pikauusijoiden uusi viikko!
Moikka vain kaikille! Olipas ihanaa lukea positiivisia kertomuksia kahden pienen kanssa elämisestä! Ja täytyy sanoa että ihmettelen tuota suhtautumista että voi esikko raukkaa kun ei saa olla ainoa vauva kuin hetken ja sitten on jo toinen jakamassa huomiota. Eihän nuoremmat saa ikinä olla ainoita aina heilläkin on joku viemässä osan äidin huomiosta ja eihän pari kolmevuotiastakaan voi kamalan pitkäksi aikaa jättää touhuamaan yksin. Ja itse ajattelen että jos kaksosten kanssa pärjää niin kyllä sitten kahden pienenkin.
Meillä tämä esikoinen on tosin aivan älyttömän helppo lapsi. Alkoi nukkua yöt heti sairaalasta kotiuduttua ja nyt on jo pari viikkoa nukkunut yöt heräämättä syömään. Jännä että aika monelle tulee juuri tuo 1v 3kk ikäeroa johtuukohan siitä että on ruvettu syömään kunnolla kiinteitä.
Ei mekään mitään ehkäisyä käytetty kuin pari kuukautta esikon syntymästä. Menkat kyllä alkoi jo kuukauden päästä synnytksestä. olin varautunut henkisesti että uudelleen raskaaksi tulo voi viedä aikaa. Nyt ollaankin miehen kanssa yhtä hymyä molemmat. Anoppi on koko ajan kannustanut tekemään muksut lyhyellä ikäerolla (miehelläni ja hänen veljellään ikä eroa 1v 5kk) Joten hänelle oli jo pakko kertoa ja tasapuolisuuden nimissä myös minun äidille, joka ei selvästikkään ollut ihan yhtä kannustava vaikkei äänen sanonutkaan.
Meillä on myös kaksi koiraa ja kissa niin on tuossa reilun vuoden päästä varmaan aikamoinen hulina talossa... Mutta ei se mitään ihanaa kun elämää ympärillä silloin koti tuntuu kodilta. Nyt menenkin lattialle leikkimään moi moi!
Kommentit (17)
Täällä myös pikauusija..esikoinen on " jo" 10kk, teillä muilla näytti olevan vähän nuorempiakin. Meillä ikäeroa tulee n. 1½v. Eli raskausviikkoja noin 7 kasassa minulla. Ekaa neuvolaa odotellaan ja ultraa, että voi ihan täysillä alkaa luottamaan siihen, että todellakin on raskaana.
Olipas mukava lukea noista synnytyskokemuksista! Itsekin olen tuumaillut jo sitä miten toinen synnytys menee ja varsinkin se lapsivuodeaika mietityttää. Mutta nuo kokemukset loi vähän uskoa siitä, että hyvin tulee menemään :) Josko se tosiaan auttaisi, että kropalla vielä hyvässä muistissa edellinen synnytys..
Viimeksi minullakin meni avautumisvaihe nopsaan. Sama 7cm/tunti, niinkuin jollain muullakin näytti olleen( sorge, en nyt muista nikkiä). Ponnistusvaihe kestikin sitten melkein tunnin : P
Nyt sitten unohdinkin mitä muuta piti kommentoida..hmm..taidan palata taustalle tuumaamaan :D
Wilma typy 01/05 ja pikkanen la 10.7.06
..miten on kahden pikkusen kanssa sujunut. Lapsoset siis 3kk ja 14kk. Ajattelin vielä kommentoida tota synnytystä.
Mulla ekan eli esikoisen kanssa kesti säännöllisten suppareitten alkamisesta liki 40 tuntia kun neiti tuli maailmaan, tosin synnytyksen kestoksi kirjattiinvaan reilu 20 tuntia.
Nyt elokuussa kun kakkonen tuli maailmaan, alkoi ihan ekat supparit koko raskauden aikana aamulla kaheksan maissa..heti säännöllisinä mut ei niin kipeinä. Siinä hääräilin tulevan isosikon kanssa ja pesin koneellisen pyykkiä sun muuta. Supparit alko napakoituu, soitin äidilleni että varautuu tulemaan (mieskin oli vielä kymmeneltä kaivinkoneen puikoissa) ja mummohan tuli kiireenvilkkaa ja hoputti sairaalaan (onneksi!!!). Soitin miehen kotiin ja lähdettiin matkaan, omalle parkkikselle päästyämme sattui jo niin ettei supparin aikana paljon liikuttu. Matkan sairaalaan (noin 20km) makasin takapenkillä ja puhisin, supisteli parin minuutin välein ja teki niin nannaa.
Sairaalassa oltiin tasan klo. 11 jolloin kohdunsuu 6cm auki, vaatteitten vaihto ja saliin. Ilokaasua naukkailin, vaikkei mitään auttanutkaan ja juuri ennen ponnistusvaihetta kun oltiinkin jo täysin auki sain spinaalipuudutuksen joka vei ponnistuskivun mennessään, tyttö syntyi parilla ponnistuksella 12.16. Eli reilu tunti sairaalassa ja tyttö ulkona, käskivät seuraavalla kerralla lähteä vähän aikaisemmin. Hyvin kerettiin kummiskin =) Oli kivuliaampi kun eka maratonsynnytys mutta sitäkin nopsempi ja helpompi.
