Onko muita joiden lapsella ei ole " kavereita" ?

Hän alotti juuri päiväkodin ja nyt puhuu jo joistakin lapsista siellä. Mutta ei mitenkään vapaa aikanaan kaipaa heitä tmv. Hänelle riittää esikoisen (7v) kaverit jotka käy täällä, ja naapurin lapset (jotka niin ikään ovat esikoisen kavereita). Esikoisella oli tuon ikäsenä yksi hyvä kaveri jonka kanssa leikki joskus vapaa-aikanaan. Mutta olivat tunteneet toisensa tarhasta 1-vuotiaasta lähtien ja ollleet siellä parhaimmat kaverit.

ei ton ikänen varmaan kavereita muualta oikeen saakaan kun jostain päiväkodista, jossa näkee joka päivä monen tunnin ajan samoja lapsia. Sitä paitsi mä luulen että tytöt helpommin ystävystyvät niin että haluavat leikkiä vapaa-aikanakin. Muuten me käydään pojan kanssa esim Suomi-koulussa jossa tapaa samanikäsiä, mutta ei niitä nyt ainakaan vielä voi hyviksi kavereiksi kutsua. Muutamalla tutulla on suht. samanikäsiä lapsia ja niistä poika kyllä puhuu. Tapaamme tosin tyyliin kerran kahdessa viikossa.

Lapsi täyttää 5-v., sukulaiset ja kummit asuvat satojen kilometrien päässä eikä naapurustossa ole lapsia. Perhepäivähoidossa ei ole kuin pienempiä lapsia. Pian olevat synttärit vietetään ihan sisarusten ja vanhempien kesken, serkut ja mummut lähettävät kortit, kummien paketti on jo kaapissa odottamassa. Aika yksinkertaiset ovat kuviot, mutta minkäs niille voi.

Tuntuu vaan äidistä jotenkin kurjalta kun niitä kavereita ei ole.

Muutimme juuri ja taloiss asuu enimmäkseen aikuisia/eläkeläisiä. Onneksi puisto on vieressä jossa vietämme viikonloput ja mahdolliset vapaapäivät. Jotenki vaan tuntuu, että siellä puistossa on ne omat pienet piirit eikä niihin muita hevillä päästetä. Ajattelin, että sieltä jos jostain niitä " kavereita" löytyisi mutta ei.

Kävi oikein poikaa sääliksi tässä yhtenä päivänä kun kävimme puistossa aamupäivällä (arkena) ja poika leikki hiekkalaatikolla ja siihen tuli suurinpiirtein samanikäinen poika jonka äiti kuuluu tähän " pieneen piiriin" . Tämä poika halusi ilmeisesti tulla leikkimään poikani viereen " samaa leikkiä" mutta samalla tämä äiti rientää paikalle ja ohjaa lapsensa muualle leikimään sanoen " älä häiritse toisen pojan leikkiä" (tarkkaa lausetta en muista mutta kutakuinkin näin). Poikani jäi siihen hieman haavi auki ihmettelemään mihin se toinen katosi. Kumpikaan ei yrittänyt esim ottaa toisen kädestä lelua eikä mitään muutakaan. Yleensä olen itse aika sananvalmis mutta nyt jäin itsekin hieman haavi auki.

Jäin kuitenkin pohtimaan asiaa ja muistelin, että näitä vastaavanlaisia tapaukisia on sattunut ennenkin. Muuta syytä tähän kun puhuttua kieltä en ole keksinyt. Poikani on nimittäin kaksikielinen. Minä puhun hänelle ruotsia ja isä suomea. Voisikohan tällaiset karttamiset johtua siitä? Tuntuu vaan jotenkin niin kurjalta tällainen homma.



Lisää vinkkeijä ja kokemuksia saa laittaa!



Etukäteen kiittäen!

Oli pakko ryhtyä etsimään leikkikavereita tuolle meidän kolmivuotiaalle, kun itse niitä rupesi kaipaan. Tuli tohkeissaan selittämään minulle, kuinka oli saanut uuden ystävän. Tosin se ei vastannut mihinkään kysymykseen ja puhui vain isollesiskolle. Mutta vakuutteli, että kyllä se silti on hänen uusi ystävänsä. Sitten huusi, että tulkaa tytöt pelaamaan 10 tikkua laudalla. Kun eivät isommat vastanneet, huusi surkeana että pelataan edes kolmea tikkua laudalla.



