Vaativa vai helppo vauva?
eli kumpaan te luokittelisitte vauvanne?Pelottaa kovasti kun odotan toista rv 27 ja meidän esikoinen oli vauvana tosi helppo ja vieläkin on kiltti vaikka uhmaa ja jääräpäisyyttä on paljon.ikää nyt 2v8kk. Esikoinen vaan joi maitoa ja nukkui ekat kuukaudet,joten ei paljon hereillä ollut.Sitten kun alkoi olemaan hereillä niin silti aina imettäessä simahti ja 1-2 vuotiaana nukkui 12h yöunet ja 3-4h päiväunet.Nyt tällä hetkellä ei nuku päikkäreitä mutta nukkuu kuitenkin 19-9 ilman että herää välillä.Nyt kun toinen syntyy niin pelkään että tulee vaativa vauva. kaikki tutut pelottelee että kun eka oli helppo niin toinen on vaativa vauva. näitä helppoja lapsia ei lähipiirissä ole vaan kaikkien vauvat on aika vaativia.Eräskin vauva joka on puolivuotta on uuvuttanut äitinsä aika pahasti. Siis ei ole vastasyntyneenäkään nukkunut kun pikkutorkkuja päivällä ja sitten herää aamulla aina viimeistään kuudelta.Lisäksi läheskään kaikki asennot millä ottaa syliin ei kelpaa ja pientä täytyy viihdyttää koko ajan. Aivan ihaniahan nämä vaativatkin vauvat ovat mutta siis aivan järkyttävää se vauvan hoito.Mietin että voiko vauvan mahassa olosta päätellä onko rauhallinen vai vilkas?Tuo eka poika oli mahassa tosi rauhallinen.Tosin en tiedä vaikuttiko lyhyt napanuora siihen mutta silti.Miten teillä on ollut?
Kommentit (19)
Heippa!
Itselläni oli jo ennen toisen lapsen yrittämistä sellainen pelko, että mitä jos saadaan " hankala vauva" , kun ensimmäinen oli niin helppo. Esikoinen oli 1-vuotias, kun toista alettiin puuhaamaan. Toinen ilmoitti tulostaan ja ekassa ultrassa nähtiinkin yhden sijasta kaksi. Voit kuvitella että siinä vaiheessa vähän pelotti! =)
Tällä hetkellä meidän pesueessa on kolme helppoa tyttöä, 2v3kk ja 6kk.
Turha kai kauheasti pelätä, kun ei asialle kuitenkaan itse mitään voi. Kaksosraskauden aikana pelko " hankalasta vauvasta" väistyi muiden asioiden tieltä. =)
masuli81
+ tyttötrio
Meidän poika oli vaativa ekat puolivuotta eli kaikki klassiset jutut: surkee nukkuja yöllä ja päivällä, ei viihtynyt vaunuissa, autossa, lattialla jne.
Nyt ikää on 9 kk ja sanoisin, että nyt on helppo: nukkuu pääsääntöisesti yöt läpeensä 9-10 h (tosin herää jo 5-6, mutta tämä nyt ei tunnu missään alun hankaluuksien jälkeen..) Päivisin on hyväntuulinen, leikkii itsekseenkin pitkät tovit, tykkää matkustaa autossa, rakastaa rattaissa istumista, kauppoja, kyläilyä, ei vierasta, syö hyvin, konttaamisessa huolimatta ei ole mikään täystuho, vaan melko maltillinen tutkimusmatkailija.
Älä huoli, vaan anna luonnon ohjata. Kyllä se ainakin meillä on ollut mahdollista, että molemmat tytöt on helppoja, kilttejä ja suloisia. Erilaistakin esimerkkiä läheltä löytyy ja meitä myös yrittivät peloitella tyyliin ' te kun ette lastenhoidosta vielä edes tiedä mitään, kun esikoinen oli niin helppo' . Lisäksi olen sitä mieltä, että paljon on kiinni asenteestakin ja toisaalta siitä, että hankkii tietoa omien & muiden uskomusten lisäksi. Moni ns. vaikean vauvan äiti&isä on minusta itse osin omalla toiminnallaan aiheuttanut vaikeudet...Tällä EI ole tarkoitus provosoida ketään, kyllä tiedän esim. koliikki- ja allergiavauvojen olevan oikeasti kaikkea muuta kuin helppoja - teki vanhemmat mitä tahansa.
