Ammattiapuako jaksamisen tukemiseksi???
Hei vaan kaikille!
Sain vihdoin itsestäni niin paljon irti, että rekisteröidyin tälle palstalle. Enemmän ja vähemmän aktiivisesti olen jo muutaman vuoden seuraillut palstan juttuja, ja etsinyt omaan tilanteeseeni sopivia keskusteluja.
Ensin hieman taustaa...
Ehkäisy on jätetty pois maaliskuussa 2003, saman vuoden kesällä olinkin jo onnellisesti raskaana, mutta se ilo loppui lyhyeen keskenmenon myötä. Kesällä 2004 käytiin jo terveyskeskuksessa pyytämässä lähetettä tutkimuksiin, mutta ensimmäinen käynti sairaalaan oli vasta joulukuulle 04. Tutkimuksen tehtiin kevään 2005 aikana, ja mitään vikaahan meistä kummastakaan ei löytynyt. Tämän jälkeen on nappailtu clomeja, tehty inssejä clomien kanssa ja pistoslääkkeiden kera. Nyt on suunnitelmissa vielä yks inssi ja sitten saadaan lähete IVF-hoitoihin.
Se minkä takia kävin tänne kirjoittelemaan, on henkinen jaksamiseni, joka alkaa olla jo miinuksen puolella. Kaikki tuttavien raskausuutiset saavat minut murtumaan. Tänä aamunakin huomasin olevani tosi katkera vauvauutisesta, jonka kuulin jo jouluna. Ei ihan tervettä meininkiä. Tässä kierrossa en ole edes elätettellyt toiveita, mutta siltikin alan jo menettämään yöuneni, kun menkat pitäis alkaa viikon sisällä. Kaikki vauvojen " tekemiseen" liittyvät kommentit saavat minut näkemään punaista. Muutamia ystäviäni on myös lapsettomuushoidoissa, mutta huomaan ajattelevani, että on suuri vääryys, kun he ovat paljon lyhyemmän yrittämisen jälkeen päässeet hoidoissa paljon meitä pidemmälle. Tässä on siis vain pieni osa asioista, jotka vaivaavat mieltäni, ja saavat minut hulluuden partaalle jatkuvasti...
Klinikalla minulle tarjottiin jo vuosi sitten yhteystietoja psykologiseen konsultaatioon. Kanttini ei kuitenkaan ole kestänyt ottaa sinne yhteyttä.
Veikkaisin, että joku palstailijoista on tukeutunut ammattiapuun selvitäkseen lapsettomuuden koukeroista. Olisinkin kiitollinen, jjos kertoisitte kokemuksianne; millaisia käynnit ovat olleet, oletteko kokeneet siitä olevan apua jne?
Kommentit (4)
Aloitimme lapsen yrittämisen vuonna 2001. Voit kuvitella, millaisen epätoivon vallassa olen ollut, kun vuosia vierii ja tuntuu että en voi tällä tavalla elää. Pidämme asian salassa, vain hoitohenkilökunta tietää lapsettomuudestamme. Lapsettomuuden syy on löytynyt miehestä. Takana on kolme kierrosta ivf-hoitoja, ilman raskauksia. Toisten vauvauutisten kuuluminen saa minut tuntemaan aivan kuten sinutkin. Tuntuu, että oma persoonakin on muuttunut, katkeruus on luottavaisuuden tilalla, mutta toisaalta empatiakyky on varmasti kasvanut, kun on itse kokenut todellista tuskaa. Emme ole menneet (vielä) psykologin juttusille, vaikka järki sanoo että tässä tilanteessa kaikki mahdollinen apu pitäisi ottaa vastaan. Pelkään kertoa asioista tuntemattomalle ihmiselle, jonka ammattitaidostakaan ei ole kokemusta. Olen niin herkkä tämän asian suhteen, että minua on todella helppoa loukata, joten en ehkä uskalla avautua. Tuntuu, että heti kun olen tarpeeksi vahva kestämään epäonnistuneenkin psykologikäynnin, voin sinne mennä. Mutta siinä vaiheessa sitä ei varmaankaan kovin kipeästi enää tarvitse. Kyllä nämä ovat vaikeita päätöksiä. Rohkeutta sinulle!
