Ujo / arka lapsi ja päiväkoti..

Minä vein omat lapseni ryhmikseen viikko sitten. Esikoinen on ujo ja arka pian 5 vee ja kaksoset 3 vuotiaita. Esikoinen ei ole suostunut menemään seurakunnan kerhoon yksin vaan minun on pitänyt olla aina eteisessä odottamassa. Ensi vuonna alkaa eskari ja sen vuoksi laitoin lapset hoitoon että juuri esikoinen saisi rohkeutta ja ikäisiään kavereita. Hän onkin yllättänyt minut ja ollut kaikista reippain näistä kolmesta. Ekana päivänä mentiin itkien mutta muina päivinä ei ole ollut vaikeuksia. Ongelman ovatkin muodostaneet kaksoset joista varsinkin toinen huutaa ja itkee hoitoon viedessä. Eilen illalla toinen heistä murehti kovasti että eihän äiti tarvitse huomenna mennä ryhmikseen. Ja aamulla sama jatkui itkun säestyksellä. Pakko vain oli jättää lapsi sinne huutamaan ja kun yksi huutaa niin sitten rupeaa kaksossisarkin itkemään. Esikoinen on kuulemma eilenkin sitten " hoitanut" siellä tyttöjä ja silittänyt poskesta sanoen " äiti tulee kyllä meidät hakemaan" .

Kamalaa kun lapsi joutuu jo edellisenä iltana murehtimaan seuraavaa aamua. Olenkin ajatellut että kokeilemme tätä kuukauden ajan ja sitten täytyy keksiä jotain jos sama jatkuu.

He ovat tähän saakka olleet kotihoidossa oman tutun hoitajamme hoivissa. Mietinkin että voisin ehkä pitää heitä hoidossa 4 päivää viikossa ja palkata saman hoitajan aina yhdeksi päiväksi kotiin.

On tämä rankkaa ja kovin kuulostaa samanlaiselta meidän tilanteet.

Meidän varauksellinen neiti meni päiväkotiin jo vuoden ikäisenä. Pph:lla ei alueellamme ollut paikkoja. Tyttö meni pienten ryhmään, jossa pienimmät saman ikäisiä ja isoimmat kaksivuotiaita. Lapsi ei suosutunut aluksi liikkumaan ja ulkona istui rattaissa pitkään. Ei halunnut että kukaan tulee liian lähelle. Joka aamu oli itkuisuutta, joka kyllä loppui heti, kun hävisin paikalta. Hoitajat antoivat hänen tutusta kaikkeen ihan omassa ryhtmissään ja hyvin on mennyt. Meillä myös omahoitaja, johon lapsi on kovasti kiinnittynyt.



Nyt täytti juuri kaksi vuotta ja ollut vuoden päiväkodissa. Edelleen aamuisin saattaa osoittaa mieltään, mutta tykkää kovasti hoitajista ja kavereista. Sai jatkaa vielä samassa ryhmässä, mikä varamasti hyvä, kun on nyt vanhin. Ettei tarvitse aina olla pienin. Puhuu paljon " vauvoista" eli ryhmän pienimmistä, että " hoitaa" heitä. Kehittynyt todella hyvin, puhuu, syö itse ja on kuiva eikä iltaisinkaan ole huonolla tuulella eli ei päiväkoti ole haitaksi ollut.



Eli hyvin se varmasti menee. Vaikka sopeutuminen kestäisikin vähän kauemmin. Ujollekin lapselle muut lapsikontaktit ovat varmasti hyväksi, ainakin kaksivuotiaana. Iltaisin sitten vaan antaa kotona niin paljon läheisyyttä kun tarvitsee.



Tsemppiä!

Hei!



Itse varmaan jatkaisin lapsen hoitoa päiväkodissa, koska hoitopaikan vaihtaminen olisi taas muutos ja tilanne johon pitää tottua.



Nyt olette päässeet jo alkuun ja se voi siitä pikku hiljaa kääntyä positiivisemmaksi.



Koeta jutella lapsen kanssa päivästä ja viettää hänen kanssaan aikaa. Itse olen koettanut muistaa kertoa lapselle, että on ok ujostella ja uudet tilanteet voivat tuntua pelottavilta jne. ja avustaa sitten keksimään tapoja miten asiaa voi käsitellä.