Aurinkoa :-)
Jos sulla ois vaikee lapsi, niin miltä susta tuntuis, jos sulle sanottais näin:
Moni ns. vaikean vauvan äiti&isä on minusta itse osin omalla toiminnallaan aiheuttanut vaikeudet...
Kyllä äidit osaa muutenkin syyllistää itteensä joka asiasta ihan liikaakin, nämä kommentit on minusta täysin tarpeettomia.
Iältään nyt 4½kk ja 2v5kk. Esikoinen oli alle 4kk kun aloimme yrittämään toista lasta, juuri koska esikoinen oli niin helppo. Ei tarvinnut koskaan valvoa, lohdutella itkua tms. Toinen lapsi ilmoitti tulostaan tosin vasta reilun vuoden päästä. Esikoinen alkoi nukkumaan yöt heräämättä 3kk iässä, toinen tyttäremme 2kk iässä. Esikoinen ei päikkäreitä enää nuku, mutta öisin kellon ympäri, kuten myös pikkusiskonsa.
Nyt olemme puhuneet jo kolmannesta lapsesta, mutta leikkisästi vähän miettineet että kannattaako kohtalon kanssa leikkiä, että voiko kolmatta yhtä helppoa lasta tulla samaan perheeseen ;) Tosin olen kääntänyt ajatuksen niin, että jos tulisi koliikkivauva tai vaativa vauva, niin ainakaan ei ole univelkoja eikä muuten raskas perhetilanne, joten hyvin sitten vähän vaativammankin lapsen siinä hoitaisi. Ja eipä siinä muita vaihtoehtoja edes olisi ;) Mutta meillä mies vähän hannaa kolmannen lapsen hankinnan kanssa joten katsellaa nyt josko meidän lapsiluku on kuitenkin sitten tässä.
Meillä on molemmat tytöt olleet tooosi rauhallisia masussa. Toisessa raskaudessa kävin polillakin näytillä, kun liikkeet olivat niin rauhallisia ja harvakseltaan tuntui (loppupuolella raskautta). Ja rauhallisia tosiaan ovat molemmat täällä masun ulkopuolellakin.
Siskollani oli eka vauva jo masussa tosi vilkas, ja niin oli syntymänsä jälkeenkin. Toinen vauva taas rauhallisempi masussa ja sen ulkopuolella. Monelta olen kuullut kyllä samaa, että millainen masussa, sellainen aina :)
NO,varmasti voi olla sattumaakin.Mutta meillä esikoinen (poika) oli rauhallinen mahassa ja oli kyllä todella helppo vauvakin.Eipä juuri itkeskellyt ja liikkeelle lähtö tapahtui hitaasti ja rauhallisesti.Lähti konttaamaan 10,5kk ja istumaan samaan aikaan.
Tämä toinen(tyttö) on taas ihan erilainen.Ja mahassa oli jo melkoinen menijä.Koliikkia oli ensimmäiset kuukaudet ja muutenkin kärsimättömämpi ja vaativampi luonne.Kaikki heti tänne nyt-tyyppi.
Istumaan nousi 6,5kk ja saman tien konttaamaan.Ja nyt kun ikää 7kk,nousee tukia pitkin.
Joten meidän tapauksessa nuo uskomukset osuvat ainakin kohdilleen.
KevätKakkonen:
Moni ns. vaikean vauvan äiti&isä on minusta itse osin omalla toiminnallaan aiheuttanut vaikeudet...
Vaikka kuinka ei olisi tarkotus provota, niin veikkaan että muutkin kuin minä ja viljaa kiinnittävät tähän lauseeseen huomiota. Syyllistät aika nätisti äitejä, joilla ilman tämmöisiä kommenttejakin on varmasti tarpeeksi vaikeaa.
Mutta mielipiteensä kullakin.
KL.
