poika on 2v4kk ja alkaa meno rauhoittua. Vieläkin saattaa ohimennen tuuppaista jonkun toisen lapsen kumoon tms, mutta puremiset sun muut ovat jääneet, onneksi!
Vaiheita nämä kaikki on ja niitö tulee ja menee...ymmärrän todella ap:n nolon fiiliksen, kun ei ne lapsettomat vaan voi ymmärtää näitä asioita ihan samalla tavalla....
jaksamista,
sitruska ja muksut 3kk/2v4kk
Meillä on meno samanlaista, pureminen tosin jäänyt pois nyt kun poika on 1v10kk. Tänään lähdin pojan päiväkodista melkein itku silmässä, kun poika tönii aina muita lapsia ja muut on niin kilttejä enkeleitä! Ajattelin, että vika on minussa kasvattajana.
Meilläkin käytössä jäähypenkki ja se toimii, mutta tosiaan tuo 1-vuotias siihen vielä liian pieni. Kyllä meilläkin poika rauhoittuu koko ajan kun ikää ja ymmärrystä tulee lisää (vaikka välillä tuntuu tovottomalta).
Kirjoituksenne toi siis minullekkin toivoa, en olekkaan yksin tämän asian kanssa, kiitos!
Pureminen ja lyöminen jatkuu edelleen. Otan pojan tiukasti kiinni ja ei pääse ennen kun katso mut silmiin ja kuuntele että ei saa... Puhuttelut autta taas vähäks aika. Kun ei auta- seuravaksi mene nalle ylähyllylle. Ja poika ihan kivasti selitteli miksi se nalle meni sinne, että hän löi äitiä ja nallet eivät tykkä satuttamisesta...
Meillä lyöminen liittyy aina uhmaan. Neiti siis tietää ettei niin saa tehdä, ymmärtää kun sanoo, mutta silti välillä lyö.
Pureminen taas on, olen huomannut, raakaa rakkautta. Rakkautta on pikkuneidissä niin paljon, että se ei tiedä enää miten saisi sitä purettua (paitsi puremalla..) Nipistely on myös äidin ihoon kaivautumista, läheisyyden hakemista lähemmäs kuin oikeastaan pääsee. Päivänipistely on meillä jo melkein ohi, mutta nukahtaessaan neiti vielä nipistelee. Kukii, kuten isoäitini sanoo.
Puremistilanteiden tullessa huomaan että olen itse ollut omissa maailmoissani, tehnyt kotihommia tai jotain, ja hellittely on jäänyt vähemmälle.Sanon tiukasti ei, ja kerron että pussata saa, ja halia. Sitten halitaan ja pusitaan oikein olan takaa, ja pureminen jää. Jos halittelua ja pusuttelua on muuten riittävästi, puremisia ei tule.