Sairaalassa oltiin kaksi yötä, eikä kukaan juurikaan häirinnyt (esikoisen aikana 5 yötä ja koko ajan joku höösäämässä), sain rauhassa hoidella ja tutustua uuteen pikkusiskoomme!
Isosisko oli mummon luona hoidossa nämä kaksi yötä, ja mulla hirmu ikävä tietty. En kuitenkaan halunnut esikoista sairaalaan ettei molemmille tulis itku kun pitää lähteä kotiin, parempi olla se pari yötä erossa vaikka ei kivaa ollutkaan.
Nyt kyllä hiukka jänskättää, kun yhet menkat tuli tän kakkosen jälkeen mutta niitä seuraavia ei oo kuulunut...täysimetyksestäkin voi johtua mutta aina on se pikku mutta. Kolmas tähän putkeen olis kyllä mulle jo aika pala!
...menkkoja odotellessa, Jenkkuli
Hyvää uutta viikkoa Pikauusijat!!
Se on sitten maanantai ja taas lähemmäksi joulua mennään..
Tämä pinoilu saa myös minulta kannatusta!!! Pikauusijat on hyvä nimi!!
Ensiksi taisi olla
galluppia neuvolasta:
meillä päin vastoin alusta asti kannustettiin lapset tekemään perä jälkeen! Oikein hienosti on siis otettu vastaan. Ystävät ja sukulaiset myös tiesivät että toinen saa tulla kun on tullakseen,ei siis kenellekään ollut yllätys. Äsken kyllä äitini tuossa tuumasi,että oisin voinut tulla ehkä vähän myöhemmin raskaaksi,kun nyt valvotaan hampaitten takia yms. No, minulla ja isoveljellä on 2½v ikäeroa ja pikkuveljilläni 1½v,joten hän kyllä tietää mitä on tulossa =)
Synnytys: olen yrittänyt olla miettimättä sitä,koska se ei ollut mikään helpoin kokemus. Kolmannella käynnistyskerralla saatiin käyntiin ja kesto 9h josta ponnistus 50min.Niin poikki,väsynyt ja lohduton en ole koskaan ollut,onneksi jostain sain voimaa ja ilman imukuppia neiti saatiin maailmaan.
HiiriPiisinen: ollaan Kymenlaaksosta Valkealasta. Kotkassa siis käytiin synnytämässä. Entä sinä,mistä päin?
Pumpuli: kiva kun jaksoit kirjoittaa teidän arjesta.Teki hyvää lukea ettei kaikki tule olemaan ihan kaaosta =)
Jos aletaan pinoilemaan ihan säännöllisesti,niin pistetään sitten ihan pienimuotoinen esittely,jookos?
Neiti jahtaa koiria,joten pitää mennä valvomaan ettei käy haaveria.
Olo on nyt aamulla ollut hyvä,kun Mimmi nukkui yön poikkeuksellisen hyvin.Pahaolo silti tulee päivällä,sen tietää.Nyt kun olo hyvä,pitää mennä tekemään niitä kotihommia!
Tuulia,Mimmi 30.3.05 ja sykerö rv9+2
johon ei auta mikään muu kuin roskaruoka ja namit!! Niitä vaan ei kaapeista löydy.
Mimmistä tuli +26kg,koska tuo roskaruoka oli silloinkin ainut mikä maistui.Nyt yritän kovasti pitää painon kurissa.Tää on vähän kaks piippunen juttu.Huonona ei jaksa mitään ja on ihan rättipoikki,kun taas jos söis mikä maistuu olo on parempi ja olen " parempi" äiti ja puoliso. Ehkä kuitenkin valisen ne herkut ja paremman olon..
G: kuinka teille jäi painoa ennen uutta raskautta? Minulle jäi se +5kg ja nyt lähdetään taas paisumaan.;)
En muista nikkiäsi,mutta kerroit että sinun miehesi ei osallistu kotitöihin/lastenhoitoon? Voisitko kertoa tilannettasi,jäin vaan miettimään kuinka onnellisessa asemassa ehkä sittenkin olen..Meillä mies kyllä osallistuu,mutta on 12h/vrk töissä,joten työpäivinä ei oikein jaksa/kerkeä osallistumaan. Toivottavasti teillä asiat paranevat !!
Pakko mennä syömään jotain..
Ps.Laittakaa raskausviikot näkyviin,on niin kiva katsella missä kukakin menee..=)
Tuulia,Mimmi ja sykerö rv9+2 LA 24.6
Tämä onkin tosi hyödyllinen pino :) Saa paljon tarpeellista tietoa jo kahden pienen kanssa olevilta.
