IVF-hoidot, Helsingin Naistenklinikka
Nyt uskaltauduin tai paremminkin päätin purkaa tuntojani tälle palstalle.
Ensin vähän taustoja, kaksi vuotta yritystä takana ja tänä syksynä hakeuduttiin lapsettomuustutkimuksiin ja tänään saimme "tuomion". Syytä lapsettomuudella ei löytynyt, joka oli lääkärin mielestä hyvä asia. Kaikki arvot itsellä täydelliset ja miehellä oli hyviä uimareita.
Nyt lähete Helsingin Naistenklinikalle ja siellä aloitetaan ainakin tämän lääkärin mielestä IVF-hoidoilla. Mainitsi kyllä, että lääkäri voi ehdottaa myös inseminaatiota, johon itse en kyllä tule suostumaan. Aivan turhaa ajan haaskausta, sillä itsellä tulee ensi vuonna 35 vuotta täyteen ja hedelmällisyys laskee kokoajan pikku hiljaa.
Minkälaisia kokomuksia teillä on Helsingin Naistenklinikasta, lääkäreistä ja onko lääkärit "pakottaneet" aloittamaan lievemmillä hoidoilla ennen IVF-hoitoja?
Minusta tuntuu, että siellä mennään aika kirjaesimerkeillä eteenpäin. Ei paljon katsella yksilöllisesti. Meillä vaihtui lääkäri moneen otteeseen eikä minulla ainakaan jäänyt kuvaa, että oltaisiin pahemmin juuri meidän tilanteeseen perehdytty. Älä ihmeessä mene IVF:ään, jos jotain muita vaihtoehtoja voi harkita.
Jos nyt kuitenkin joudut IVF:ään, niin ota selvää ja vältä hyperstimulaatiota, sillä sitä et halua. Haluavat varmaankin käyttää ns. pidempää kaavaa, jolla pystytään ajoittamaan punktio tarkemmin (halvempi ja helpompi kaiketi hallinnoida, mutta OHSS riski suurempi). Ota selvää Antagonistihoidosta ja vaadi sitä, sillä siinä haittavaikutukset ovat pienemmät.