Vilkas lapsi, joka ei tottele mitään?

Meillä on käytössä lipastoissa lapsilukot, liesisuoja on visusti paikallaan, portaissa ja khh:n ovessa portit, kurasyöppöä emme voi käyttää tai lähinnä sitä suihkua (vesi on suljettu) koska poika olisi hukuttanut koko alakerran veteen. Lasikko ja liukuovellinen vaatekaappi on suljettu maalarinteipin palalla ettei poika pääsisi tavaroihin käsiksi. Sähkörasioissa suojatulpat jne.

Nyt poika on keksinyt, että tuolin avulla yltää aivan uusiin ulottuvuuksiin.



Pihalla poika on hyvin energinen. Hän juoksee paljon ja on muutenkin liikkuvainen. Emme ole osallistuneet muskareihin tms koska epäilen jaksaisiko poika rauhoittua siellä.



Meillä poika on voimakastahtoinen mutta en voi sanoa etteikö hän lainkaan tottelisi. Valikoiva kuulo hänellä on ja usein laittaa vastaan kun kiellän häntä tekemästä jotain. Hän kokeilee rajojaan mutta olen aina jatellut sen kuuluvan ikään. nyt kun hänellä on reilu kuukauden ikäinen sisko on kokeileminen lisääntynyt. Olen myös huomannut että meidän kohdalla sanonta: " kun tekeminen loppuu niin pahan teko alkaa" pitää paikkaansa.



En tiedä lohduttaako tämä ollenkaan mutta kyllä näitä eneergisiä poikia löytyy :)

Ei meilläkään tuon ikäisenä jaksanut ohjattuja juttuja. Olen samoilla linjoilla kuin edellinen vastaaja. Että jatkuva kieltäminen saadaan lopumaan yritetään ohjata lapsen energia johonkin sallittuun asiaan. Pallopelit, hyppyleikit, majat, tornien teko ja kaataminen ym. voisivat olla kova sana.

se kaikkein raivostuttavin ja vaativin ikä, kun lapsi osaa jo niin paljon mutta älliä ja seurauksia ei ymmärretä yhtään. Mutta, en halua masentaa, mutta on myös tosiasia että tämä on se ikä jossa rajat on löydyttävä. Uskon että olet yrittänyt olla johdonmukainen ja jämpti kuten kerroit. Jos kuitenkin lapsen käytös on JATKUVASTi (ei vain pari päivää) häiriöllistä, eivätkä tähän asti käytetyt metodi toimi, ovat silloin rajojen asettamisen keinot tehottomia.

Koska luen " rivien välistä" (=ihan riveilläkin) myös sinun uupumustasi ja neuvottomuutta, voisit ehkä kysäistä voisiko tehollisempia keinoja esim jutella neuvolapsykologin tms asiantuntijan kanssa.

Poikasi tuntuu olevan melko jukuripäistä laatua.

Silloin ehkä samat keinot kuin naapurin lapsella ei toimi,vaan teille kannattaisi räätälöidä yksilölliset menettelytavat.



Muista kuitenkin kaksi asiaa:

1. Älä vertaile lastasi muihin! sinun poikasi on juuri sinun, ei kenekään muun klooni! Jos naapurilla pysyvätkin kaapit kiinni, voi olla etä heillä tuskaillaan esim ujouden tai pelkojen kanssa. Vertailusta ei hyödy kukaan, viimeksi lapsesi. Hyväksy tosiasia että hänellä on oma luonne ja persoona, jonka kanssa toimitaan juuri omalla tavallaan. Älä jää pois muskareista ym vaan nimenomaan mieti uusia keinoja josta edellä paasasin. Hyväksy siis lapsesi sellaisena kuin hän on, mutta mieti keinoja selvitä jatkuvasta ristiriidasta



2. rakasta lastasi ja näytä se hänelle päivittäin, mutta rakasta myös itseäsi ja jos toukkanen uuvuttaa sinut äärimmilleen, vie vaikka mummolaan että saat levätä ja rentoutua - eihän tuollaisen lapsen kanssa voi kotonakaan rennosti olla



niin ja kolmas: lapsi oppii vaiheittain: on vaihe jolloin revitään kaappeja, toinen vaihe jolloin juostaan pukijaa pakoon jne. Toimintamenetelmien uudelleenarviointia tarvitaan koko lapsuusikä!

Luulen, että meilläkin on tuollainen hyvin vilkas tapaus kotona. Hirveästi ei ole vertailukohtia.