Mäkin ensin mietin sitä, et esikoinen ei saa olla kovin pitkään ainut, mutta just sama tuli mieleen, että pärjäähän ne ihmiset kaksostenkin kanssa.
Joku ehdotteli esittelyä, olikohan Tuulia.
Tässä meidän, isä 25-vuotias hallipäällikkö, minä 24-vuotias halliemäntä ja meillä on 8 kuukautta vanha Eeli-poika. Vantaalla asustellaan Myyrmäessä.
Ollaan lähtöisin pohjoisesta ja senpä takia hoitoapu voi olla tiukassa, onneksi kuitenkin miehen sukua asuu täällä jonkin verran ja myös mun pikkusisko. Ja ollaanhan me tutustuttu täällä jo reilun kolmen vuoden aikana ihmisiin.
Meillä mies kyllä osallistuu lapsen hoitoon, mutta on harrastuksen takia paljon pois kotoa, pelireissuja Suomen sisällä ja jonkin verran myös ulkomailla. Joskus tuntuu, et oon kauhean väsynyt, mutta onneksi Eeli on helppo vauva. Viihtyy yksinäänkin jonkun aikaa, on hyväntuulinen ja nukkuu suurimmaksi osaksi hyvin. Olen jo " uhkaillut" miehelle, et ens kautena ei voi noin paljon kuluttaa aikaa harrastukseen ja ihan hyvin on ainakin sen tähän asti ottanut.
Miten te, joilla jo kaksi pientä on olette hoitaneet esim. tutista vieroituksen, syöttämiset, potalle opettamisen, ym. Onko vanhempi lapsi kovin vauvaksi taantunut vauvan tullessa taloon?
Rosa rv 12+2, Eeli 8 kk
Tyttö nukahti hetkeksi päikkäreille niin varastin itselleni (ja teille) aikaa vaikka pitäisi käyttää tilaisuutta hyväkseen ja imuroida. :)
Neuvolasta: Kävin toissa viikolla eka kerran, eipä siellä muuta kun ne yleiset asiat katsottu. Mulla oli esikoisen odotusaika tosi rankka henkisesti ja fyysisesti joten nyt neuvolan tädin kanssa sovittiin että lähettelee mua kyllä tarkistuksiin jos siltä tuntuu ettei tarvi koko tätäkin raskautta pelätä ja miettiä. Me käytiin rankemman kautta läpi kaikki sikiötutkimukset ja lapsella epäiltiin kaikkea mahdollista downista sydänvikaan ja huulihalkioon. Illat meni lähinnä itkuisesti.
Synnytys: Olenkin täällä muutaman kerran eri yhteyksissä kertonut että toi koko esikoisen dramaattinen ja rankka odotusaika kärjistyi synnytyssalissa huomattuun perätilaan. No, synnytys käynnistyi kotona rv:40+4 klo 15.30. Heti alkoi tasaiset supistukset 5min välein ja n.klo:20.00 oltiin naistenklinikalla. Perätila huomattiin vesien mentyä vähän ennen puoltayötä ja tyttö syntyi alakautta rv:40+5 klo:03.29. Eli tasan 12h kesti. Ponnistusvaihe kesti 30min. Menkkojen mukaan tyttö syntyi laskettuna päivänä.
Ihan " hyvä maku" synnytyksestä jäi, en revennyt tms. ainoa mistä on jäänyt kipeät muistot niin siitä että istukan syntymiseen meni melkein tunti ja se oli inhottavaa kun ne nyki ja nyhti sitä irti ja paineli kohtua.
Eniten jännittää tän toisen kanssa että mitä jos tääkin on sitten joskus perätilassa... No, odotellaan nyt eka että tulisi ne ultra-ajat että pääsisi tarkistuttamaan et masussa varmasti edes on joku asukki.
Raskausoireet: väsymys,väsymys,väsymys ja väsymys *haukottelee* Oli myös pahaa oloa mutta se jäi pois kun lopetin polttamisen. Jotain hyvää tuossa huonossa olossakin siis. Olen ollut nyt 4vko:a ilman röökin röökiä ja ihmeen helppoa on ollut, tosin täytyy koputtaa puuta ettei syöpäkääryleen himo palaa. Menen päivä kerralaan ja joka päivä on voitto, mulle ja vauvoille :) Voi olla että tulen tarvitsemaan pientä tsemppausta välillä.
Mua " vaivaa" ihan sama kun Tuuliaa eli roskaruuan himo. Pitsaa, hampurilaisia, ranskalaisia, kebabbia NAM!!! Esikoisesta tuli 13kg ja ne lähti kaikki pois mutta kun lopetin imettämisen ja syöminen jäi päälle niin lihoin 5kg. Nyt tosin painoin neuvolassa " vaan" 2kg enemmän kuin esikoisen ekalla neuvolakäynnillä. Vielä ei ole paino noussut yhtään ja yritän kyllä pitää sen jotenkin kurissa. Oneksi meillä on sentään tuo koiruus niin sen ja vaunujen kanssa tulee päivittäin käytyä ulkona lenkillä.