Olisi pitänyt arvata, että jollain menee kuitenkin herne nenään :-)
Pari esimerkkiä siitä, mitä tarkoitin:
* Yksi tuttu sanoo, että lapsensa on niin vaativa, että tarvitsee äitiä koko ajan eikä hän siksi voi mennä " tisuväliä" kauemmaksi koskaan. Lapsi on nyt miltei vuoden. Yritin pian vauvan syntymän jälkeen varovaisesti ehdottaa, että yrittäisi opettaa lasta pullolle myös, koska maitoa tuli ja sitä olisi riittänyt pakasteeseenkin -> ei olisi niin sidottu vauvaan, vaan pääsisi joskus itsekin jonnekin. Mutta ei, silloin sanoi haluavansa vain imettää rinnasta ja sanoi kyllä jaksavansa. No,nyt on vauva vuoden, äiti lopettanut kaikki omat harrastuksensa, isän kanssa eivät ole päässeet parisuhdetta hoitamaan kertaakaan ja äidillä synnytysmasennus " vaativan vauvan takia" . Itse en ainakaan yritä edes väittää, että jaksaisin olla tunnin päästä vauvasta koko ajan - tulisi hulluksi. Omat lenkkireisut, kavereiden tapaamiset ja miehen kanssa aikuisten oman ajan viettäminen ovat tärkeitä juttuja!
* Sukulaisäidillä taas lapsi 11kk eikä suostu kuulemma syömään muuta kiinteää kuin puuroa ja velliä, ei siis mitään juureksia, marjasoseita tms. Tämäkin johtuu vauvan vaativuudesta....Itse sanoisin, että pikemminkin siitä, että hän uskoo vauvan itse tietävän mikä hänelle on parasta. Jos vauva siis ei muutaman tarjoamisen jälkeen pidä perunan mausta ja sylkee sen pois, on vauva itse kaikessa viisaudessaan päätynyt siihen, että peruna ei hänelle sovi. Jos tutustuisi edes niihin kirjasiin, joita neuvolasta saa, niin tietäisi, että vauvan tottuminen makuihin voi viedä jopa kymmenen maistelukertaa, luovuttaa ei saisi siis yhden tai kahden kerran perusteella.
Tällaisia asioita siis tarkoitin, mutta kaikenhan voi halutessaan käsittää väärin. Loukata en tarkoittanut ketään.
Olin kanssasi samoilla linjoilla helpon esikoisen jälkeen, kunnes luoja antoi lapsen, jota vitsillä olen nimittänyt " luulot pois" -lapseksi. Todella kerralla riisuttiin tuo oman käytöksen ja onnistuneisuuden tunteet pois. Usein näiden vaativien lasten kanssa vanhemmat ovat niin väsyneitä, että tekevät mitä vain, jotta arki sujuu. Eli vaikka sen, ettei äiti lähde kaueammas, kuin yhden tissitysvälin aikana ehtii. Itsekin sen rumban jälkeen nyt selkopäisenä vähän ihmettelen, miksen silloin, kun tämä lapsi oli vauva, tehnyt niin tai näin. Ni-in. Helppo olla jälkiviisas, kuten on helppo on myös sivusta ihmetellä.
Toki myönnän (vaikka saatankin tekstissäni kuulostaa kireältä, en sitä ole...), että tekstissäsi piilee pieni totuuden siemen. Varsinkin ekan lapsen kohdalla sitä on helppo sortua jos jonkinlaiseen ylettömään höösäykseen. Silloin siihen resursseja eniten on. Mitä useampi lapsi on, sitä löyhemmäksi ote käy ja kaikki epäoleellinen karsiutuu. Ja sitä enemmän pystyy itse vauvasta nauttimaan! Oli se sitten helppo tai vaativa. Tämä siis oma kokemukseni. Tänään olen tätä mieltä, kun saan nauttia ihanasta helposta vauvasta. Mutta saattaahan tuo näkemys muuttua, jos vielä näitä vaativia lapsia saan. ; )
Esikoisella oli koliikki, jatkuvaa itkuisuutta, ei viihtynyt missään, vaati paljon kanniskelua, ei nukkunut päiväunia jne. Kunnes kaikki muuttui pikkuhiljaa pojan ollessa 3 - 5 kk ikäinen. Sitten hänestä tulikin helppo rytmikäs vauva :) Tosin aina hän on ollut voimakas reagoimaan.