Hämmästyttävää kyllä niin lapsi oli tätä heti hyödyntänyt eli kun olimme jutelleet miten uusiin ihmisiin voi tutustua niin seuraavalla kerralla hoidossa hän oli tätä tapaa kokeillut (hoitajat kertoivat).



Eli koeta jutella mikä pelottaa ja kertoa mitä silloin voisi tehdä.

arka eikä sopeutunut hommaa ollenkaan. Ei varsinaisesti itkenyt koskan mutta sanoi aina että ei tahdo mennä ja sitten kerhossa vaan seistä jökötti eteisessä eikä suostunut mihinkään mukaan. Sitten kun meni päiväkotiin ajattelin että siitä ei tosiaan tule mitään ja aluksi olikin muutama kuukausi hankalaa. Mutta sitten tyttö tottui ja alkoi käymään hoidossa ihan mielellään. Ja kun parin kuukauden päästä jäin taas äitiyslomalle ja tyttö (4v.) joutui jäämään kotihoitoon tuli kova itku ja suru ja ikävä päiväkotia, kavereita ja aktiviteettejä joita kotona ei ollut tarjolla. Nyt sitten alkoi kahden kotivuoden jälkeen eskari ja aluksi ei olisi halunnut mennä ja jo etukäteen oli suhtautuminen nagatiivinen vaan taas kun on menty useampi viikko eteenpäin onkin tytön mieli muuttunut niin että pahamieli tulee jos ei pääsekkään joku päivä eskariin.



Kyllähän se itseäkin jännittää ja pelottaa kun elämään tulee muutoksia saati sitten lasta. Itselläni kolmas kerta kun pitäisi töihin taas mennä ja jo valmiiksi ahdistaa koko ajatus joten ei mikään ihme jos pienilläkin hoidon alku on vaikeaa. Ja kun on pitemp tauko ja rutiinit vaihtuneet on taas vaikea palata siihen hoitoarkeen. Vaan kyllä se siitä varmasti helpottaa. Niin ja tuskin siellä Pph:llakaan sen helpompaa olisi jos lapsi haluaa olla kotona niin sama asia se on kuin mennä päiväkotiinkin.

Siis muitakin löytyy...



Tuo, että puhuisi lapsen kanssa mikä pelottaa kuulostaa järkevältä. Mutta valitettavasti kuopukseni on vasta täyttänyt kaksi ja puhe on vielä epäselvää ja en pysty hänen kanssaan kommunikoimaan monimutkaisista asioista vielä hyvin.



On positiivista että aran lapseni omahoitaja ja muutkin hoitajat eivät pakota lastani mihinkään eivätkä painosta. Antavat hänen olla niinkuin on kunnes hän itse on valmis osallistumaan.



Lapsi on välillä päiväkodista tullessaan äkäinen, mutta useimmiten hän muuttuu iloiseksi itsekseen tunnin kuluessa kotiin pääsystä. Hän vaikuttaa iloiselta lapselta illat ja viikonloput. Tänä aamunakin hän heräili iloisena, mutta kun kuuli, että mennään päiväkotiin, ilme vakavoitui.



Eilen mieheni kanssa puhuttiin asiasta ja hän sanoi ymmärtävänsä kuopustamme hyvin. Miehenikin on samalla tavoin pohjimmaiselta tempperamentiltaan syrjässä pitkään pysyvä. Itse olen enemmän esikoisemme kaltainen asioihin ja tilanteisiin suoraan syöksyvä. Mies oli sitä mieltä, että annetaan lapselle aikaa sopeutua ja tottua, että hän varmaan jännittää, mutta ei välttämättä ole ahdistunut päiväkodissa olemisesta.



Ensimmäiseksi vastanneelle: olen aikaisemmin ajatellut, että kaksosilla ei tulisi tällaista tilannetta ollenkaan, kun heillä on aina tukea toisistaan. Mutta näköjään kaksoissisaruksen läsnäolo ei välttämättä muutakaan tilannetta miksikään. Toivottavasti teillä rupeaa menemään hoidossa paremmin!



Meidän kuopusta auttaa kovasti, jos isosisko on läsnä. Valitettavasti he tapaavat toisensa yleensä vain ulkoillessa. Tänään hoitajan kanssa, että käyttäisivät pikkusisarta useammin isosiskon luona.



Kiitos tsemppauksista! Katsellaan tilannetta...

Toivoisin vielä kommentteja seuraavaan asiaan.