Vatsassa tosin on jo elämää suurempi turvotus ja se näyttää samankokoiselta kun olisin rv:20 ja jtn :)
Kotona ei jaksais tedä mitään... Mies tekee kahta työtä ja on päivittäin vähintään 12h pois + siihen päälle n.1xvko:ssa olevat yövuorot joten aika mun harteille tää koti ja lapsi on jäänyt, mutta eipä tuo mitään. Tiesin tän jo etukäteen ja on ollut aina näin joten ei tuota ehdi murehtia, on omat rytmit ja rutiinit ja tää on vaan väliaikaista. Aika aikaansa kutakin, vai miten se sanonta menee...
Töissä olen menossa " käymään" 7vko:n ajaksi nyt vuoden alusta. Saatiin tyttö ihanalle ja tutulle perhepäivähoitajalle siksi aikaa. Jään kahden lapsen kanssa sitten kotiin pidemmäksi aikaa joten aloitan äippäloman aikaistettuna ja ennen lomalle jäämistä pidän kaikki kertyneet kesälomat pois joten helmikuun puolenvälin jälkeen olisi tarkoitus jäädä taas kotiin. Olisin voinu kyl jäädä hoitovapaalle tuoksi aikaa mutta olin luvannut et palaan töihin ja tää raskaus tuli vähän yllätyksenä joten menen muutamaksi viikoksi nyt sitten kun en ajoissa ehtinyt hoitovapaata hakemaan. Tuleepahan mulle jotain omaa aikaa sitten töissä, uskon et toi muutama viikko tekee vaan hyvää.
Huh, oikeen säikähdin kun huomasin kuinka paljon suunnitelmia on jo... Toivon vaan niin kovasti että kaikki menisi hyvin... Mutta, on sitten elettävä sen mukaan mitä tapahtuu, turha sitä on etukäteen murehtia. Töihin oli vaan pakko ilmoittaa kun mulla on sellainen työ että joutuvat nyt hieman muuttamaan suunnitelmia siellä mun suhteen ja jos ultra on vasta 2-3vko:n päästä niin se on liian lyhyt varoitusaika pomolle. Tosin sanoin kyllä et jos kaikki ei ole ok, niin sit tietty mennään " vanhalla kaavalla" .
Nyt mun on PAKKO alkaa imuroimaan et ennätän ennen kun tyttö herää ja noi villakoirat kohta järsii multa nilkat poikki :)
Laitetaankos esittelypino vaikka huomenna ihan erilleen?
Hyvää maanantai iltaa teille kaikille :)
T:HiiriPiisinen, Vilma (s.24.3.05) ja toukka 9+0 LA:26.6.06
kirjoittelinkin jotain meidän tilanteesta, mutta tässä vielä uudestaan. Eli miehelläni on takana todella rankka lapsuus, vanhempien juomista, ero, asumista molempien luona vuorotellen, välillä lastenkodissa ym. Mieheni äiti kuoli, kun mieheni oli 12 v. ja isä kuoli tänä kesänä, vajaa kolme viikkoa lapsemme syntymän jälkeen. Tuo mieheni isän kuolema laukaisi kai sitten vuosien läpikäymättömät asiat. Hänellä ei ole kauheasti elämäniloa eikä pienintäkään halua tai kykyä ottaa vastuuta lapsen hoidosta ym. Välillä tuntuu, että minä olen syyllinen kaikkeen ja hän haluaisi minusta eroon. Hänellä on huono omatunto siitä, että on huono isä ja huono mies, mutta jostakin syystä hän on sellainen kuin on. Illat mieheni on kavereidensa kanssa, silloin ei kai tarvitse miettiä asioita ja on hauskempaa. Kotiin hän tulee niin, että pääsee suoraan nukkumaan. Olen ollut tosi väsynyt, kun en ole saanut unta ennen kuin hän on kotona ja senkin jälkeen monesti vain mietin asioita.
Mieheni on käynyt nyt kerran terapeutin luona ja toivon, että hän jatkaa sitä. Lähdimme vauvan kanssa vanhempieni luokse pariksi viikoksi. Toivon, että tästä on jotakin hyötyä, ainakin saan itse vähän levähtää. Kun kirjoitan tätä, tuntuu, että ongelmat ovatkin aika pieniä, mutta kun tätä elää, siihen liittyy niin paljon... Huoli miehestä, oma jaksaminen, kaikesta yksin huolehtiminen ja nyt tämä uusi raskaus. Ja mietityttää sekin, millainen suhde lapsille tulee isänsä kanssa. Lisäksi minulle on sanottu, että maito on huonompilaatuista, jos on stressiä ja kai mahassa olevakin stressistä kärsii. Tieto noista jutuista ei ainakaan helpota oloa. Iltaisin ei usein jaksa kuin itkeä, koko tilanne tuntuu niin pahalta.. Tuntuu kuin olisin eri miehen kanssa naimisissa, jonka kanssa menin naimisiin. Kun olen videolta katsonut mieheni paria ensimmäistä viikkoa vauvan kanssa (kun hänen isänsä vielä eli), eron nykyiseen huomaa tosi selvästi. No, ei tässä auta kuin elellä päivä kerrallaan. On pakko uskoa siihen, että jonain päivänä kaikki on toisin.
