Miksi vielä nykyäänkin melkein kaikki naiset ottavat miehen nimen mennessään naimisiin?

Tarkoitus ei ole nälviä, vaan kysyn, koska kiinnostaa.



t. ap

joka ei ole sieltä soinnikkaimmasta päästä ;)

En halua mitenkään osoittaa kuuluvani tyttönimeni sukuun.

Minulla ei ainakaan ole sen kummempaa syytä kuin, että minusta on mukavaa, että koko perheellä on sama sukunimi. Perinteetkin kai vaikuttivat omalla kohdallani... Oma sukunimeni oli harvinainen, mutta niin on miehenkin - mikäli sillä nyt mitään merkitystä on :)

Lisäksi on tietysti kiva että koko perheellä on sama nimi, mutta jos olisin ollut jotenkin erityisen kiintynyt tyttönimeeni niin sitten olisin pitänyt sen. Kuitenkin vihasin koko nimeä ja olen kovin helpottunut että pääsin siitä eroon.

Tietenkään kaikki eivät ajattele samalla tavalla, ja varmasti meilläkin " kuuluttaisiin yhteen" ihan yhtä tiukasti kuin nytkin, vaikka oman sukunimeni olisinkin pitänyt. Eli eihän se sama sukunimi sitä yhteenkuuluvuutta tuo, jos ei yhteenkuuluvuuden tunnetta muuten ole. Mulla vaan se yhteinen sukunimi lisää sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta.



Lisäksi mun " oma" sukunimi oli niin tavallinen ja yleinen, että oli ihan kiva saada uusi sukunimi, joka on vähän harvinaisempi ja erilaisempi. Miehen sukunimi on kivan kuuloinen, ja ennemmin halusin sen lapsille kuin oman sukunimeni. Lisäksi mulle on tärkeää olla samalla sukunimellä kuin lapseni ;)

otin miehen nimen ihan käytännön syistä; on jotenkin kätevämpää ja perinteisempää kun perheessä on vaan yksi sukunimi.

Harkitsimme kyllä minunkin entistä sukunimeä. Päädyimme kuitenkin miehen sukunimeen, vaikka oikeastaan mieheni olisi mielellään vaihtanut sukunimensä.

vanhan nimen muodossa. Se säilyy ihan ilman vanhaa nimeäkin. Koska miehen nimi on lyhyempi, helpompi ja kauniimpi. Koska olemme perhe, haluan kaikille saman sukunimen.

Minusta on kaunis perinne, että perheelle otetaan yhteinen sukunimi osoittamaan yhteenkuuluvuutta. En koe oman " tyttönimeni" olevan mikään perintö, joka täytyisi siksi säilyttää. Niitä vuosia jotka se minulle kuului ei saa kukaan minulta pois ja se riittää perinnöksi. :) Nyt on oman perheeni aika.

nieminen ja lahti tyyliä. Kun mennään naimisiin otan miehen sukunimen koska lapsella on se ja on helpompaa kun koko perhe on samaa nimeä. Sitäpaitsi ärsyttäis selittää kaikille miksi pidin oman tavallisen sukunimeni kun sille ei mitään sen kummempia perusteita olekkaan. (jaa miksi selitellä, no kun ne kuitenkin kysyy ;))

En kuitenkaan koe nimeä mitänkään kovin tärkeäksi, eli ensi kesänä otan mieheni nimen.

todistaja ei olisi suostunut todistajaksi, jos en olisi ottanut mieheni sukunimeä ;) Saatika jos olisin laittanut yhdestelmän perinteinen -nen päätteinen ja tämä nykyinen pitkä mutta " harvinainen" , olisi ollut tavaamista :( Kaiken lisäksi kivahan se on että meillä kaikilla on yhteinen sukunimi. Ainakin huomataan, että joku on minut " huolinut" ;)

Mutta jokainen tyylillään :)

En tiedä, koska tuo miehen nimen ottaminen tuli tavaksi, ehkä 200 - 300 vuotta sitten.

Mies sanoi, että jos sukunimemme olisivat olleet toisinpäin hän olisi ihan hyvin voinut ottaa minun nimeni... Meillä ei siis tämän kummempaa.



Sukunimiasioista tulee aina mieleen kaverini jonka tyttönimi oli aika harvinainen (n. 60kpl) ja todella kaunis ja sopi ihan täydellisesti hänen etunimeensä. Hän olisi halunnut pitää nimensä, mutta miehen ja miehen suvun painostuksesta hän sitten vaihtoi nimensä miehen sukunimelle, joka on todella yleinen ja tavallinen. Nyt hän on siis persoonallisen nimensä sijaan tylliin " Tiina Virtanen" ja varmaan katkera koko loppuikänsä.

Juuri tuollaista minä vähän ihmettelen. Miksi aina naisen tarvitsee joustaa? Sukunimilakikin on ollut jo vaikka kuinka kauan voimassa. Ei miehellä ole oikeutta painostaa naista ottamaan oma nimensä. Jos sen tekee vapaaehtoisesti, hyvin perustein ja mielellään, niin mikäs siinä sitten.

Jos miehen nimi olisi kauhea niin sitten varmaan oltaisiin otettu minun nimeni. En minä kuitenkaan kokenut luopuvani mitenkään suvustani, eihän se nimestä ole kiinni. Kyllä sekin kieltämättä alussa mietitytti, mutta ajattelin että se on ihan mun normaalia " muutoksen vastustamista" . Pääasia oli kuitenkin että perheellä on yhteinen nimi. Mukavinta olisi ehkä ollut jos oltaisiin keksitty ihan oma sukunimi, mutta ihan niin rohkeita ei oltu.

Mielestäni on kiva, että koko perheellä on sama sukunimi. Miehelläni myös parempi sukunimi. JOten otin mieheni sukunimen ja onhan se tavallaan perinne.. :)



Jos mieheni sukunimi olisi ollut typerän kuuloinen tai oma sukunimeni harvinaisempi, niin olisin pitänyt oman tyttönimeni.

Mutta jokainen tehköön niin kuin parhaaksi näkee;)

Vierailija:

En tiedä, koska tuo miehen nimen ottaminen tuli tavaksi, ehkä 200 - 300 vuotta sitten.

No ei todellakaan ole noin pitkä " perinne" . Suomessa oli vuodesta 1930 vuoteen 1985 voimassa laki, minkä mukaan naisen oli naimisiin mennessään otettava miehensä sukunimi.

Esim. 1800-luvulla yleinen tapa oli se, että nimi tuli talon mukaan. Jos esim. mies tuli vaimonsa taloon, hän muutti nimensä vaimon nimeksi.

Eli loppujen lopuksi aika huvittavaa perustella miehen nimen ottamista n. 50 vuoden perinteellä.