Ihmettelyä ja kokemuksia!

Olen aivan ihmeissäni lukenut juttuja täällä vauva puolella..



Aloin viihtyä näillä sivuilla heti raskauden alku vaiheesta lähtien ja olin todella iloinen siitä että tukea ja ymmärrystä löytyi aina ja varsinkin loppuraskaudesta sivut oli korvaamattomat kun aika mateli ja olo oli kesä helteillä aivan kamala kaikkineen turvotuksineen. Aina löytyi seuraa, vaikka keskellä yötä!



Vauvan synnyttyä siirryin luonnollisesti tänne vauva puolelle, pääsääntöisesti täälläkin tuki ja neuvoja löytyy, mutta se mikä ihmetyttää ja vähän järkyttääkin, kuinka kamalia toiset äidit voivat toisilleen olla kun ymmärrystä toisten valinnoille ei löydy. Niin kummallisen musta-valkoista ajattelua..



En aiemmin ole paljon vauva puolella kirjoitellut, mutta nyt tuntuu että haluaisin kertoa oman tarinani¿



Sain 13 vuotta sitten, 17-vuotiaana esikoiseni ja olin aivan pihalla kaikesta.(vaikka sillon en niin uskonut).Raskaus aika meni muille todistellessa omaa ratkaisuani pitää vauva kesken lukion ja kun jo silloin oli aika ilmeistä että tulisin kasvattamaan lapseni ilman isän tukea, joka oli vielä lapsellisempi kuin minä, johtuen ehkä siitä että en oikeastaan antanut hänelle edes mahdollisuutta kasvaa isänä vaan halusin hoitaa kaiken itse, ettei kukaan vain koskaan pääse sanomaan etten pärjäisi..Luin hirveät määrät erilaisia opuksia ja kuuntelin neuvolan terveydenhoitajan ohjeita (mahtava terveydenhoitaja olikin, kohteli minua äitinä, eikä teininä) ja suosituksia (ovat muuten muuttuneet aika kovasti 13 vuoden aikana) kuin lakia olisi minulle lukenut. Ennen vauvan syntymää olin päättänyt imettää ainakin suosituksien mukaisen ajan ja jos maitoa riittää ja vauva tulisi kasvamaan niin pitempäänkin. Siinä kohtaan tulikin sitten ensimmäinen kompastus kivi, maitoa tuli vain muutaman viikon ja toisesta rinnasta ei koskaan. Oltiin tytön kanssa sairaalassakin imetysopissa muutama päivä neidin ollessa 2 viikkoa vanha, mutta senkin jälkeen oli todettava että, korvikkeisiin on siirryttävä se oli kova isku ja antoi minulle aihetta yrittää taas vielä enemmän olla joku täydellinen superäiti (en kyllä vieläkään tiedä mikä moinen on) joka pärjäisi yksin, olihan minulla ne mahtavat oppaat joiden mukaan edetä. Kukaan ei muistanut minulle silloin kertoa että joka suositus ei olekkaan ehkä parasta kaikille ja oman järjen käyttökin oli sallittua. En jättänyt vauvaa koskaan yöksi mihinkään (oli kai 3v kun oli sitten eka kerran yötä mummolassa).Ajoin itseni aivan piippuun todistellessani muille pärjäämistäni ja sen seurauksena muistot esikoisen vauva-ajasta ovat aika hatarat, olin koko ajan niin väsynyt että ihmettelen kuinka pysyin järjissäni, mutta ulos päin oli näytettävä että pärjään!! Siitä ajasta on siis jo pitkä aika ja neitikin jo terve ja tasapainoinen pikku-murkku (kuinka tasapainoinen voi murkku olla..).Tällaisista sivustoista ei onneksi ollut vielä silloin tietoa tai ainakaan minun käytössäni ja onneksi siksi että olisin varmaan vajonnut masennukseen lukiessani kirjoittelua esim.imetyksestä ja suositusten tärkeydestä jne. (pidän suosituksia tärkeinä edelleen, mutta niiden soveltaminen omaan lapsen tarpeisiin on myös tärkeää).