Pumpuli: Tuo sinun synnytys kuulosti vähän sellaiselta, mitä olen miettinyt, jos se tulee menemäänkin niin... haluaisitko kertoa siitä vielä vähän enemmän? Millanen sun eka synnytys oli?
Kopioin, että muutkin pysyvät kärryillä ;-)
Vaikka lääkäri tosiaan pelotteli ennenaikaisella synnytyksellä, en osannut itse pelätä. Muistin vielä hyvin esikon synnytyksestä, miltä OIKEAT supistukset tuntui ja odotusaikana ei niitä tullut. Toki harjoitussupistuksetkin tekivät tehtäväänsä eli vaikutti kohdunsuuhun, mutta en osanut panikoida. Oikeastaan en edes ehtinyt, kun päivät meni niin viuhulla esikoisen tahtiin. Toista se oli esikoista odottaessa, kun kyttäsin melkein kaikki nippaisut ja tarkkailin koko ajan kroppaani.
Se mitä, synnytykseen liittyen jännitin, oli esikoisen hoito sillä aikaa, kun me olemme miehen kanssa synnytyssalissa. Mummolla oli yli tunnin ajomatka meille enkä olisi tohtinut yöllä patistaa heitä ajamaan meille. Olisin varmaan lähtenyt yksin sairaalaan ja mies tullut perässä. Rohkenin kuitenkin kysyä lähellä asuvalta parhaalta ystävältäni, pojan kummilta, josko hän tulisi yöllä vaikka menisikin aamulla töihin (mummo tulisi siihen mennessä) ja hän suostui heti.
Itse synnytys alkoi herättyäni sunnuntai-aamuna. Tunnistin kyllä heti, että nämä ovat niitä: supistusaalto tuntui alavatsalla ja selässä. Tunnin kuluttua, kun supistukset olivat säännölliset, soitin ystävälleni ja mummolle ja molemmat lähtivät tulemaan. Esikoinen vilkutii iloisena, kun lähdimme. Sairaalassa olimme 10 korvilla, olin 4 cm auki. Menin suihkuun ja ihmettelin, miten olin niin paljon auki, vaikka supistukset oli ihan siedettäviä. Edellisessä synnytyksessä olin 3 cm:n kohdalla pyytämässä epiduraalia. Seuraavassa tarkastuksessa olin 6cm auki, mutta vedet vieläkin sisällä. Lopulta kätilö (meillä oli muuten sama ihana kätilö kuin ekassakin synnytyksessä!) kutsui lääkärin puhkomaan kalvot, koska olin muuten valmista kauraa. Lääkäri sanoi, että näyttää siltä, että täytyy vähän pidellä tätä vauvan päätä kädellä, ettei tulla rysähdä. Ja kalvo oli kuulemma niin sitkeää, ettei koukku meinannut läpi mennä. Olisin varmaan vieläkin salissa, ellei lääkäri olisi auttanut. Lääkäri sitten piti parin supistuksen ajan kättään vauvan stoppina ja vedet valui ulos " vauvan ohi" . Lääkäri lähti ja samalla tuli valtava paineaalto. En edes tajunnut, että pää syntyi. Itse vielä pohdin, missä asennossa ponnistaisin, kun ponnistusvaihe alkaa. Sitten tuli toinen kova supistus ja poika hulahti ulos. Jälkikäteen kyselin mieheltäni, että tuliko se oikeasti minusta ulos ja mitä tapahtui, koska putosin ihan kärryiltä kaikessa vauhdissa. En siis ehtinyt saada mitään puudutteita, mutta toisaalta lapsivesi vaimensi supistuksia avautumisvaiheessa tehokkaasti.
Ja sitten eka synnytys, joka oli aika peruskamaa. Alkoi sekin supistuksilla ja vedet meni itsekseen 3cm kohdalla. Jälkikäteen ajateltuna olisin voinut olla kotona vesien menoon asti, mutta olimme ensisynnyttäjien innolla lähteneet heti supistusten säännöllistyttyä matkaan. Vesien menon jälkeen oli tosi kipakoita supistuksia ja pyysin epiduraalin. Kätilö sanoi vielä epiduraalin laittaneen lääkärin läsnäolllessa, että ilmankos on kipeitä kun tää on nyt 10 cm auki. Aukesin 3cm:stä 10 cm hurjan vauhdikkaasti, kun vesien menon myötä supistukset muuttuivat erittäin tehokkaiksi. POnnistusvaihetta ehdittiin vallan hyvin valmistella, jakkaraa laittaa kuntoon ja jutustella. En tiedä, veikö epiduraali sitten jonkun verran terää ponnistuksen tarpeelta. No, kuitenkin aloin ponnistaa ja 18 minuuttia myöhemmin poika syntyi. Tämän ekan synnytyksen ponnistusvaihe oli todella rauhallinen ja sen takia kuopuksen ponnistaminen meni ihan kokonaan ohi, kun vauhti oli niin hurja.
