Affektikramppi (itkukohtaus)

ekan kerran tapahtui n 2v ikäisenä.Lapsi itki ja ulisi ruokapöydässä ilmeisesti väsymystään ja yhtäkkiä muuttui siniseksi ja lysähti pöytään...äiti kaappasi tytön kauhuissaan kainaloon ja samassa tyttö jo virkosi...

Näitä on kuulemma tapahtunut muutaman kerran sen jälkeen, mutta nykyään ei kohtauksia enää ole ,tyttö on nyt 4v.

Pojan hoitotädillä on kaksi poikaa joilla on ollut näitä kohtauksia pienenä. Ja sen jälkeen hänellä on ollut hoitolapsena lapsi joka sai myös näitä kohtauksia.



Sanoi että itkun saa hetkeksi katkeamaan ja näin lapsen vetämään henkeä kun puhaltaa kasvoihin. Tulee ns. säpsähdys ja lapsi vetää automaattisesti lisää happea.



Kertoi vaan että hoitolapsen vanhemmat olivat alkaneet varoa näitä kohtauksia ja antaneet ihan kaiken periksi ja näin välttäneet kohtauksen. Tätä ei saa tehdä. Lapsi " oppii" että tästä saa hienosti huomiota ja alkaa tehdä niitä useammin.



Näitä kohtauksia tulee yleensä sellaisille lapsille joilla on erityisen kova ja vahva tempperamentti.



En tiedä oliko sinulle apua, mutta kerroinpa kuitenkin.



Hemppu

Kiitos paljon vastauksista! Puhaltamista on joku muukin neuvonut kokeilemaan. Onko muilla vielä kokemuksia aiheesta?

Ei ollut. Kohtaukset ovat nyt selvästi vähentyn eet, kun ikää on kohta kaksi. Ne eivät ole ollenkaan vaarallisia ja loppuvat noin neljävuotiaana viimeistään, pahimmillaan puoltoistavuotiaana kuulemma.meillä auttaa, kun pistää lapsen äkkiä pää alaspäin, tulee sama säpsähdys.

Pojat nyt 3,5v ja 2,5v ja nuorempi vielä niitä toisinaan saa. 3,5v on jo niistä päässyt eroon. On kuulemma juuri herkän ja temperamentisen lapsen piirre. Meillä ei ole auttaneet puhallukset tai pää alaspäin kääntäminen, ei kylmän veden pirskominen. Ollaan vaan katsottu, että lapsi ei itseään vahingoita tajuttomaksi mennessään, esim. kaadu ja loukkaa siten itseään. Meillä kummallakin tämä alkoi heti 1v jälkeen ja pahimmillaan juuri tuossa 1,5-2v. Nuorempi pojista sai pahimpaan aikaansa useita päivässä. Liittyivät aina joko säikähtämiseen, kipuun tai suuttumukseen. Muistan myös omasta lapsuudesta, että veljeni niitä sai lapsena. Vaarattomia ovat onneksi, mutta meilläkin tuo epilepsia suljettiin pois kuvioista. VOi olla melko samanlaisia kouristuksiakin, niin kuin meillä oli. Kaikillahan noita kouristeluja ei edes ehdi tulla. Mutta aina sitä säikähti aluksi, nyt siihen jo osaa suhtautua, vaikka ei se kivalta vieläkään tunnu. Jos haluat kirjoitella kanssani asiasta, meilaa melli.melli@suomi24.fi