Meillä on auttanut selkeät rajat, eli EI tarkoittaa aina Ei. Neiti saa kyllä tietyissä rajoissa touhuta kotona esim. saa rauhassa tutkia keittiön tiettyjä kaappeja(missä muovikulhoja, vispilöitä, kauhoja yms.). Hänellä on siis omat kaapit mihin saa mennä, muut ovat kiellettyjä. Mutta kun on mättänyt kaapit tyhjiksi niin leikin lopuksi tavarat kerätään, AINA!. Jos ei kerääminen miellytä niin sitten kertätään äidin sylissä istuen ja äidin kädestä kiinni pitäen. Kummasti ei kaapit enää niin kiinnosta, kun niihin on lupa mennä ja korjaamista ei pidä yhtään.



Videot on meillä aina ollut kielletty alue. Ne ovat aina Ei ja kädestä pitäen viedään pois videoitten luota. Aluksi testasi todella useasti, mutta olin tiukka ja kannoin aina pois. Nyt uskoo, toisinaan testaa, mutta uskoo pelkään sanomisees.

Sen minkä katson olevan kielletty(vaarallista) niin siitä pidän tiukasti kiinni. (Kannan tilanteesta pois, tai otan kädestä hellästi, mutta napakasti kiinni.) Muuten saa touhuta vapaasti. Neiti täytti juuri 2 v.



Luulen, että minun on helppo pitää kiinni sovitusta, kun neiti päivät hoidossa ja minun tarvitsee olla tiukka vain illat yms.

kirjoitit kyllä, että pidät rajoista kiinni. Enkä tiedä oliko tästä mitään apua. Ehkä olen turhan nipo, mutta meillä nyt selvästi tilanne helpottanut. Ehkä tyyntä myrskyn edellä??uhmaa odotellessa..

vilkkaan pojan 3½v ja 1v8kk kanssa. Nykyään vanhempi jo uskoo hyvin mitä' sanotaan mutta nuoremman kanssa on kuin seinille puhuisi joten asiat pitää aina käydä toiminnan kautta.

että kuinka paljon poika on mukana kotitöissä ja muissa " aikuisten jutuissa" . Meillä kolmonen on ehdottomasti lapsista vilkkain, monen mielestä todella vilkas. On nyt 1v2kk. En oleta hänen pysyvän aloillaan, kun teen jotain juttuja. Yleensä otan mukaan tekemään tai sitten puheella selitän koko ajan, että nyt tehdään näin ja näin. Tyttö haluaa ehdottomasti tehdä koko ajan jotain, esim. kirjoja on vaikea lukea, kun haluaa vain kääntää sivuja. Jos olemme esim. lähdössä johonkin, voin vaikka kehottaa pukemaan vaatteita tai hakemaan jotain tavaroita. Vaikka ei osaisikaan jotain juttua tehdä, niin esim. yrittää pukea hanskoja käteensä vaikka kuinka kauan (ja viihtyy!). On myös mukana melkein kaikissa kotiöissä, tiskaa, imuroi, lajittelee pyykkiä, silittämään en ole päästänyt ;-). Meillä tietysti vielä helppoa, kun ikää näin paljon vähemmän. Toisaalta nyt jo on joinain päivinä hermo kireällä, kun tyttö on koko ajan joka paikassa, siltä ainakin tuntuu. Ja kolmannen kanssa kuitenkin jo helpompaa, koska tiedän, että ei tämä loputtomiin jatku tämäkään vaihe. Useimmiten olen sitä mieltä, että meillä on aivan ihanan eläväinen pikku taapero!

Meillä oli aivan samanlaista, kun poikamme oli pienempi. Kokoajan oltiin liikkeessä ja joka paikkaan piti koskea. Kaikki kielletty, kuten tietokoneen johdot, hellan nappulat, roskikset ja erityisesti kaikki vaarallinen kiinnosti ihan hirvittävästi. Puhumattakaan tietysti kyläpaikoissa esillä olevista koriste-esineistä, kukkamaljakoista tms. Ja tavaroiden viskely (vessanpönttöön tai päin toisia lapsia) oli aiva tavallista toimintaa sekin. Avoimet kerhot jäivät meilläkin väliin, sillä poikaa kiinnosti sielläkin lähinnä kielletyt kaapit ja keittonurkkaus.