Tulee taas kamalan pitkä tarina. Kannattaa tosiaan miettiä esikon asiat kuntoon lelujen pakkaamisia myöten, jos hän lähtee jonnekin hoitoon, se rauhoittaa mielen. Kun hänellä on tutut ihmiset ja tavarat ympärillään, on kaikki hyvin. Toisekseen sairaalaan kannattaa lähteä aika äkkiä, koska kaikki voi tapahtua arvaamattoman nopeasti. Ja kolmanneksi, nopeasta tahdista johtuen kannattaa miettiä etukäteen, mitä droppia haluaa käyttää. Itse ekassa synnytyksessä epiduraalin ottaneena ajattelin sen olevan liian pitkävaikutteinen ja raju puudute, koska odotinkin kaiken menevän nopeaan (koska se kohdunsuu oli jo lähtenyt aukeamaan). Olo oli jotenkin tokkurainen epiduraalin jälkeen, en tavallisesti käytä edes päänsärkytabletteja kuin todella kovassa säryssä. Nyt tämän luomun jälkeen oli todella freesi olo, olisin voinut lähteä heti kotiin. En ole mikään luomufanaatikko, mutta tulihan koettua, että se menee niinkin. Ehkä ilokaasu olisi ollut riittävä, jos olisin sitä kyennyt ottamaan. Mutta ilokaasu ei ole mun juttu, en pysty pitämään maskia naamallani vaan haluan puuskuttaa omaan tahtiin supistusten aikana ;-) Mutta tosiaan niitä puudutteita on pajon muitakin kuin pitkävaikutteinen epiduraali. Kantsii pohtia etukäteen.
Ja nyt lopetan. Oli kiva kuulla, että kokemukseni kahden pienen kanssa oli sykähdyttänyt! Se vaara siinä vaan on, jos kahden pienen kanssa on mennyt hyvin, että vauvakuume iskee taas todella nopeaan...Tunnustan, kuumeilen, mutta 3 alle 3-vuotiasta voisi olla jo vähän liikaa ;-) Joten odotellaan ja annetaan kropan palautua.
Ja kaikki ovat jo hirmusti kirjoitelleet! Kiva kyllä tällanen pino, kiva vaihtaa kokemuksia ja kuulumisia :)
Paljon oli kysymyksiä... Yritän muistella...
Esittelyä: Mä oon 22 v., mieheni täyttää pian 30 v. ja poika muutaman päivän päälle 6kk. Nimeltään myös Eeli, olikos Rosa-81:n (?) poju sitten kaima!? Etelä-Suomessa asustellaan kolmiossa.
Mieheni osallistuu vauvan ja kodin hoitoon tasapuolisesti mun kanssa, tekee työpäivää 7-16, mutta ymmärtää miten raskaus ja päivä pojan kanssa verottaa myös mun voimia. Etenkin kun yöllä tulee heräiltyä useamman kerran. Auttaa siis tosi paljon, eikä luuhaa harrastuksissa tai kavereiden kanssa...kultanen...
Mä jäin opiskeluaikana raskaaksi, joten minimiäitiysrahoilla ollaan, ja välillä mietityttää, miten yhden palkka riittää jatkuvasti kasvaviin tarpeisiin... Tuntuu että ikuista senttien laskeskelemista on tämä elämä.
Painostakin oli kalluppia... Mulla tuli Eelistä 15 kg, mutta kaikki lähti imettämällä ja ilmeisesti alkaneen raskaudenkin vaikutuksesta (raskaaksi siis 1,5 kk synnytyksestä)... Hirveästi olen herkutellut. Nyt rv 18+0 painoa on tullut pari kiloa. Maha ei silti tunnu vieläkään näkyvän!!!
Hmph. Vaunuista kuuluu ihme ulinaa, vaikka siellä on nukuttu vasta vajaa tunti. Ei kyllä näin lyhyet päikkärit vetele!
Me muuten satsattiin esikoisen vaunuihin kunnolla rahaa, että kestää sitten useamman lapsen. Nyt kun on sitten tää tilanne, ja pitäiskin hankkia kaksosten yhdistelmät. Taas 700 e. Voi jee... löytäispä käytettynä jotkut hyväkuntoiset... Ei sitten taas raaskisi myydä noita ekoja vaunuja, kun ne on kuitenkn paljon paremmat vauvan nukkuvaunut kuin ahtaat sisaruskärryt. Ja rahaahan on ku roskaa ;)
Mä löysin mieheni täältä opiskelupaikkakunnalta, ja tänne jäin perhettä perustamaan. Se siis tarkoittaa sitä, että mun puolen suku on yli 100 km päässä, ja sieltä olisi oikeastaan ainut apu lasten hoidossa. Olisi ihanaa, jos mies pääsisi taas synnytykseen, mutta pojalle on aika vaikea saada hoitajaa. Ja muutenkin kun hän on silloin vasta 11 kk ja aika kiinni minussa ainakin vielä.
