Masennuksesta..

Mutta itse kyllä hain apua ihan yths:n psykologilta, kun lapsettomuus alkoi tuntua liian suurelta taakalta. Siitä on nyt aikaa reilu vuosi ja tällä hetkellä käyn viikoittain psykiatrin terapiassa, vaikka nyt olenkin onnekkaasti raskaana. Mutta kyllä kävin terapiassa jo aika paljon läpi niitä ajatuksia, että jos minusta ei tulekaan äitiä jne. Vaikka ne ajatukset tuntuvat raskailta, niin itse koin saavani paljon helpotusta siitä, että puhuin asiasta jonkun ulkopuolisen kanssa.



En usko, että asian läpikäynnistä voi olla haittaa adoptioprosessissa. Siihen lähdettäessähän tavallaan vaaditaan, että biologinen lapsettomuus on käsitelty. Olisihan se turhan ironista, että sitten rangaistaisiin siitä, että on hakenut apua asian käsittelyyn. Adoptiolasta ei tietenkään saisi pitää lääkkeenä lapsettomuuden aiheuttamaan masennukseen, mutta pakostahan se on sitä aina - suurin osa ei ehkä vain ole tarvinnut tai tullut hakeneeksi psykologin apua.



Eli suosittelen ehdottomasti, että hakeudut jotain kautta psykologin juttusille. Kyllä se, ettei tunne löytävänsä elämään mitään sisältöä, on han riittävä syy. Voit kysyä esim. lapsettomuuspolin kautta pääsyä psykologille tai sitten niitä tarjoavat niin kunnalliset, kirkolliset ja yksityiset tahot. Toivottavasti et joudu hirveän kauan odottamaan!