Hyvä, että tiedostat sen, että mahdollisesti kaipaat henkistä apua asioiden käsittelyyn yms. mitä lapsettomuus tuo mukanaan. Minä en reilu vuosi sitten tajunnut ja sairastuin keskivaikeaan masennukseen.
Meillä on lapsettomuutta takana yli 4 vuotta. Syytä meillä ei ole kaikkien tutkimusten myötä löytynyt. Hoidoissa olemme olleet ja plussaa emme ole koskaan miehen kanssa nähneet. Rankkojakin hoitoja olemme tällä taipaleella käyneet läpi.
1,5 vuotta sitten sairastuin masennukseen ja syynä siihen oli lapsettomuus. Vaikka puhuimme miehen kanssa paljon näistä asioista ei se aina auta. Pitkän sairasloman aikana kävin intensiivisesti terapiassa ja siellä kävimme kaikkia tuntojani läpi. Se oli todella raskasta ja olin joka istunnon jälkeen aivan poikki, sekä henkisesti että fyysisesti. Mutta terapia auttoi pääsemään taas jaloilleen ja elämään kiinni. Nyt tuntuu, että olen paljon voimakkaampi, kun olen käynyt pohjalla ja päässyt sieltä ylös.
Näillä näkymin meillä on hoidot ohi ja vauvaa meille ei tule koskaan. Ikää on vielä alle 30 vuotta, joten ehkä joskus mieli muuttuu. Mutta nyt on rauhallinen ja hyvä olo, kummallakin. Lapsettomuuden tuska ei koskaan lähde pois, aina se kummittelee jossain siellä taustalla. Mutta se helpottaa. Muiden vauvauutiset eivät satu enää niin paljoa kuin esim. pari vuotta sitten. No, tämä meni nyt ehkä vähän asian vierestä.. sorry!
Mutta sitä vaan halusin sinulle sanoa, että mene ihmeessä keskustelemaan psykologin kanssa sinua painavista asioista, se helpottaa. Ja näin saat voimia tulevaan hoitoon! :)
Pakkasterkuin ja tsemppien kanssa,
M.
Kokemuksistanne sain taas vähän lisää rohkeutta, jospa puhelimeen joku päivä saisin näppäiltyä jonkin psykologin numeron. Suurena kynnyksenä on ollut just se että mitä jos minua ei ymmärretäkään oikein ja pyydetään vaan olemaan stressaamatta, niin kyllä se siitä. Sen kommentin ehdin kuulla moneen kertaan tutkimusten alkutaipaleella sekä lääkärien että tuttujeni taholta. No tuskinpa psykologi sellasta sanois, olkoon erikoistunut lapsettomuuteen tai ihan mihin tahansa muuhun erikoisalaan.
Lapsettomuusklinikalta saamani puhelinnumero oli kyseisen sairaalan psykologiseen konsultaatioon. Pahoin pelkään, että siellä psykologi ei ole erikoistunut lapsettomuuteen, joten todennäköisesti unohdan sen numeron ja soitan jollekin psykologille, jonka yhteystiedot löytyvät lapsettomien tukiliiton nettisivuilta. Luulis niillä ihmisillä olevan kokemusta lapsettomista ja heidän ajatuksistaan. Pääkaunpungiseudulla heitä näytti olevan ihan mukavasti tarjolla.
Meillä miestä ei ainakaan tarvii houkutella mukaan terapeutin puheille, olisi varmaan valmis lähtemään vaikka heti. Mieheni ei tunne minua enää samaksi ihmiseksi, kuin aikoinaan tavatessamme, joten hän on jo pidemmän aikaa sanonut, että nyt tarviis asialle tehdä jotain ennen kuin kaikki luotto elämään häviää ja tilalle tulee suuri katkeruus. Prisuhteemme on ainakin tähän asti voinut suht hyvin, mutta minä yksilönä en voi hyvin, eikä loppujen lopuksi mieskään, kun on niin huolissaan minusta.
Sekavasti sanottu, mutta toivottavasti joku ymmärsi....
