Kuopus oppi liikkumaan - miten on sisaruksilla sen jälkeen mennyt?

Se alko meillä jo silloin kun kuopus lähti ryömimääm, mutta mitä enemmän kuopus liikkuu niin sitä hankalampaa välillä on:( Meillä esikoinen haluaa aina sen lelun millä pienempi leikkii ja menee sitten sen ottamaan. Tai sitten välillä myös tuupitaan toinen nurin. Meillä kuopus on kävellyt tukia vasten ja jonkin aikaa ja nyt koittaa seisoa hetkiä ilman tukea. Tuntuu, että hetkeksikään ei voi jättää poikia kehdestaan tai muuten kuopus on nurin.

Esikoista myös suututtaa se kun ei saa leikkiä rauhassa vaan toinen tulee aina sotkemaan. Meillä kun kuopus on niin ihastunut isoonveljeen, että melkein aina pitää mennä sinne missä esikko on.

Aikamoista vahtimista tämä siis nyt on. Minä odotan kovasti aikaa jolloin kuopuskin seisoo tukevasti omilla jaloillaan ja pystyy pitämään hiukan enemmän puoliaan.

Muistanko oikein, että teillä on esikoinen syntynyt 9/03 ja pienempi tammikuussa syntynyt. Meillä kun on myös näin, niin on joskus painunut tuo sinun nimimerkkisi mieleen.

Muistit sinä oikein - meillä on esikoistytär 20.9.2003 syntynyt ja tämän vuoden tammikuussa syntynyt kuopus (tyttö 11 pvä). Kiva tavata tuttuja =0), muistan sinut syyskuisten yhteisöstäkin - jossa en sitten kovinkaan usein saanut aikaiseksi poiketa (enkä myöskään tammikuisissa)... sieltähän sitä vertaistukea tietysti näihin(kin) juttuihin saisi =0).



Minäkin odotan sitä päivää milloin pikkuinen osaa kävellä vakaasti, ja puolustaa itseänsä - kyllä siihen varmastikin vielä jokunen kuukausi menee. Meillä myöskin saa lapsia koko ajan olla vahtimassa, vaikka jonkun verran he myöskin leikkivät jo yhdessä. Esikoinen ei ole oikeastaan mustasukkainen tavaroistaan yleisesti - ainoastaan muutamasta lempilelustaan on " tarkkana" , useasti tuokin siskolle omia tavaroitaan / leluja hamutettavaksi. Ainoa ongelma (mikä jo valmiiksi hirvittää) on tuo tönääminen - sitä ei edes tunnu oppivan, vaikka aina on kielletty. Ehkä se jossakin vaiheessa sitten helpottaa, koitetaan valvoa vieressä skarppina siihen saakka ;0).

Töniminen on käynyt sitä pahemmaksi, mitä enemmän kuopus oppii liikkumaan. Tällä hetkellä nuorimmainen opettelee seisomaan tukea vasten ja suorittaa konttausharjoituksia.



Olen kehottanut esikoista rakentamaan palikkaparkkipaikkansa pöydälle, jottei kuopus ylettäisi sen kimppuun, mutta nytpä pikkuinen onnistuu sieltäkin aina jonkun palikan nappaamaan ja huuto on sen mukainen. Ennen esikko halusi kuopuksen leikkivän kanssaan samassa huoneessa, nykyään useimmiten huudetaan, että kuopus ei saisi olla koko huoneessa. Esikko on muutenkin sellainen, että leikkii paljon myös ihan itsekseen eli leikkejä ei tosiaankaan toivota muiden usein häiritsevän. Jokaisen vaaralliselta näyttävän tuuppauksen jälkeen meillä neuvotellaan, istutetaan jäähytuolissa, pyydetään anteeksi, luvataan, ettei sama toistu jne., mutta tänäänkin matseja oli varmaan lähemmäs kymmenen.



Mitään kunnon ohjeita mulla ei siis ole antaa, mutta sympatiaa sitäkin enemmän. " Kiva" kuulla, että tämä on ihan tavallista, sillä aika usein mietin, emmekö osaa huomioida esikoista riittävästi, vaikka olen pyrkinyt tekemään asioita hänen kanssaan kahdenkin yms. Jostain kirjasta muistan lukeneeni, ettei pienemmän väärinkohtelusta saisi tehdä hirveätä numeroa, vaan vain kieltää ja lopettaa homma saman tien. Joskus näyttääkin, että esikko haluaisi vastavuoroisesti myös kuopusta toruttavan: jos kuopus on käynyt käsiksi johonkin hänen tavaraansa, hän vain huutaa minua väliin ottamaan sen pois sen sijaan, että itse tekisi niin. Olen sitten kuopuksen mennessä sotkemaan esikon leikit sanonut kuopuksellekin selvästi " ei" , jotta esikoinen näkisi, ettei hän ole ainoa ojennettava, mutta eipä tämä olen tilannetta paljon muuttanut.

Esikoinen oli 1v 10 kk, kun vuava syntyi. AIkaisemmin ei lasten välillä ollut suurempia ongelmia, mutta kun kuopus oppi kävelemään alkoi se tuuppiminen ja töniminen.



Esikoinen ei voinut vastustaa kiusausta, vaan aina ohikulkiessaan, oli pakko tönäistä sisko nurin tai muuten vain juosta ja ottaa kädellä kiinni siskon kaulasta ja vetää tyttö nurin. Tuota vaihetta kesti noin 3 kk ajan. Sitten se loppui. Konttaminen ja seisomaan opetteluvaiheet eivät tuottaneet esikoiselle mustasukkaisuutta, mutta tuo käveleminen oli näköjään se meidnä " kompastuskivi" .



Meillä tyttö oppi kävelemään 10 kk iässä. PArin kuukauden jälkeen huomasi hyvin, että tyttö oli oppinut isoveljensä tavoille eli tyttö yritti pysytellä esim. sohvan läheisyydessä ja oli hyvin nopeasti istumassa, kun ison veljen ääni kuului. Tosin, eipä hän aina tuota muistanut. Tässä vaiheessa yritin pitää tytöllä konttauskypärää, vähän vaimentamassa iskuja.



Tuossa vaiheessa meillä oli iso apu lasten elokuvista. Isoveli sai katsoa pajon televisiota. Tällöin tytöllä oli mahdollisuus touhuta yksinään ja opetella uusia asioita. Toisin eipä tuo tyttö juuri yksin viihtynyt vaan sinne ison veljen perään hän taapersi.