APUA TIETÄMÄTTÖMÄLLE ALOITTELIJALLE!!!
Sattumankaupalla mieheltäni löytyi oireyhtymä, josta seuraa lapsettomuus. Olemme siis jonossa sekä kunnalliselle että väestöliittoon. Nyt tarvitsemme neuvoja ja tietoja, miten ivf tai inseminaatio toteutetaan ja mitä se maksaa? Kumpaa suosittelette kunnallista vai yksityistä?
Kommentit (2)
Julkisella puolella etuna on toki se, että hoidot ovat huomattavasti halvempia kuin yksityisellä. Toisaalta yksityiselle pääsee hoitoon nopeammin, joihinkin paikkoihin heti, kun julkiselle voi joutua odottamaan puolikin vuotta. Lisäksi ainakin pääkaupunkiseudulla julkiselle lapsettomuushoitoon pääsemiseksi on ainakin sellainen ehto ettei vuoteen ole saanut olla lainkaan raskaana, ei siis edes keskenmenon saanut. Myös henkisen tuen järjestäminen ja vastaanottoajat voidaan yksityisellä sumplia paremmin kuin julkisella josta monelle on jäänyt ikävä kokemus liukuhihnatyöskentelystä jossa paria ei ehditä ottaa kysymyksineen huomioon niin hyvin kuin toivottaisiin. Kyllä hoito on lääketieteellisesti korkeatasoista kummallakin sektorilla.
Hoidoista saa tietoa useiden lapsettomuusklinikoiden kotisivuilta joista löytyvät myös hinnastot. Tässä muutamia:
www.felicitas.fi
www.fertinova.fi
www.vaestoliitto.fi/lapsettomuus
Lapsettomilla on myös oma yhdistys, simpukka-yhdistys ry. Sivut ovat hilajttain muuttaneet, enkä nyt tähän hätään muista uutta osoitetta, mutta vanhalta löytyy sinne linkki. Eli www.lapsettomientuki.net
Lapsettomuutta voidaan hoitaa nykyään tehokkaasti, n. 80% hoidetuista saa lopulta toivomansa lapsen, joten tsemppiä ja hyvää kevättä teille! =)
Minulla ei ole kokemuksia kuin julkisen puolen hoidoista, mutta olen käsittänyt että yksityisellä hoidot tulevat huomattavasti kalliimmaksi.
Julkisella maksetaan käynnistä vain poliklinikka maksu, joka oli viime vuonna minua hoitaneessa laitoksessa 22 euroa/käynti. Miehen sperma analyysi tehtiin väestöliitossa, se maksoi jotain, mutta en muista mitä. IVF punktio oli muistaakseni oli kalliimpi kuin norm. käynti. Kun hoitokulut ylittävät vuodessa 590 euroa ( summa myös viime vuodelta), loput polikäynnit ovat ilmaisia, mutta siihen saa hyvin monta kertaa käydä.......