Nyt meidän perheessä on ¿taas¿ vauva, 4,5kk ja äitikin muutamia vuosia elämää elänyt ja myös lähes kaikki ystävät ovat lapsia saaneet. Moni asia on äidin ajatusmaailmassa muuttunut. Olen ymmärtänyt ettei tarvitse olla maailman paras ja täydellinen vaan juuri niin hyvä äiti kun omalle lapselleen voi olla. Olen ymmärtänyt että olen muutakin kuin äiti, olen myös nainen, vaimo, ystävä, työntekijä jne. ei kaikkea muuta voi unohtaa tullessaan äidiksi. kenelläkään meistä ei ole sitä tietoa miten vauvan tulo muuttaa juuri sinua ihmisenä. Se kauan odotettu ja toivottu vauva voi olla jotain ihan muuta kuin itä olit ajatellut. Ei sellaiseen voi varautua, minä en ainakaan ja vaikka kokemusta oli ja muka tiesin mitä tuleman pitää, olin väärässä. Se kuinka vauva vie kokonaisvaltaisesti ja on niin riippuvainen yllätti jälleen. Nyt olen kuitenkin osannut pyytää apua ja luottanut siihen että myös muut osaavat hoitaa lastani. Pikku neiti oli vajaa 2kk kun hän oli ensimmäisen yönsä mummolassa että isä ja äiti pääsi häihin ja vähän nauttimaan myös olosta kahdestaan. Isä osallistuu vauvan hoitoon ihan erillä tavoin ja nauttii myös siitä että saa olla välillä ihan kaksin vauvan kanssa, edelleen oon kyllä aika herkästi antamassa neuvoja.J Imetysongelma toistui ihan samalla lailla kuin esikoisen kanssa, toisesta rinnasta ei vain maitoa tule, nyt en siitä mitään numeroa tehnyt, kyselijöille olen asian reilusti kertonut, enkä ole mieltäni pahoittanut katseista jotka kysymyksen mukana tulevat..J Jokainen tavallaan. Olen nauttinut vauva-ajasta huomattavasti enemmän kun olen ottanut vähän rennommin ja antanut aikaa myös itselleni, oli se sitten kaupassa käynti tai salireissu tai mummon tarjoama yöapu. Meillä neiti ei ole nukkunut ja ollaan koko porukalla oltu välillä mummolassa (asuvat eripaikkakunnalla) ja mummo nukkunut tai ollut nukkumatta vauvan kanssa ja olemme iskän ja esikoisen kanssa saatu pari yötä nukuttua. Viime yönä taas kahden maissa olisin ollut missä tahansa muualla kuin kotona..



Jos joku on tän jaksanut lukea loppuun niin hyvä niin, kai koko tarinan tarkoitus oli vain sanoa että tuetaan toisiamme valinnoissamme. Jos joku kysyy neuvoa ja olet erimieltä kun joku muu voi palautteen / vastauksen sävyä miettiä tarkkaan. Ei ketään tarvitse tuomita ja todennäköisesti kaikki hulluimmat jutut ovat vain provosointi tarkoituksessa kirjoitettu. Meillä kaikilla ei ole verkostoa ympärillä josta saadaan apua vaan se apu ja neuvo löytyy juuri näiltä netti sivuilta. Mutta jos kirjoittelu on kovin musta-valkoista eikä myönnetä eri vaihtoehtojen mahdollisuutta ei täältä sitä apua saa mitä hakee..



En tiedä ymmärsikö kukaan tästä mitään, siitä se punainen lanka katos jossain vaiheessa kun tekstiä alko vaan tulla! Eikö se ole vain rikkaus että olemme erilaisia ja eri tavoin kasvatettuja .En usko että kukaan terve ihminen haluaisi omaa lastaan valinnoillaan vahingoittaa!!



Oikein mukavaa joulun odotusta kaikille!