Kakkosen kanssa olinkin ihan ihmeissäni, kun vielä tähän päivään mennessä (tyttö 3 kk) ei ole tullut tilannetta, etten saisi häntä rauhoittumaan. Tyttö lopetti jo synnärillä itkunsa, kun otin hänet syliin. Pieniä masuvaivoja oli alkuun, mutta niidenkin kanssa selvittiin hyvin, koska ei ollut jatkuvaa itkeskelyä. Yöt nukkuu upeasti. Päiväunissa olisi toivomisen varaa tytölläkin. Mutta se tyytyväisyys: hänet voi laskea selälleen hoitopöydälle eikä hän itke. TADAA! Hän makoilee sohvan päällä ja tuhisee varpailleen. Jos hän herää vaunuista, huomaan sen siitä, että varpaat vilkkuvat :) Kun lastenlääkäri tutkii häntä, hän katselee hiirenhiljaa lääkärin kasvoja. HÄn nauttii kylvystä, pepunpesu ei saa häntä hysteeriseksi. Imetyskin sujuu. Kyllä on helppoa.
Silti ystäväni, jolla on ollut kaksi hyvin helppoa vauvaa, kokee meidän tytön huomattavasti vaativammaksi tapaukseksi. Kaikki riippuu siis kai siitä, mihin suhteuttaa.
Toiselle voi olla vaativaa se, mikä toisesta tuntuu melkein helpolta. Olisin onnellinen, jos minulla olisi ollut oman kokemukseni mukaan kaksi helppoa lasta ja riitävästi lastenhoitoapua ympärillä, että pääsisin välillä tuulettumaan. Kaikilla näin ei ole, eikä siihen ainakaan auta muiden " hyväntahtoiset" neuvot siitä, miten pitäisi toimia.
Meillä esikoinen oli aikoinaan mahassa rauhallinen ja vauvana näin jälkikäteen ajateltuna helppo. Eli nukkui ja söi hyvin, myös pullosta tarvittaessa, eikä ollut moksiskaan vaikka ympäristö tai ihmiset vaihtuivat. Seuraava ei koskaa huolinut tuttipulloa. Ja todellakaan ei huolinut, vaikka tuossa joku yläpuolella vihjaili, että kaikki tällainen johtuu vanhemmista. Ainakin me teimme kaikkemme, että olisi tuttipullosta juonut, mutta kun ei juonut. Eikä meinannut alkuun huolia kiinteitäkään millään. Nukkui myös levottomasti ja oli äärimmäisen vaikea rauhoitella. Inhosi jos totutut rutiinit muuttuivat tai oltiin vaikka kylässä jossain. Ja tyttö on edelleenkin samanlainen. Aivan ihana, elävä ja rakastettava, mutta temperamenttinen ja uusien asioiden suhteen erittäin epäluuloinen. Hänen hoitamisensa on vaatinut meiltä yhtä paljon voimavaroja kuin näiden kahden muun, nuoremman ja vanhemman hoitaminen yhteensä.
Kolmas lapsemme, nyt vasta 1-vuotias, on myös nukkunut huonosti, mutta ei vaikuta temperamentiltaan lainkaan yhtä voimakkaalta kuin toinen lapsemme. Hän on paljon sopeutuvampi, helpommin rauhoiteltava, eikä ole muutoksista myöskään millänsäkään. Eniten hän poikkeaa vanhemmista lapsistamme siinä, että hän liikkui jo mahassa selvästi enemmän ja vauhti tuntuu vain koko ajan kiihtyvän. Välillä ei meinaa perässä pysyä, kun on joka paikkaan menossa ja kaikkea tutkimassa, ihan koko ajan.