Nyt käymme kahdesti viikossa perhekerhossa ja kutsun serkkupoikaa useammin kylään. Eli se ainoa kaveri ei ole se näkymätön kaveri ja tuo ystävä, joka ei oikeastaan hänelle edes puhunut. Poika on kyllä luonnostaan aika varautunut ja vieraiden ihmisten kanssa hiljainen, mutta silti perhekerhossa on ollut mukava käydä, koska selvästi nauttii siitä mökästä ympärillä. Siis vaikka ei oikeastaan leiki kenenkään kanssa erityisesti. Minulla on nyt hyvät mahdollisuudet käydä kerhoissa, koska äitiysloma alkaa ja olen vielä kotiäitinä.

tosiaan tuo kieli voi " pelästyttää" jotkut äidit. Mieheni on ruotsalainen ja lapset siis puhuvat hänen kanssaan ruotsia isän aksentilla, joka useinkin sitten saa ihmiset jättämään vähän väliä...



Jos tuollainen tilanne tulee teille vielä eteen, niin sano suht kuuluvasti suomeksi toiselle lapselle, että " leiki vain siinä" tai jotakin. Sillon toisen lapsen äiti viimeistään tietää, että lapsesi osaa kyllä suomea, eikä muutenkaan varmaan kehtaa pyytää sitten omaa lastaan pois.

eikä hän osaa niitä vielä kaivatakaan. Pojalla ikää 3 v 8 kk.



Meillä asuu naapurissa paljon saman ikäisiä lapsia ja niitä on myös kavereilla. Kun tavataan, niin kyllä poika heidän kanssaan leikkii, muttei yhdestäkään toisesta lapsesta ole tullut pojallemme niin tärkeitä, että osaisi heidän seuraansa kaivata. Päivähoidossakin (osa-aikainen pph) leikkii yleensä yksin. Taitaa olla hieman luonnekysymyskin tämä asia. Poika viihtyy hyvin itsekseen ja leikkii mielellään meidän kanssamme, ei niin aktiivisesti hakeudu muiden lasten seuraan. Eiköhän aikakin paranna tämän asian.

Typytin tosin on hoidossa jossa viihtyy hienosti ja leikkii kovasti.

Onpi hyvin seurallinen lapsi, ja kaipaisi taatusti muulloinkin leikkikaveria koska " roikkuu" aikuisessa koko ajan *jee, kivaa*



Mutta meillä ei ole naapureissa lapsia, eikä tuttavillakaan. Kauhulla minäkin odotan 3-v synttäreitä, pelkkiäkö aikuisia kutsumme.

Olenkin ryhtynyt aktiivisesti etsiskelemään lapsiperhetuttuja.

Harmi vaan, että muksu sairastelee niin urakalla että joutuu tosi usein antamaan tyssit jos joku tapaaminen olisikin, siinä on toisten kärsivällisyyskin koetteella, kuinka monta kertaa jaksaa kutsua jos ikinä ei päästä :o(

Meidän pojalla on ' kavereita' , muttei sitä mitä poika itse eniten toivoisi,eli omanikäistä poikaseuraa. Kavereina on serkkutytöt 4 ja 7v, kaverin tyttö 2,5v ja kaverin poika 1v9kk. Eniten näkee 1v9kk vanhaa poikaa, hänen kanssaan leikkiminen on lähinnä riehumista, johtuen osittain kaverin puhumattomuudesta ja siitä ettei 1v9kuinen osaa vielä samoin leikkiä kuin meidän poika. Ja tämä pieni kaveri ruvennut nyt lyömään ja puremaan mitä poika ei oikein ymmärrä.



Puistoissa poika hakeutuu heti ikäistensä poikien kaveriksi ajelemaan pyörillä ja leikkimään hiekkalaatikolle. Samoin jos kadulla näkee pojan kävelemässä, välittömästi sanoo ' poika leikkimään' :D. Vaikka tykkää hirveästi leikkiä muiden lasten kanssa,siltikään ei koskaan mongu seuraa kotona ollessaan, eli leikkii paljon yksinään, mun seura kelpaa legoilla rakentamiseen,piirtämiseen ja kirjojen lukemiseen. Pikkuveljeä 2kk pyytelee kyllä päivittäin leikkimään autoilla :). Ja oli aivan innoissaan kun tapasi pikkuserkkunsa, joka siis 4v poika, ja heillä leikit sujuivat tosi hyvin.