Mun pitää tänään varata rakenneultra. Raskauden puoliväli häämöttää jo ihan vähän matkan päässä, itsenäisyyspäivänä!
Kiitos kaikille, jotka jaoitte synnytysjuttunne. Tällä hetkellä se synnytys on ainakin mulle se suurin huolen aihe, ja se, miten kroppa sen kestää. Hyviä kokemuksia kuului kuitenkin olevan. Mä nään painajaisia imukupeista, tuhannen repeämistä, syöksysynnytyksistä, seksielämän pilaantumisesta... Mut niin se tais olla viime kerrallakin, ja kaikki meni paremmin ku hyvin. Paitsi joku piru kuiskii korvaan, että ei kahta kertaa voi mennä niin loistavasti.... voi minua.
Tänään olisi siivouspäivä, nyt vielä kun tuolla vaunuissa näytti unet jatkuvan, täytyy hyödyntää tää aika. Vaikka mieluummin menisin sohvalle lehteä lukemaan...
-beatrixx rv 18+0 ja poju 6kk
että toivottavasti miehesi pääsee pian yli isänsä kuolemasta, ja teidän tilanne paranee kotona. Hän tarvitsee varmasti apuasi, mutta olisi hyvä jos miehesi ymmärtäisi, että sinä ja lapsennekin tarvitsevat myös häntä. Yritä puhua hänelle...
Oon sitä mieltä, että oma mieheni ei välttämättä ole saanut parasta perheen ja isän mallia kotoaan, mutta jotenkin kun ollaan paljon asioista puhuttu, mitä molemmat haluaa tän elämän olevan, mies on tajunnut, että hän voi itse vaikuttaa onnellisuuteensa ja siihen, mitä meidän elämä on. Lopputulos on se, että hän on mitä paras isä ja aviomies. Tämä nyt ei kyllä liittynyt teidän tilanteeseen mitenkään, mutta mä olin jossain vaiheessa vähän huolissani, miten hänen perheensä malli vaikuttaa meillä...
Jaksamisia!
Lyhyesti
Olen niin kuollu kun voi vaan olla..Siis OKSENTANUT vissiin aivotkin pihalle,edes vesi ei ole pysynyt sisällä.Nyt sain voileipäkeksin syötyä ja kummasti olo kohenee..hetkeksi.
Pakko oli soittaa mummo ja käly Mimmin kanssa,minä lähinnä maannut vessan lattialla tai olkkarin lattialla.Onneksi on apu lähellä ja sitä saa kunhan vaa kehtaa pyytää.
Soitin neuvolaa ja huomenna aamusta lääkäriin.Saa nähdä mitä ne pystyy tehä..Onko kellään kokemusta!??
Kovasti ootte kirjoitelleet,nyt en jaksa lukea päivän kuulumisia!!
Palaan huomenna!
Tuulia,Mimmi ja sykerö rv9+3
Nyt en ehdi kun on pakko ottaa tuo tyttö sisälle ulkoa kun nukkuu kohta yöunet pipariksi! Mulla siis tyttö kohta " jo" 11 kk ja toisen la ystävän päivänä eli 14.2. Ikäeroksi tulee siis 1v ja reilu 1 kk : )
Olen itse aivan älyttömän onnellinen siitä että näin pian tuli (vähän vahingossakin, täy imetyksestä huolimatta = ) ) laitettua alulle seuraava kun itseasiassa tämä on siis minun kolmas vauva. Esikoinen on jo 9v ja ollut pitkään ainut lapsi. Hänen yksinäisyyttä on ollut tosi surullista seurata ja toisaalta se ilo jonka pienen pieni sisko on perheeseemme tuonut on jotain mahtavaa!
Mutta huomenna siis lisää. Tosi kiva kuulla että muillakin on mennyt hyvin. Ja todella nuo käytännön vinkit kelpaavat kun juuri mietityttää tutista vieroittaminen jne...
Mymmeli ja myy 12/04 sekä myllertäjä rv 28+2
Beatrixx: Juu, meillä on myös Eeli-poika, hassua, kun siitä on tullut lyhyellä ajalla näinkin suosittu nimi, kun silloin mietittäessä sitä nimeä, en ollut edes aiemmin kuullut siitä.
Tänään oli np-ultra ja kaikki oli hyvin ;) Piskuinen liikkui tomerasti ja näytti meille hienosti kasvonpiirteensä. Kooltaan näytti vastaavan viikkoa 13+2, mutta lskettuaika säilyi kuitenkin 2.6. Eivät kuulemma enää nykyään niin herkästi ala vaihtelemaan, kun sitten tulee vain yliaikaisuuksia, vaikkei oikeasti ehkä olisikaan.