Mikaela77:
Siskollani oli eka vauva jo masussa tosi vilkas, ja niin oli syntymänsä jälkeenkin. Toinen vauva taas rauhallisempi masussa ja sen ulkopuolella. Monelta olen kuullut kyllä samaa, että millainen masussa, sellainen aina :)
No, minä teen poikani kanssa poikkeukseni sitten, koska hän oli äärimmäisen rauhallinen masussa, käytiin liikekontrolleissakin useasti, mutta heti synnyttyään on ollut äärimmäisen " vaativa" . Kohta vuoden, eikä vieläkään ole esim nukkunut 3-4 tuntia kauempaa, erittäin herkkä, sylissä pitää olla tosi paljon yms.
MInä olen kanssasi erimieltä, usein vaativa vauva on tempperamnettinen, eivätkä vanhemmat omalla käytöksellään voi välttämättä vaikuttaa siihem miten vaativa vauva on, on tapauksia, missä vanhemmat saattavat omalla käytökselläään vaikuttaa, uskallan kuitenkin väittää, että suurin osa vanhemmista yrittää kaikkensa, että vauva olisi tyytyväinen.
Meillä on kaksi poikaa 1v ja 5v esikoinen tosi helppo vauva, viihtyi joka paikassa ja nukkui ja söi hyvin. Minä katselin silloin hieman kummissani, kun äidit valittivat, että vauva ei nuku/syö tai viihdy lattialla jne ja kieltämättä oma ajatukseni oli " kyllä ne nukkuu kun pistää nukkumaan" ja " viihtyy kun laittaa vaan lattialle"
Mutta sitten sain toisen ihanan rakkauspoikani, jonka kai voi luokitella vaikeaksi vauvaksi, poika ei viihtynyt yksin hetkeäkään, vaan HUUSI. Yö sentään nukkui ekat 7kk hyvin, päivällä 30 min pätkiä, kaikkea yritettiin.Lattialla ei ole koskaan viihtynyt, vieläkään ei juuri viihdy vaikka ikää on yli 1v. Poika on paljon tempperamenttisempi kuin esikoinen, jos joku asia ei miellytä, tavarat lentelee, esikoista pystyi huijaaman, antamalla toisen tavaran, mutta tämä kuopus heittää sen pois. Ikää pojalla oli alle vuosi kun tämä alkoi.
7kk iässä alkoi meidän yöhulabaloot ja monta turhaa unikoulua pidettiin, poika kirkui vaikka koko yön, ei meillä ollut mitään eroa ekassa tai kolmannessa yössä (monesti olen kuullut, että kolmantena yönä helpottaa). Pahimmillaan poika heräsi 17 kertaa yössä, ihan varmasti, jos minä olisin voinut sen muuttaa, olisin sen tehnyt. Poikaa yritettiin opettaa nukahtamaan itsekseen>kirkumista, joka ei todellakaan loppunut tunnin tai kahden päästä, ei silityksellä, tai taputuksella.
Mainitsit toisessa esimerkissäsi kiinteiden syönnin, melkein puoli vuotta tarjosin eri ruokia, eri tavalla ja eri makuja pojalle, joka sylki ne pois ja kirkui hysteerisesti (kirkumista jatkui noin pari kuukautta). Syömättömyyttä jatkui puoli vuotta, 5 kertaa päivässä tarjosin pojalle kiinteää ruokaa, välillä poika huusi enemmän, välillä vähemmän, joskus suostui maistamaan, sitten eräänä päivänä poika alkoi syömään, puuro ei mene vieläkään. Aina ei ole kyse siitä, ettäkö äiti ajattelisi, että vauva " tietää" paremmin. Meidän kuopus on tosi itsepäinen, en tiedä mitä olisin voinut tehdä toisin.
Tiedän, ettei kirjotuksesi ollut henkilökohtaisesti kenellekkään suunnattu, ajattelin vaan valoittaa " haastavan lapsen" äidin näkökulmaa. Toisaalta hyvätuulisena, poika on oika arinko, äidin rakas, joka rakastaa äitiä, paijaa ja suukottelee. Minusta on myös ollut ihanaa, kun saatiin tälläinen sylivauva, esikoinen ei viihtynyt sylissä, toisaalta on rasittavaa,kun AINA pitäisi saada olla sylissä
Loppujen lopuksi se, miten haastava vauva on, on todella subjektiivinen kokemus. Minulle meidän kakkonen oli haastava, jollekkin toiselle, hän voisi olla vähemmän haastava. Minulle oli ensimmäisen lapsen kanssa oleminen henkisesti raskaampaa, fyysisesti tämän kakkosen hoito on raskaampaa ollut. Minä olen yrittänyt ottaa sen asenteen, että elämä on tässä ja nyt, eikä tämä ikuisuuksia jatku. Nyt meillä on jonkin sortin kahuntasapaino, poika nukhataa itse ja nukkuu pääsääntöisesti koko yön, ruoka maistuu hyvin melkein aina.