Minulla 1 1/2-v ujo lapsi, joka aloittaa ryhmiksessä kuukauden päästä. Ensin piti mennä päiväkotiin,mutta saimmekin yllättäen paikan ryhmiksestä, jossa 8 lasta. Paikka on kuulemma hyvä, joten sen suhteen ei huolta. Minua jäi vain hieman ihmetyttämään, kun sanoin, että tutustuisin aran lapseni kanssa mielelläni rauhassa hoitopäiviin. (olen lukenut tarkkaan Keltinkangas-Järvisen) Hoitaja kuitenkin sanoi, etä heillä on tapana ollut,että ensin vanhempi käy pihalla lapsen kanssa ja näin voi olla muutaman päivän ja sitten vanhempi voi lähteä hieman lyhyemmäksi ajaksi pois ja sitten pidemmäkis. Mutta varsinaisesti hoitopäivään (esim. sisällä) vanhempi ei osallistu. Hieman jäi häirititsemään. Minä kun ajattelin,että ujon lapsen kanssa olisi hyvä näin toimia. Toisaalta ongelmaksi tulee se, että aloitan heti kuun ensimmäinen päivä työt ja eivät varmaan halua ennen varsinaista maksukautta sinne ylimääräisä nurkkiinsa. Miten te toimisitte? Tämä tosiaan hieman hämmästytää miua, sillä kaikki kehuvat kyseistä ryhmistä.

Tuosta tutustumiskäytännöstä. Useimissa paikoissahan vanhemmat saavat olla mukana niin kauan kuin tarpeelliselta tuntuu, mikä varmasti hyvä. Mutta olen kuullut alan ammattilaisilta, että joidenkin mielestä on parasta, että lapselle tulee heti selväksi, ettei äiti/isä kuulu hoitopaikkaan, eikä lapsi siis edes odota, että vanhempi jäisi hänen kanssaan aamulla hoitoon, kuten muskariin tai jumppaan. Mutta kyllä minusta ainakin kannattaa sitten ulkoilla, niin lapselle tulevat hoitajat tutuiksi.

Meidän lasten päiväkodin kuopukseni omahoitaja sanoi alkukeskustelussa, että pienille suositellaan parin viikon harjoittelua päiväkodissa. Se perustuu ajatukseen, että ensin lapsi tutustuu paikkaan ja tapoihin / rutiineihin turvallisesti tutun aikuisen kanssa. Tämä auttaa häntä sitten tulevaisuudessa, kun hän on tilanteessa " yksin" . Tärkeää on, että harjoittelu suunnitellaan hyvin ja toimitaan suunnitelman mukaan. Kävimme päiväkodissa vähitellen aikaa pidentäen. Ensin mentiin aamupalalle, sitten muiden mukana ulos ja lähdimme ulkoa kotiin ennen lounasta. Myöhemmin jäimme lounaallekin ja lähdimme pois ennen unia. Sitten lapsi tutustui omaan sänkyynsä muutaman kerran. Varsinaista nukkumista ei harjoiteltu. Olisimme voineet harjoitella iltapäiviäkin, mutta lasten hoitopäivät ovat niin lyhyitä iltapäivästä, ettemme kokeneet tarpeelliseksi. Kun varsinaisen hoidon alku lähestyi, jätimme lapset ensin pihalle puoleksi tunniksi ja palasimme (vuorottelimme mieheni kanssa harjoittelussa). Sitten ilman vanhempaa olemista pidennettiin. Ensimmäinen hoitopäivä oli lyhyempi, menin hakemaan heti unien jälkeen.



Meidän ujo lapsi olisi hyötynyt vielä pidemmästäkin harjoittelusta mielestäni.



Tämän päiväkodin toiminta perustuu uusimpaan tutkimukseen. Luin harjoittelusta artikkelin päiväkodin seinältäkin, se oli ilmestynyt alan julkaisussa (olikohan se Lastentarhanopettaja tms. lehti)



Varmasti alan ammattilaisilla alasta riippumatta on omia näkemyksiään asioista, mitkä perustuvat käytännön kokemukseen / näppituntumaan. Voi kuitenkin olla, että joillakin hoitajilla ei ole ollenkaan kokemusta todella ujoista lapsista. Kaikki lapset eivät varmastikaan tarvitse yhtä paljon harjoittelua. Ja tietämys lasten maailmasta lisääntyy koko ajan, kun tulee uusia tutkimuksia. Kasvatuskäsitykset muuttuvat koko ajan.