Sitten tuosta kieliasiasta vielä, me olemme 4-kielinen muslimi perhe. Eli ' erilaisuus' näkyy ja kauas. Poika tosin vaalea,eli hänestä ei ' etnisyyttä' pahemmin huomaa. Eli vaikka ollaan jo 1,5 vuotta puistoiltu lähipuistoissa, en todellakaan ole osa mitään ' sisäpiiriä' . Iloisesti olen kuitenkin huomannut että vaikka en äitejä sieltä ollenkaan tunne( paitsi kaverini joka käy silloin tällöin myös siellä) niin lapset kyllä leikkivät poikani kanssa, eikä heillä ole siellä valmiita piirejä, näin ainakin vielä näillä 2-3 vuotiailla pojilla. Isommat taas ei ole näistä pienemmistä pojista lainkaan kiinnostuneita. Ja vaikka en muiden äitien kanssa oikeastaan mitään juttelekaan( olen suht ujo, siinä syy miksi en pahemmin keskusteluja itse aloita) olin iloisesti yllättynyt että kun vauva syntyi niin monet tulivat onnittelemaan.

päiväkodissa ja nyt kun isosisko aloitti eskain ei pojalla le ketään leikkiaveria aamupäivisin. Siksipä olemme aloittaneet puistoilun ahkerammin vaikka joudumme menemään sinne autolla. Siellä poika leikkii niin tyttöjen kuin poikenkin kanssa vaikkei heidän vanhemmat ole minulle tuttuja. Meillä on aina paljon kivoja leluja mukana ja kun ne tuodaan puistoon sanon niinettä kaikki varmasti kuulee että näillä saa sitten muutkin leikkiä niin tule kivemmat leikit. Ja yleensä lapset sitten saavat leikit syntymään. Poika käy myös kerhossa ja temppujumpassa josta on saanut kavereita. Itse olen jo esikoisen ollessa pienempi etsinyt hänelle aktiivisesti kavereita mm. netin kautta ja saanutkin sitten leikkiseuraa tällä tavalla. Haen myös kaverin samanikäistä poikaa välillä meille leikkimään jotta olisi saman ikäinen kaveri. Iltapäivisin leikkii poika sitten siskon kavereiden tai naapuri eskari-ikäisen pojan kanssa. Meillä selvästi pojalle kaverit alkavat olemaan jo tosi tärkeitä ja huomaa kuinka poikaa välillä harmittaa kun ei ole joka päivä keveriseuraa.

ja nykyisellä asuinalueellamme on jokusia tuttuja, ei kovin montaa " kyläilyäitiä ja -lasta" ja nekin joiden luona joskus kyläillään/käyvät meillä, ovat tyttöjä. Huomaan, että alkaa olla aika lailla tuossa iässä etenkin tytöillä ne " tyttöjen leikit" , joskin poikamme sopeutuu niihin aika hyvin.

Joskus vaan tuntuu, ettei oikein edes tiedä, miten toisten kanssa voi leikkiä, vaikka itsekseen autoillaan leikkiikin vaikka mitä. On myös aika ujo ja varautunut, ja jos kolmekin lasta on koolla, jää heti " suosiolla" ulkopuoliseksi :(



Itseäni surettaa kanssa pojan " poikakaverittomuus" . Lähistöllä on kyllä 3- ja 4v pojat, mutta heitä ei näe juuri koskaan - toisen näin eka kerran tänä kesänä, ja ollaan asuttu tässä jo 1,5v! Eli aika lailla omissa oloissaan ovat tai sitten heillä on omat kovin vakiintuneet kaveripiirit. Harvoin meidänkään puistossa on muita, vaikka lapsiperheiden suosimaa aluetta tämä onkin.



Ollaan käyty avoimessa päiväkodissa silloin tällöin, ja huomaa kyllä että poika menee sinne innoissaan vaikka usein leikkii omia leikkejään sieläkin. Ei kuitenkaan olla sielä vielä tutustuttu kehenkään, jonka kanssa pojallamme " menisi hyvin yksiin" , ja kun hän on hiljaisempi niin huomaan usein, että kovaäänisemmät ja vuodenkin vanhemmat pojat alkavat rajata leikkiensä ulkopuolelle. Ja poikamme ei yhtään viihdy villimpien lasten kanssa, huomaan sen selvästi.



Joskus on tosi ikävä entistä paikkakuntaa, jossa pojalla oli tosi mukavia samanhenkisiä kavereita ja hyvin saman ikäisiä olivat. Itse ei heitä enää muista kaivata, toki sitten muistaa jos kuvista näkee tai ovat käymässä.

Nyt on onneksi pikkusisko, jonka seurasta kovin tykkää, vaikka tuleekin usein vain sotkemaan leikit. Hiljattainkin totesi, että kyllä on hyvä kun se kasvaa niin leikkii hänen kanssaan! Nytkin on jo tärkeää, että on samassa huoneessa touhuamassa, leikkikentällä haluaa hänet keinukaverikseen yms.