Olen nyt saanut vahvistusta terapiaan lähtöön, mutta pelkään vielä sitä, kuinka rankkaa se on. Mulla on vielä pari kuukautta töissä sellasta mylläkkää, että tähän väliin en kyllä jaksa mitään terapiaa, olkoon kuinka hyödyksi tahansa. Täytynee luvata itselleni, että huhtikuussa teen jotain asian eteen...
Voimia kaikille rankalla lapsettomuuden taipaleella! Mielelläni luen vielä lisääkin kokemuksia aiheesta!
Meillä " lapsettomuutta" takana 2,5 vuotta. Heittomerkeissä siksi, että meillä on jo yksi lapsi. (kolmevuotias poika) Helposti lähti raskaus silloin alkuun, mutta nyt takkuaa oikein kunnolla. Syytä tosin ei löydy ja se on ollut minulle raskainta...
Puolitoista vuotta sitten varasin ajan kaupunkimme ainoaan lapsettomuusklinikkaan, koska siellä pitää vastaanottoa seksuaaliterapeutti/psykoterapeutti. Toisen lapsen tekeminen ei ollut silloin vielä näin pinnalla vaan halusin apua miehen ja minun välisiin ongelmiin. Mutta tottakai hänellä on valtavasti kokemusta lapsettomuusasioiden kanssa painivista pareista ja kun kerroin tilanteeni niin tiesin tulleeni oikeaan paikkaan!!!
Kävin vastaanotolla ensin yksin ja myöhemmin mieheni liittyi mukaan. Ollaan käyty siis yhdessä ja molemmat erikseen. Sen lisäksi että setvimme parisuhteeseen liittyviä kiemuroita niin kävimme läpi toisen lapsen saamiseen keskittyviä asioita, vaikuttaahan sekin valtavasti parisuhteeseen! Terapeutillani (joka on samalla koko klinikan toimitusjohtaja) on aina viime käden tietoa hoidoista ja hänen kanssaan olen pohtinut syitä, miksi raskaaksi tuleminen on nyt vaikeaa. Olen saanut korvaamatonta tietoa, jota kunnallisella puolella ei ole kukaan kertonut!! Ja myöskin vinkkiä, että miten kannattaa edetä.
Itselläni on terapiataustaa muutenkin (nuorena sairastettu masennus) joten hoitoon hakeutuminen oli minulle helppoa. Mieheni arasteli kovasti, mutta kun tutustui terapeuttiin niin on yhtä innoissaan istunnoista kun minäkin!=)
Olen monesti miettinyt, että missä olisimmekaan, jos ei oltaisi silloin lähdetty apua hakemaan...? Parisuhde olisi ainakin aika huonolla tolalla... Nyt osaamme arvostaa toisiamme enemmän ja molempien silmät avautuivat monessa asiassa. Että parisuhde kokoistaa ainakin!
Toisen lapsen tekemistä siis ollaan puitu myös joka käynnillä ja sekin ahdistus alkaa helpottaa pikkuhiljaa. Ja mieheni on kertonut minulle monia asioita tästäkin aiheesta, kun ollaan terapiaistunnossa. Niistä on välillä tosi vaikea puhua kotona, kun pelkää toisen reaktiota. (mieheni ei välttämättä halua enää jatkaa hoitoja...) Terapeutin luona on turvallista puhua. On lupa kaikkiin tunteisiin ja ajatuksiin.
Toisinsanoen suosittelen lämpimästi ammatti-ihmisen kanssa puhumista, jos tuntuu, ettei omat voimat enää riitä! Ainakin me ollaan saatu paljon apua ja voimia miettiä elämää eteenpäin, vaikka minäkin olen joutunut kuulemaan asioita, joita en haluaisi...
Paras olisi tietenkin ihminen, joka hoitaa lapsettomia pariskuntia ja mielestäni yksityisten lapsettomuusklinikoiden yhteydessä onkin aina sellaisen terapeutin vastaanotto.
Toivottavasti osasin vastata kaikkiin kysymyksiin! Kysy vaan lisää, jos jokin jäi mietityttämään! Ja voimia eteenpäin!=)
Killimilli