olisko " osanotto" runoa?!

" Ennen kuin yksikään päivä

kehdon ylitse kulki.

Tuli enkeli valkosiipinen,

lapsemme lämpöiseen

syliinsä sulki.

Hän on perillä,

taivaankodissa siellä.

Muistuttaa rakkaitaan

kulkemaan kaidalla tiellä."



En tiedä voisiko tuota muokata yhtään.

" Ennen kuin yksikään päivä

kehdon ylitse kulki.

Tuli enkeli valkosiipinen,

lapsenne lämpöiseen

syliinsä sulki.

Hän on perillä,

taivaankodissa siellä,

johtotähtenä teillä..."



olisko parempia " muutosehdotuksia" tähän?

Mutta myös mulla on juuri samasta syystä tarve osanottorunolle... :' o(

Joten kiitos etukäteen, jos tiedätte ja laitatte tähän.

Voitko taivaan isä äitiä lohduttaa,

pyyhkiä kyyneleet hiljaa pois?

Voitko isän olkaa taputtaa,

ettei niin kumarassa hän ois?

Kerro heille taivaan isä,

etten ihan vielä ole valmis syntymään maailmaan.

Kerro että jotkut lapset taivaassa niin rakkaita luojalleen on,

ettei heitä malttaisi millään antaa pois.





Hipaisi hiljaa enkelin siipi, kauneinta maailmassa näytti.

Salaa sitten ovesta hiipi, enkelin oikeutta käytti.

Nukkui pieni enkelin siipien suojaan ja lähti,

nyt pikkuinen on taivaan kirkkain tähti.



Kyyneleet tulee silmiin vaikka olenkin näitä monta kertaa lukenut...

mutta lohdutti ainakin mua silloin, kun ensimmäisen menetin:



Voitko, Taivaan Isä,

äitiä lohduttaa,

pyyhkiä kyyneleet hiljaa pois?

Voitko isän olkaa taputtaa,

ettei niin kumarassa hän ois?

Kerro heille, Taivaan Isä,

etten ihan vielä ole valmis syntymään maailmaan.

Kerro, että jotkut lapset taivaassa

niin rakkaita Luojalleen on,

ettei heitä malttaisi millään antaa pois.

Huomaisipa äiti,

kun hänen luokseen

lennän perhosena ikkunaan.

Tietäisipä isä,

miten tuulen mukana

hänen poskeaan silittää saan.



Vielä joskus saan

siemenenä kasvaa äidin vatsassa

ja isän vahvat käsivarret ympärilläni tuntea.

Ja kun vihdoin kohtaamme,

löytää tarkoituksensa pettymys jokainen.

Ne on kestettävä, jotta juuri minä syntyisin.

Niin ikävä on kaukana täällä äitiä ja isää.

Koska saan mennä, Taivaan Isä,

joko pian pääsen omaan kotiin?

LAPSEN LAULU ÄIDILLE



Äiti, minun täytyy jatkaa.

Joku kutsuu kulkemaan.

Täytyy taittaa taival matkaa,

vaikken tietä tunnekaan.



Siellä missä toisiansa

aallot vievät tansseihin,

siellä, veden loiskinassa,

siellä olen minäkin.



Siellä, missä korkealla

siintää pilvi sulavin,

siellä, sinipilven alla,

siellä olen minäkin.



Äiti, katso, kuinka kasvan !

Kuule, kuinka kohisen !

Minkä kasvoin viime vuonna,

tänään kasvan ohi sen.



Avara on taivaan syli.

Tuulen teitä purjehdin.

Pääsky lentää pääsi yli,

siinä olen minäkin.



Älä pelkää. Tulen kyllä.

Tulen kyllä takaisin.

Iltatuulen hyväilyssä:

siinä olen minäkin.



( Anna-Mari Kaskinen)





^^^^^^^^^^^^^^^^^^







Sinun täytyi olla enkeli,

ja pieni tähti sisälläni.

Sinun täytyi olla enkeli,

vielä ajatusta pienempi.



Nyt sinä olet päivieni paiste,

olet öisten kuitteni kumotus.

Olet maailman kaunein keijukainen,

kevein tuulen puhallus.



Sinun täytyi olla orvokki,

kukka pieni sisälläni.

Sinun täytyi olla orvokki,

oma enkelivauva, tähdenlentoni.





^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^







Nyt olen vapaa ja mukana tuulen

saan kulkea rajoille ajattomuuden.

Olen kimallus tähden,

olen pilven lento,

olen kasteisen aamun pisara hento.

En ole poissa,

vaan luoksenne saavun

mukana jokaisen nousevan aamun.