Meidän kuopus oli tosi rauhallinen masussa, esikko oli vilkas. Luonteeltaan pojat eroavat siinä, että esikoinen on vilkas, mutta rauhallinen vilpertti, joka haluaa TEHDÄ asioita. Kuopus taas tempperamenttinen taapero, joka kuitenkin tykkää nautiskella ja ihmetellä äidin sylissä maailman menoa =)
Nyt lopetan tämän romaanini, hyvää kesää kaikille tasapuiolisesti
Mareila+Poikaset 1v ja 5v
tipi, teidän lapsi kuulostaa ihan minunu kuopukseltani =)
ja vielä pullosta, kuopusta yritettiin totuttaa pulloon, muutaman kerran suostui siitä juomaan, mutta sitten päätti että ei enää ja oli sitten syömättä, kunnes sai tissiä. Toisaalta en minä ole ollut usein pois vauvan luota, mutta ei minulla ole ollut siihen mitään erityistä syytä, en vaan ole halunnut, joten meillä ei sitä pulloa olisi tarvittu.
yhä edelleen M+Pojat
kyllä meillekin on usea terveydenhoitaja, lääkäri ja kätilö sanonut, että poika on poikkeuksellisen vaativa, temperamenttinen ja isoääninen. Lohdutukseksi ovat tarjonneet vain sitä, että onneksi olemme semmoisia ihmisiä, jotka pärjää sen asian kanssa. No, se on ollut laiha lohtu eikä ole tuonut juurikaan lisää jaksamista.
Minäkään en ottanut Kevätkakkonen viestiäsi henkilökohtaisesti. Luulen, että kenestä tahansa vaativan lapsen vanhemmasta tuntuu vaan hurjalta ottaa ohjeita ja neuvoja vastaan ihmiseltä, joka ei ole ollut vastaavassa tilanteessa. Sekä helpon että vaikean lapsen vanhempana olen itse taipuvainen ajattelemaan, että helpon kanssa sitä yrittää aina päästä vielä helpommalla (kun siihen on joku mahdollisuus), mutta vaativan kanssa sitä yrittää vaan selvitä päivästä toiseen.
Tuo helpon kanssa yrittää päästä vielä helpommalla ja vaativan kanssa yrittää vaan selvitä, oli kyllä mielestäni osuva.
Ap:lle ja muillekin, jotka pelkäävät saavansa vaativan lapsen, on pakko kertoa myös positiivista. Vaikka toinen lapsemme on vaatinut voimiamme monin verroin enemmän kuin muut lapsemme, on hän kuitenkin elävyydessään ja muussa aivan valloittava, siis hyvinä hetkinään, joita nykyään on jo paljon (kohta 5 v). Hän osoittaa tunteensa hyvin avoimesti, myös hyvässä ja pohtii asioita vanhempiensa kanssa paljon (toisin kuin " helpompi" vanhempi sisarus), viihtyy leikeissä myös yksinään ja on täynnä touhua ja eloisuutta. Hyvinä hetkinään hän on ehdottomasti helpompi hoidettava kuin vanhempi, joka on sopeutuvampi, mutta samalla myös sulkeutuneempi. Vanhemmasta ei välillä tahdo saada millään selkoa, mikä on huonosti tai mihin hän milloinkin reagoi. Tämä ns. vaativampi lapsemme taas on lähinnä kuin avoin kirja, jota on " helppo lukea" . Hän reagoi asioihin selkeästi tietyllä kaavalla, huutaa aikansa, kun asiat eivät suju hänen tahtomallaan tavalla ja on sen jälkeen taas oma, hyväntuulinen itsensä.
