mä en tajuu niitä kotiäitejä jotka ei ulkoile lastensa kanssa

on sen pukemis-vaivan arvoista vähintään, syövät ja nukkuvat sitämyöten hyvin. sairasta jos ollaan sairaita eikä päästä ulos...

ulkona oleilussa on sen lupsakkuuden lisäksi sekin hyvä puoli, että kämppä pysyy paljon siistimpänä, kun ei tarvii koko ajan lasten sotkuja setviä :).

Tyttö on kyllä vasta vajaan vuoden ja nauttii leikkimisestä sisällä. Ite en vaan pysty ulkoileen kun oon niin väsyny ja pahoinvoiva nyt taas alkuraskaudessa. Kun tää helpottaa, niin varmasti lenkkeillään pihalla ja leikitään, kunhan pieni vaan oppii käveleen :)

yök miten ilmaistu.

Ulkoillaan aina kun terveitä ollaan.

maha painaa muutenki sen verran, ettei paljoo tarvi liikkua kun alkaa supistaa tms

kai se laiskuutta tai saamattomuutta on jos ei viitsi lapsia/itseä pihalle pukea.

ja joudunkin aina puoliväkisin pakottamaan isteni lasten kanssa ulos. Lapset ovat mielellään ulkona, kämppä pysyy siistinä, olo virkistyy ja päivä rytmittyy, tiedän sen, mutta silti en jaksaisi lähteä ulos.



Meillä kyllä ulkoillaan päivittäin, yleensä tosin vain kerran mutta joskus pari kertaa viikossa, mutta ymmärrän kyllä niitäkin jotka eivät jaksa ulkoilla.



Tulis kesä niin helpottuis tuokin riesa.

ulkoile lasten kanssa. En myöskään leiki lasten kanssa sisällä. Hyi mua.

Menen kyllä lasten kanssa ulos, jos siellä on minullekkin jotain mielekästä

tekemistä esim. haravointia, lumen luontie, marjojen keruuta. En vaan

kertakaikkiaan viitsii seistä ( varsinkaan huonolla säällä ) pihalla ja kat-

sella kun lapset leikkii . Kokoajan sellanen olo että kotona olis vaikka

mitä tekemistä ja täällä mä vaan seison pihalla kuin lumiukka tumput

suorana. Heti kun lapset on sen ikäsiä, että voin laittaa ne itsekseen

pihalle, teen sen. Vanhemmat lapset ovat aloittaneet itsenäisen pihailun

kolmen vanhoina. Mitä kamalaa siitä sitten seuraa, jos lapsi ei joka päivä

ulkoile. Sitäpaitsi on siinä hyviäkin puolia; ei saa päivittäistä vaarallista

UV-säteilyannosta esimerkiksi.

Puistossa ei ole väkeä kuin iltapäivisin, joten silloin sinne suuntaamme. Mutta max. pari tuntia ulkoillaan normaalina päivänä.

Me asutaan vilkkaan tien varressa, siis piha aivan tiessä kiinni. Pihalla ei kuule edes omia ajatuksiaan saati että lapsi kuulisi jotain, jos sille puhuu. Pakokaasun katku leijailee pihalla, etenkin dieseleistä tulee ihan hirveet käryt, busseista ja kuorma-autoista.



Ei tossa pihalla vaan voi olla. Kävelemäänkään tästä ei pääse kuin tuon saman tien vartta pitkin, jossa siis meteli ja katkut seuraa mukana. Tän paikan blokkaa rautatie toiselta ja joki toiselta puolelta, joten tien suuntaan vain voi liikkua.



Päivittäin suren ja itken sitä, kun ei päästä ulos, mutta sille ei nyt kerta kaikkiaan voi mitään. Kesällä varmaan ajetaan autolla jonnekin metsätielle ulkoilemaan, kun ei voida sisälläkään olla koko ajan.

Toki lasten olisi hyvä saada liikuntaa/energiansa purettua, mutta jos se hoituu esim. isän toimesta työpäivän jälkeen, niin miksi syyllistää äitiä?

Kokoajan ollut joku lapsi kipeä, ja jos ei lapsi niin sitten minä. Masentaa oiken istua ja olla sisällä.

tästä seuraa joko

a) olet itse äiti joka ei ulkoile lastensa kanssa

tai

b) ulkoilulla ja karjumisella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa



t. ei-ulkoileva ei-karjuva kotiäiti

mun isoimmat lapset on tosin jo kouluikäisiä. Ja voin sanoa ettei niille ole ollut mitään haittaa vaikka ovatkin viettäneet lähinnä sisällä lapsuutensa- ja vielä keskenään leikkien kun äiti ei leiki. Ovat älykkäitä, terveitä, rauhallisia mutta myös urheilullisia (olen antanut urheiluseuran hoitaa liikuttamisen). Nää kaksi nuorimmaista aijon kasvattaa samoin, elleivät sitten isoveikkojen seurassa pääse vähän useammin ulos ;)