Synnytyksestä: Me tehtiin Eeliä 23,5 tuntia josta 53 min. oli ponnistusvaihetta. Mitään traumoja ei jäänyt, vaikka raskas synnytys olikin. Mitään haittaa ei olisi siitä, että tällä kertaa pääsisin vähän lyhyemmällä synnytyksellä ;)
Ja kilojahan minulle tuli raskauden aikana huimat 23 tai jotain ja niistä jäi 10 kiloa. Nyt olen pyhästi ajatellut ottaa vähän tiukemman linjan noissa syömisissä, et jos saisin siihen samaan lukemaan jäämään, kuin edellisessä raskaudessa olin loppuvaiheessa. Sais tulla nyt sellanen 12 kiloa, kun on painovähän tippunut nyt alkuraskaudessa.
No tässä ne kuulumiset " lyhyesti" =)
Rosa rv 12+5 ja Eeli 8kk
ja kiva kun on tälläinen pino saatu aikaiseksi. itselläni on kaksi pientä lasta ja ainakin tämä alku on mennyt todella hienosti. raskusaikana iski välillä paniikki et miten sitä sit selviää kun on kaks pientä mut turhaan pelkäsin. jos jollakin on jotain kysyttävää kysykää rohkeesti.
äiti 24v, poika 1v4kk ja tyttö 4vko1pv.
Onhan tuo kyllä aika hassua miten näille nimille käy... Sama juttu nimittäin, me oltiin keksitty nimi jo alkuraskaudessa, ja etunimi oli haalittu suvusta, tosin haluttiin jättää s-kirjain lopusta pois. Ikinä en ollut kuullut kellään olevan samaa nimeä, pojan ollessa vanhempi olen törmännyt ainakin kahteen muuhun pikku-Eeliin teidän pojan lisäksi. Kyllähän se aina vähän harmittaa, kun luuli antaneensa lapselleen harvinaisemman nimen... heh.
Laitettaisiin ihan eri pino esittelypinoksi. Eli aloitanpa nyt sellaisen. En muuten jaksa (laiska kun olen) kopioida jo esittelyn tehneitä täältä vaan olisi kiva jos jokainen jaksaisi vielä erikseen kirjoitella sitten siihen pinoon.
Monet on sanonut, että kahden pienen kanssa on pärjännyt tosi hyvin ja kaikki on mennyt hienosti. Tuli mieleen, että osaakohan pientä vauvaa jotenkin käsitellä " paremmin" , kun edellisen vauvan hoidosta on niin vähän aikaa, kaikki on hyvin muistissa. Vaikka kai toisen lapsen kanssa on aina helpompaa, jos lapsi on terve eikä ole vaivoja, en tiedä.
Olen ollut kauhean väsynyt viime aikoina. Meidän hankala elämäntilanne ja raskaus yhdessä varmaan väsyttää. Öisin tulee mietittyä asioita eikä uni meinaa tulla. Te, jotka olette lopettaneet imetyksen, huomasitteko, että olonne olisi muuttunut, esim. väsymys vähentynyt tms? Tuolla odotus-puolella kirjoittelinkin, että ajattelin vielä jatkaa imetystä, kiinteitä aloiteltiin viime viikolla.
Haluaisin sanoa, että te kaikki, joilla on mies, joka ottaa kotona vastuuta, auttaa teitä ja pystyy luomaan hyvää isä-suhdetta lapseen, niin olkaa tosi tosi onnellisia ja iloisia ja kertokaa se miehillenne. En muuta toivo kuin että meilläkin voidaan joskus elää normaalia perhe-elämää ja lapset saavat nauttia myös isänsä seurasta.
Asiasta toiseen, tuli mieleen noista synnytyskeskusteluista.. Esikoisen synnytys kesti reilut viisi tuntia, joten todennäköisesti seuraavastakin on odotettavissa nopsa. Mua ei oikeastaan ollenkaan pelota synnytys, ensimmäinen oli tosi positiivinen kokemus, vaikka viimeisen tunnin olin todella kipeä. Tuttuni synnytti toisen lapsensa samana päivänä kuin minä (heilläkin lasten ikäero reilu vuosi) ja sanoi olleensa synnytyksen jälkeen niin hyvässä kunnossa, että olisi voinut lähteä kotiin. Synnytys ei ollut juuri missään tuntunut. Toivotaan meille samanlaisia synnytyksiä! =)
Mulla ei ole ollut pahoinvointia eikä muitakaan oireita, väsymys on ainoa. Neuvolassa kuului jo vauvan sydänäänet, että mahassa todellakin elämää on.. Hyvä kaverini odottaa nyt esikoistaan, ollaan melkein samoilla viikoilla. On jännä huomata, miten eri tavalla esikoista odottaa kuin nyt tätä toista, minä ainakin. Enää kaikki ei ole niin uutta ja ihmeellistä.
Voikaahan hyvin!