MUNASOLUA TARVITAAN!!!
Hei sina rakas ihminen.
Haluan ensiksi onnitella sinua siita suuremmoisesta ihmeesta jonka olet saanut tai olet saamassa. Ihanaa etta kaiken odotuksen jalkeen elama alkaa hymyilemaan.
Mina painiskelen edelleen lapsettomuuden tuskissa. Tarinani on sama kuin missa monet teista on ollut, en saa lasta. Olen 30 vuotias nainen. Minulla todettiin lahes 5 vuotta sitten ennenaikaiset vaihdevuodet ja siis minulla ei ole yhtaan munasolua. Aloitin hormonikorvaushoidot joista suuri apu oireisiin ja kuukautiset tulevat vain laakityksen ansioista. Hieman taman diagnoosin jalkeen sain muita surullisia uutisia ja elamani kavi todella pohjalla. Uskoin kuitenkin parempaan tulevaisuuteen ja muutaman vuotta sitten loysin ihanan miehen joka tuki minua kaikessa surussa ja epatoivossa, haaveilimme koko ajan omasta perheesta. Viime vuoden lopussa lapsettomuushoidot olivat alkamassa meidan kohdalla ja kaiken sen hyvan toivon valun jalkeen kaikki kaantyi paalaelleen. Me emme tulisi saamaan hoitoja kunnalliselta puolelta ilman luovutettua munasolua. Tiesimme alunperin etta tulisimme tarvitsemaan luovutetun munasolun ja yksityisesti meilla ei olisi mitaan mahdollisuuksia hoitoja silla meidan kohdalla yksi hoito kerta tulisi maksamaan reilu 8000 e!!!
Nyt julkinen puoli on luvannut meille ilmaisen hoidon jos saamme hankittua luovuttajan, olen taydessa epatoivossa. Sydameen sattuu ajatus elamasta ilman omaa lasta.
Viimeinen mahdollisuuteni on kaantya teidan puoleen.
Harras ja hiljainen (kyyneleiden sekainen) kysymykseni on etta jos joku Taysin alueella ivf hoidoissa oleva tai hoidot jo plussan puolelle kaantynyt voisi luovuttaa meille pari munasolua korvausta vastaan. Siis jos sinulla on hoidot kaynnissa tai olet pakastanut munasoluja, ja voit ajatella suoda saman onnen meille, kaanny puoleemme.
Sina rakas ihminen olet meidan viimeinen mahdollisuus toteuttaa meidan kauan kaivattu unelma.
Ota yheteytta palstan kautta niin laitan sahkoposti osoitteeni sinulle.
Kiitos etta luit taman,
Wintteri
Ps. Ensisijaisesti toivomme sinisilmaista ja vaaleaa luovuttajaa n.170cm tai yli. Ja munasolujen toivomme olevan hyvalaatuisia.
Kommentit (3)
Taustalta olen taivaltasi seurannut, ja tosi ikävää että näin hankalaksi on teidän tilanteenne mennyt :(
Tuli vaan mieleen että kannattaa laittaa tuo sama viesti tuonne " normaalisti" lisääntyneitten palstoille kanssa, jos joku olisi niin hyväsydäminen, että kasvattelis teille munasoluja. Esim. joku jolla on oma lapsikiintiö täynnä..
Itse aloitin hoidot jo vuonna 1999, ja silloin naivistisesti kyselin että voinko sitten luovuttaa ylimääräiset munasoluni jollekkin joka niitä tarvii. Heh, hoidot on menneet aina niin, että hyvä että siirtoon saakka ollaan päästy (viime syksynä ei siirrettävää ollut, ja vain yksi PAS viiden hoidon tuloksena).
Tuolloin viime vuosisadan puolella vl:n kanta oli se, että jos on itse ollut lapsettomuushoidoissa niin ylimääräisiä muniksia ei luovuteta eteenpäin. Tällä lekuri tarkoitti sitä ,että on eettisesti arveluttavaa, jos luovuttajalla tulee km, tai haluaa vaikka myöhemmin lisää lapsia. Ymmärsit varmaan pointin?
Tämän päiväistä klinikoitten kantaa en tiedä asiaan , voi olla että on muuttunut.
Mutta mieti siis kaikkia saitteja, mihin tuon ilmoituksen voisit laittaa...
Oletteko keskustelleet miehesi kanssa luovutetuista alkioista, vai onko tärkeää että lapsessa olisi miehesi geenejä??
Toivon sydämestäni että jollakin konstilla vielä saisitte sen kauan kaivatun nyytin syliinne ;)
rriitu kuudennen hoidon pyörteissä..
pahoittelen.
eräs tuttavapariskunta on yksityisellä hoidossa, syystä että emännällä ei saada munasoluja laisinkaan.
heille on nyt 2-3 krt etsitty luovuttaja, ovat saaneet keskimäärin 3-5 alkiota / hoitokierros. (eli munasoluja enemmän, mutta kun ne on hedelmöitetty miehen ensiluokkaisella spermalla, on siirtokuntoisia alkioita tullut 3-5/punktio)
tuloksena tähän mennessä ollut yksi ainoa keskenmennyt raskaus.
heidän ei ole tarvinnut etsiskellä munasolun luovuttajaa mistään, vaan se on etsitty klinikan kautta.
hoitokierroksen hinta tulee siitä, että he maksavat luovuttajan käyttämät hormoonit, jota tarvitaan munisten kypsyttämiseen, sekä ultrat, punktion, eli kaiken, ettei luovuttajalle tai klinikalle tule niistä kuluja.
hedelmöityksen, spermankäsittelyt, pakastuksen ja jne tietysti myös. lisäksi vielä sitten se alkioiden siirto, ja rouvan omat hormoonihoidot päälle. käsittääkseni noin 5000e ollut hoitokierroksen hinta.
pankkilainalla/luottokortilla he ovat hoitonsa rahoittaneet ja pikkuhiljaa makselleet pois.. ei kai kellään tavallisella duunarilla ole tollaisia säästössä..
toivottavasti saatte hoidot alkuun.
kuullostaa kyllä kummalta, että teidän pitää löytää itse luovuttaja. kun ne ihmiset jotka luovuttaa munasoluja klinikoilla ovat yleensä omasta aloitteestaan siihen ruvenneet, eikä kaikki solut mene yksityisen sektorin käyttöön tietääkseni, kuten ei kaikki luovutettu spermakaan.
vaikka luovutetuilla soluilla hoito tehtäisiin julkisella, niin luovuttajan käyttämät hormoonit ja muut kulut solut saava pariskunta joutuisi kai kuitenkin maksamaan..
meillä odotellaan toista lasta syntyväksi pian.
on koettu kevyet hoidot, pistokset, IUI:t, IVF ja PAS.. neljä keskenmenoa, monen monta negaa, rahaa on palanut ja raha-asioita mietitty monena unettomana yönä, ja pahaa mieltä, epätoivoa, katkeruuttakin tunnettu, surua ja kireätä hermoa matkanvarrella ollut runsaasti. ..mutta, saaliina on yksi terve 2,5v poika joka nukkuu makkarissa, ta toinen mukula könyää massussa.
on tämä vaivan ja kaikkien niiden hukkaankin menneiden hoitojen (sekä rahojen) arvoista.
toivottavasti löydätte ratkaisun pulmiinne..
-ennis- ja sintti rv 37+ 3
Ota yhteytta vaikka nimettomasti sahkopostiini
miraclewish@hotmail.co.uk
T. Wintteri