Keinoja kestää lapsen kiukkua?
Meillä on kolme alle 5 vuotiasta lasta. Esikoinen on tempperamenttisin ja hän yleensä järjestää melua, joko huutamalla itse tai huudattamalla nuorempiaan. Viime aikoina myös keskimmäinen, 3v, on oppinut miten isosiskon saa raivostumaan.
Yleensä jaksan jotenkin kuunnella riitoja ja antaa heidän niitä itsekin selvitellä, mutta sitten ajoittain sanon että jos ette leiki sovussa, niin molemmat menee jäähylle. Jos taas esikoinen kiukkuaa kun joku ei mene oikein saatan siitäkin sanoa etten jaksa kuunnella huutoa ja että nyt riittää huuto ja rauhoitu.
Esikoinen onkin ottanut tavakseen tulla luokseni surkeana, ettei osaa rauhoittua. Otan hänet syliin ja siihen hän pian tauhoittuu. Tai sitten heitämme kiukun ulos ikkunasta tms.
Tämä toimintamalli rauhoittumisen vaatimisesta on tullut paitsi siitä etten kestä kuunnella reuhuamista, myös lapsuuden kokemuksistani. Itse olin ainut lapsi ja minulla oli vapaa kasvatus. Muistan selkeästi kuinka ahdistunut olin esikoiseni ikäisenä kun raivosin ja äiti vain silitti. Olisin todella kaivannut että joku olisi vain sanonut että ole hiljaa.
Nyt olen vain alkanut ajatella että onko tämä kuitenkaan oikea tapa, tuleeko esikoiselleni, jolla on siis sama tempperamenttinen luonne kuin minulla, sellainen tunne ettei hän ole hyväksytty negatiivisine tunteineen. Itse asiassa minusta tuntuu ettei sävyisä äitini ikinä hyväksynyt minun negatiivisia tunteitani, vaan kauhulla seurasi kuinka muistutin niin isääni johon hänellä oli huonot välit.
Miten te toimitte kun ette enää jaksa kuunnella kiukkuamista, vai jaksatteko vain?
Kommentit (2)
Kerro että hän on maailman paras raivoaja ja jatka tätä kehumista taukoamatta niin ettei hän ehdi sanoa mitään väliin. Meillä ainakin alkaa lasta kohta naurattaa ja nauru vaan yltyy kun siirryn kehumaan tosi huippua naurua ; )
nostan pihalle jäähylle pariksi minuutiksi. Mutta se on äärimmäinen, viimeinen keino. Käsken yleensä (aikani kuunneltuani) rauhoittumaan, tai vaikka käymään lukemaan jotakin tai kuuntelemaan satu-cd:tä, tai tekemään palapeliä. Nämä mieluisat puuhat rauhoittavat.
Jos kuvaan liittyy pikkuveljen (1v8kk) kiusaamista, käsken menemään jatkamaan/aloittamaan omaa leikkiä.
Viime aikoina olen oikein skarpannut siinä, että itse pysyn rauhallisena ja puhun matalalla, rauhallisella äänellä. Meikäläisen temperamentilla sitä on tosissaan täytynyt harjoitella.
Meillä on myös käytössä nurkkaan laittaminen, jos esikoinen kiusaa pikkuveljeä.
Meno on rauhoittunut muutaman viime viikon aikana, kun otimme entistä selkeämmän ja johdonmukaisen linjan tässä asiassa.
Kun väsykiukku puolestaan tulee, anna kiukun tulla ja sitten otan jonkin aivan muun asian puheeksi tai keksin jonkin pienen tehtävän (mennään laittamaan pyykit kuivumaan/mennään viemään roskis/katetaan pöytä). Kiukku menee tosi nopeasti ohi yleensä.
Joskus myös kysyn, mikä kiukuttaa tai arvailen, että kiukuttaako se ja se asia, ja sitten juttelemme asiasta (vaikka vain noin ohimennen). Olen huomannut, että väsykiukku menee nopeiten ohi sillä, etten puutu siihen erityisemmin, mutta osoitan jälkikäteen, että kaikki on ok taas.
Sitten on niitäkin huonoja päiviä, jolloin tulee tiuskastua, että " nyt olet hiljaa ja kiukuttelu loppuu tähän!" ;-))) Ja/tai marssitan pojan huoneeseensa kiukkuinensa. En usko, että siitä lapselle elinikäistä traumaa kuitenkaan jää, harvakseltaan kun näitä onneksi on.
Kiukku saa tulla, mutta sitäkin täytyisi hieman harjoitella hallitsemaan. Tulee kurjaa myöhemmin vanhempana, jos ei osaa hallita tunteitaan.
Ainiin, rauhoittelen myös jo sillä, että pyydän poikaa puhumaan rauhallisemmin tai hitaammin, että saan selvän ongelmasta. Sekin rauhoittaa lasta osaltaan.