Ja jokaisen tummuvan illan myötä

toivotan teille hyvää yötä.

-Eino Leino-





^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^



Jospa voisin sitoa

särkevän sydämesi haavoja.

Jospa voisin kantaa

edes hiukan suruasi.

Jospa voisin olla rinnallasi,

kun ystävää kaipaat.

Mutta tiedä,

että muistan sinua.

-Marleena Ansio-





¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨



Voi kuinka sitä voikaan olla pieni,

arka ja avuton juuri silloin kun sitä

oikein toivoisi olevansa rohkea ja turvallinen,

johon voisi nojata silloin,

kun ystävää on kohdannut

suuri suru ja järkytys.

Nyt ajatuksissani kiedon käteni ympärillesi,

puristan sinua pitkään toivoen samalla

että Luoja antaisi sinulle voimaa ja lohdutusta.

-Marleena Ansio-





¨^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^





Taatusti hän kuulee.

Hän katselee sinua varmasti kaiken aikaa.

Ehkä hän on nyt onnellinen,

ehkä joidenkuiden ei ole tarkoituskaan

jäädä meidän elämäämme pysyvästi.

Ehkä jotkut ovat vain ohikulkijoita,

vain läpikulkumatkalla.



Ehkä he täyttävät tehtävänsä nopeammin kuin muut.

Heidän ei tarvitse vitkutella täällä sataa vuotta

saadakseen kaiken kuntoon.

He hoitavat hommansa tosi nopeasti jotkut.

Jotkut vain ikään kuin käväisevät

elämässämme antamassa meille jotakin,

tuovat lahjan tai opettavat meille jotakin tärkeää,

ja se on heidän tehtävänsä meidän elämässämme.

Hän opetti sinulle varmasti jotakin.



Ehkä hän opetti sinua rakastamaan,

antamaan ja välittämään.

Se oli hänen lahjansa sinulle.

Hän opetti sinulle paljon,

ja sitten hän lähti.



Ehkä hänen ei yksinkertaisesti tarvinnut viipyä pitempään.

Hän antoi sinulle lahjansa ja oli sitten vapaa jatkamaan matkaa,

mutta häneltä saamasi lahjan

sinä saat pitää ikuisesti.

-kirjasta Siivet, Danielle Steel-





^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^



" Toivon sinulle ystäväni,

että elää taas uskaltaisit,

että suurienkin surujen jälkeenkin

ilon siivillä nousta saisit.



Toivon sinulle, ystäväni,

taivaan raikkaat ja lempeät tuulet,

että kaikkina elämän päivinä ilon löydät

ja lohdun kuulet.



Toivon sinulle, ystäväni,

ettet lakkaisi luottamasta

vaikka vielä on hämärää.

Pelko on kevään roudassa vasta.



Toivon sinulle, ystäväni,

kaikkein kauneinta elämässä,

että rakkaus puhdas ikuinen,

sinut ympäröi juuri tässä."





^^^^^^^^^^^^^^^^^^





Katselen täältä kaukaa

Rakas Taivaan Isä, miksi äiti itkee?

Miksi isällä on niin raskaat askeleet?



Minäkö heille olen surua tuottanut,

kun vain katselen täältä kaukaa.

Enkä tule vaikka he odottavat niin kovasti,

että raskain sydämin käyvät iltaisin nukkumaan.



Voitko, Taivaan Isä, äitiä lohduttaa,

pyyhkiä kyyneleet hiljaa pois?

Voitko isän olkaa taputtaa,

ettei niin kumarassa hän ois?



Kerro heille, Taivaan Isä,

etten ihan vielä ole valmis syntymään maailmaan.

Kerro, että jotkut lapset taivaassa niin rakkaita on

luojalleen ettei heitä malttaisi millään antaa pois.



Huomaisipa äiti, kun hänen luokseen

lennän perhosena ikkunaan.

Tietäisipä isä, miten tuulen mukana

hänen poskeaan silittää saan.



Vielä joskus saan siemenenä kasvaa äidin vatsassa

ja isän vahvat käsivarret ympärilläni tuntea.

Ja kun vihdoin kohtaamme,

löytää tarkoituksensa pettymys jokainen

Ne on kestettävä jotta juuri minä syntyisin.



Niin ikävä on kaukana täällä äitiä ja isää

Koska saan mennä, Taivaan Isä,

joko pian pääsen omaan kotiin?





^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^





Itku tulee kyllä aina kun näitä lukee :`( Osanottoni siis ystävillenne ketkä lohtua kaipaavat!







Mikaela

Mulle tuli itku kun luin näitä, osanottoni...