Apua! Voiko puoli vuotiaalla olla hampaissa jo reiän alut vai mitä tämä on???
Tämä on kyllä ihan järkyttävää, kun tänään huomasin meidän puoli vuotiaan neidin alahampaiden olevan jotenkin tummat alhaalta suun sisäpuolelta!!Voiko tämän ikäisellä jo tulla hampaisiin reikiä???? Siis ihan kauheeta kun olen yrittänyt tehdä kaiken niin hyvin kuin vaan mahdollista ettei pikkuiselle tulisi huonoja hampaita!!!
Osaako kukaan sanoa mitä tää nyt oikein on???
huolestunut wilma
Kommentit (3)
joka lähti pois hammastahnalla. Lapsi oli tuolloin juuri täyttänyt vuoden ja etuhampaisiin tuli tummat läikät, jotka eivät lähteneet harjaamalla pois. Kävimme hammaslääkärillä ja lääkäri sanoi, että toisilla on hammasluu pehmeämpää ja siihen saattaa jäädä ruuasta jotain värjäymiä. Kehotti harjaamaan tahnan kanssa ja läikät oli pois parissa päivässä.
En uskaltaisi vielä puoli vuotiaan suuta pestä hammastahnalla. Mutta soita kunnalliseen hammaslääkäriin ja kysy, jos vaikka pääsisitte näytille. Voihan se kuitenkin olla hyvä selvittää, miksi hampaissa on tummentumia.
Itse pelkäsin pojun kanssa, että oli lyönyt hampaansa kun oli juuri oppinut kävelemään ja vahinkoja tuntui sattuvan kaiken aikaa.
t. päivikki
Hei!
Meidän muksulla myös tummentumia. Löysin netistä ko artikkelin, käypäs katsomassa - rauhoitti ainakin minun mieltäni. Meillä johtunee juuri tuosta runsaasta mustikan syönnistä ;-)
Emma
http://www.kaksplus.fi/vastaanotto/?articleID=1717
jos on pienenä ollut paljon antibiootti kuureja niin se voi tehdä niin sanotun hampaan kehityshäiriön. Eli ei muuta haittaa kun hammasrakenne siitä kohtaa vähän erillainen ja tummempi. Ei kannata olla noin pinen ihmisen hampaiden värirakenteesta vielä niin huolestunut kun muistaa että ne lähtevät pois.
Yleensä hampaiden reikiintymistä edistävä bakteeri tarttuu lapsiin jos on tarttuakseen niin vasta 1-2 vuoden iässä. Ei se missään nimessä reikä voi olla.