Asuisipa joku teistä meidän lähellä niin heti pyytäisin kylään :))

Mukava kuulla, että on saman asian murehtijoita, itselläni ainakin asia on mielessä tosi usein.



-pupsu

Kiitos pupusulle hyvästä vastauksesta. Oli aika lähellä meikäläisen ajatuksia tällä hetkellä.

Kaipailen entistä pihaamme jossa äidit ja lapset ulkona. Oli ainakin juttuseuraa viikonloppuisin (siellä ei puisto lähellä). Siellä oli myös yksi puoli vuotta nuorempi poika jonka kanssa poikamme leikki. Olenkin yrittänyt yhtä perhettä kutusua meille kylään leikkimään mutta aina kun treffit olisi niin jommallakummalla lapsella flunssa ym eikä viitsi oikein toista tieteentahtoen tartuttaa kun niitä flunssia meillä ainakin riittää ihan vaikka muille jakaa. Tylsää... Ja tietenkin tällaisessa tilanteessa yhteydenpito vähitellen jää.

En tiedä olenko nirso mutta näistä kerhoista ym jumpista ovat useimmiten suomenkielisiä tai sit jos löytyy ruotsinkielellä niin ovat niin hankalan matkan päässä että siihen menee koko lauantai/sunnuntai päivä saati sitten jos ovat arki-iltana niin menee niin myöhään ettei viitsi itse lähteä. Koska olemme kaksikielinen perhe niin katson, että ruotsi on se huonompi kieli ja juuri siitä syystä haluaisin harrastusten tapahtuvan ruotsinkielellä. Suomea kun kuulee ja oppii väkisinkin.

Täytynee vain toivoa, että asia helpottuu kun poika pääsee eskariin ja siellä myös muita lapsia. Vaikka poika sosiaalinen tapaus joka juttelee kenelle tahansa mutta tuntuu vain siltä, että häntä " varotaa/pelätään" kun puhuu ruotsia. Vaikka olenkin puistossa monta kertaa sanonut toisille lapsille suomeksi, että kyllä meidän leluilla saa leikki. Olen jopa vakavissani ruvennut miettimään sitä, ettyä haen pojalle tarhapaikkaa ja luovun iki-ihanasta pph:sta vain tämän asian takia. Mitä mieltä te olette tästä? Miten tämä " kaverittomuus" vaikuttaa eskariinmenoon jos menee ns yksin suoraan pph:lta eikä ole ollut samassa ryhmässä pidempään? Ok, lapset ja varsinkin meidän poitsu sopeutuvaa sorttia mutta kaikki tällainen mietitettää.

Pupsu tossa kirjoittelikin, että kutsuisi kylään jos vain joku asuisi lähettä. Me asumme Itä-Helsingissä ja kaipaamme vaikka aluksi ulkoiluseuraa. Olen toki päivät töissä mutta viikonlopuille kelpaisi seura vaikka puistoon. Perheeseemme kuuluu äiti 32v, isä 29v ja poika 3v4kk.

siis mickemamma, juuri tuon kaveriasian vuoksi me olemme siirtämässä poikaa pph:lta pois päiväkotiin. Pojan perhepäivähoitajalla on yksi hyvin dominoiva hoitolapsi, joka määrää sen, kuka saa kenenkin kanssa leikkiä. Oma poikani ei ole mahtunut tämän pojan leikkeihin mukaan ja siksikin kai leikkii yleensä yksin. Olen nyt kotona hoitamassa 2-kuista vauvaa ja poika jatkaa ainakin syksyn osa-aikaisena pph:lla. Mutta ensi syksynä, kun poika on 4,5-vuotias, on hänen aika siirtyä päiväkotiin. Ihan jo siitäkin syystä, että ehtii kaverustumaan niiden lasten kanssa, jotka menevät sitten samaan eskariin.



Me muuten asumme koillis-Helsingissä ja ehdottomasti toivoisin löytäväni pojalleni - rauhalliselle ja hieman varaukselliselle - oman ystävän.



minulle voin kirjoitella osoitteeseen peppercom@hotmail.com

Meillä poika 2.4v eikä hänelläkään kunnon kavereita ole,mitä nyt leikkipuistossa sillon tällön.Muutettiin 2kk sitte toiselle puolelle kaupunkia ja pojan paras kaveri jäi.Muistelee vieläkin tyttöä ja äitiä surettaa pienen ikävä.Ensi keväänä poika menee hoitoon,joten eiköhän kavereita sieltä tule.Tuo poika kun on sosiaalinen tapaus.