MIehen kanssa erimielisyyttä pojan kasvattamisessa.

Minusta tuntuu, että pojan kasvattaminen on suurimmaksi osaksi minun vastuullani, vaikka tuo isä onkin muuten hyvin perhekeskeinen isätyyppi.



Poika on nyt viisi vuotta ja minä päivittäin ohjaan, ettei saa lyödä tai satuttaa vähäisemmässäkin määrin. Leikki on rajua, " taistelua" kuten poika sanoo, nipistäminen on hänestä hauskaa.

Päiväkodistakin on tullut sanomista, että poika on aggressiivinen välillä (omien sanojensa mukaan hän taistelee), ja tilanne on rauhoitettu sillä, että keräämme tarroja hyvistä päivistä.



Isä kuitenkin kohauttelee toiminnalleni olkapäitään. Hän alkaa leikisti potkimaan takaisin, läpsimään takaisin, painimaan. Hän sanoo, että jos kiellän nipistelyn on se sama, että sanon tytölle, ettei nukkea saa hakata lattiaan.



Sanomattakin selvää, että poika tulee isänsä kanssa huomattavasti paremmin toimeen kuin minun, tiukkiksen, kanssa. Isän kanssa vaikeatkin tilanteet laukeavat nopeasti. Kukakohan tässä on oikeassa? Osaisiko joku valoittaa minulle pienen pojan sielunelämää?