Meidän neiti 3kk. lukeutuu näihin vaativiin tapauksiin. Oli jo kohdussa melkoinen futaaja ja kaikki sanoivatkin että poika tulee kun noin potkii mutta tulikin ERITTÄIN tempperamenttinen tyttö. Jo synnärillä mulle monet hoitajat sanoivat että tästä neidistä löytyy potkua.
Vaativuus on todella varmasti hyvin subjektiivinen kokemus. Meillä ei neiti viihdy juuri muualla kuin sylissä joilloin pitäisi olla koko ajan liikkeessä, alussa oli koliikkia nyt epäillään allergiaa, päiväunia ei juuri nukuta, iltaisin huudetaan ja taistellaan unta vastaan niin kauan että simahdetaan, vaunut on ihan kauhistus, lattialla ei olla hetkeäkään ilman viihdyttäjää, tuttipullosta ei todellakaan syödä vaan kiljutaan naama punasena ääni käheäksi tasan niin kauan kunnes tissi on suussa. Jos joku sitten luulee ettemme ole esim. tuttipulloon yrittäneet lastamme totuttaa niin sellainen henkilö on lämpimästi tervetullut meille vaikka muutamaksi päiväksi seuraamaan tilannetta. :)
Itse olen kyllä myönnettäköön aika puhki ja kyllä vähän kirpaisee jos joku ns. helppojen lasten äiti väittää että vauvan vaativuus on vanhempien aiheuttamaa. Kyllä sitä äideillä itsesyytöksiä on tosiaan ihan tarpeeksi. Ei niitä enää ympäriltä kaipaisi.
Posiitiivisena puolena meidän neidissä on tosiaan se tunteiden kirjo kuten joku jo taisi mainitakin: kun on hyvä olla niin se kyllä näytetään selkeästi. Pahasta olostakaan ei jää kenellekään epäselvyyksiä :)
Temperamenttinen on meidän neiti mutta niin paljon löytyy tahdonvoimaa, että tällä viikolla käntyi 180 astetta oman napansa ympäri ja neidillä ikää 11 viikkoa. Hän siis todella tietää mitä tahtoo.
Voimia ja jaksamista vaativien mutta niin ihanien vauvojen äideille!
Emmi ja Alina
Meidän esikoinen (nyt 1v10kk) oli kamalan vaativa, huusi koko ajan ja piti kantaa ja hyssyttää, ei viihtynyt autossa, ei vaunussa, ei sylissä, ei lattialla, ei jumppamatolla, ei sitterissä, ei pomppukeinussa, ei hoitopöydällä, ei sängyssä.... Nukutustaistelu kesti 2 tuntia, nukkui kyllä sitten läpi yön. Mahassa heitti sellaista volttia etten meinannut pystyssä pysyä. Olin erittäin stressaavassa ja kiireisessä työssä odotusaikana ja pistin vauvan levottomuuden ihan oman odotusajan stressin piikkiin. Mulla oli esim. erittäin paha närästys koko raskauden ajan ja verenpaineet taivaissa. Poika on edelleen erittäin vilkas luonteeltaan, mutta fiksu ja nopea oppimaan. Alkoi juosta 1v., kävellä 1,5v, puhua pälpättää nyt jo kovasti. Se on semmonen leijonanpentu, nyt sen temperamentille voi jo vähän nauraakin, sillon vauva-aikana oli tosi raskasta.
Kuopus 4kk on mielettömän rauhallinen, tyytyväinen ja iloinen. Nukkuu tosi paljo. Luultiin aluksi että siinä on jotain vikaa kun kaikki raajat ei sätki koko ajan :) Mahassa tämä poika oli niin rauhallinen, että unohdin sen välillä päiväkausiksi kokonaan. Sitten kun oikein keskittyi, niin tunsi miten sen jalka siellä verkkaisesti liikkui. Näin siis vielä ihan loppuajasta.
Tiedän kyllä paljon perheitä, joissa kaikki lapset on ollu helppoja. Älä turhaan huolehdi etukäteen.