Ja todellakin, pojalle Ei-sana oli täysin ilmaa. Mihinkään kieltoihin tai poisviemisiin ei yksinkertaisesti reagoinut millään lailla. Oli aivan turhaa yrittää ohjata poikaa muihin touhuihin tai leikkeihin, sillä jos hän oli jostakin asiasta kiinnostunut niin sitä sitten pyrki tekemään. Enkä usko, että kukaan oikeastaan ymmärsi millaista meillä oli. Oli melko turhauttavaa kuunnella, että lapselle vain täytyy olla selkeät rajat eikä säännöistä saa lipsua jne. Ja toki minä jatkuvasti mietin, että mitä teen väärin ja pitäisikö yrittää vielä enemmän.



Noh, eipä tuota menoa meillä kuitenkaan loputtomasti kestänyt, vaikka joskus niin luulinkin. kaksivuotiaana alkoivat kiinostuksen kohteet pojalla muuttua, lelut tulivat kuvioihin jne. ja " pahanteko" väheni huomattavasti. Nyt 3,5-vuotiaana tottelee jo ihan mukavasti eikä jatkuvasti tarvitse perään katsoa. Melko utelias ja itsepäinen on edelleen, mutta ymmärtää jo melkoisen paljon ja uhkailu ja lahjonta yms. toimivat jo ihan eritavalla kuin alle pari vuotiaana (no, silloin olivat ihan yhtä tyhjän kanssa). Nykyään ajattelen näin, että lapsi on täydellinen juuri tuollaisenaan ja tuo vaihe oli tärkeä osa kasvamista tuollaiseksi taitavaksi, uteliaaksi, iloiseksi ja periksiantamattomaksi pieneksi ihmiseksi kuin poika nyt on=)

Baby_04:

Ja sen oikein näkee, kun poika katsoo minua tietävän näköisesti ja sitten tekee tahallaan tihutöitään. Eli todella tietoisesti ärsyttää minua! Samoin isäänsä.

Minulla pisti silmään tuo kun kirjoitit että lapsi tietoisesti ärsyttää sinua. Minusta tuo on ennemminkin vanhempien testaamista ja sääntöjen etsimistä yms. Lapsi tuskin osaa tietoisesti " ärsyttää" . En usko että reilu vuoden ikäinen osaa vielä järkeillä että " teenpä vähän pahojani, niin saan äidin pinnan palamaan." Ei kannata ajatella että lapsi " ilkeyttään" riehuu. Tuo ajattelu voi vaikeuttaa tilannetta ja jaksamistasi entisestään. Jaksamista sinulle!

Hyvähän minun on tietysti sanoa, kun kuopuskin on jo melkein 5v., mutta usko pois, elämä helpottaa kyllä aikanaan, kunha selviätte tästä vaiheesta kunnialla. Vilkas lapsi on aina vilkas ja vaativampi kuin rauhallinen eikä hän tosiaankaan tuossa iässä vielä tottele sanallista käskyä. Älä siis huudä ei:tä vaan hae lapsi pois tai estä kielletty tekeminen. Yritä olla hermostumatta, laita lapsi vaikka omaan huoneeseen jos tuntuu että kohta pimahdat. Ja muista nauraa välillä... 5 vuoden kuluttua noi vessanpönttöepisodit on teidän lempitarinoita.



Yritä ennakoida: jos lähdöt on aina vaikeita, mieti etukäteen suunnitelma, miten hoidat tilanteen. Annatko lapselle valmiiksi traktorin käteen ja puet hänet sitten, teetkö pukemisesta kilpailun tai leikin, vai riittäisikö vuolas kehuminen. Älä yritä päästä helpolla tyyliin " Äiti pukee nyt, tulepas sinäkin pukemaan." Lopputulos on kuitenkin että sinä joudut ulkovaatteet päällä ja hikisenä jahtaamaan lasta ja hermostut.



Löydä ne keinot, jotka toimivat teillä äläkä välitä siitä, että naapurin Liisa on ihannelapsi. Älä tee sääntöjä ja tavoitteita, joista et voi pitää kiinni vaan koeta löytää se taso jolla teillä onnistutaan. Meillä kuopusta puettiin melkein 3-vuotiaaksi, syötettiin ajoittain vielä pitempään ja kannettiin harva se kerta potkivana-kiljuvana kotiin puistosta. Ei tuo vieläkään helppo lapsi ole, mutta ei mikään riiviökään ja pärjää ihan hyvin tarhassa.



Ja jos ei muskari suju, jätä se! Meidän kuopus on vasta nyt 4-vuotiaana oppinut istumaan paikoillaan aamupiirissä melkein joka kerta. Alle 3-vuotiaana en olisi voinut kuvitellakaan vaativani sitä häneltä. Jos jaksat, kannataa muuten lukea Keltikangas-Järvisen Temperamentti-kirja, se avasi minun silmani monella lailla.