Kuinka erota itsemurhalla-uhkailijasta
Kommentit (24)
Se tappo ittensä kun sanoin puhelimessa että meidän suhteesta ei tule mitään, ei saanut akastaan erottua, ampui itsensä kesken puhelun.
No tää ei kyllä koskaan uhannut itsarilla.
Kahesta vastaavasta erottu jo. Ei tappanu kumpikaan itseään. Toinen oli "teinirakkaus", joka oli parin viikonpäästä jo seuraavalle varattu.
Oon ollut vastaavassa tilanteessa. Vuosia odottelin ja aattelin ettei oo mahista lähtee pois. Keräsin sitten rohkeutta ja lähdin. Kaikki meni hyvin. Aikansa häiriköi ja kyseli perään. Hengissä on ja pysyy vieläkin. Säälittelyä oli kovastikkin. Nyt olen saanut elää ihanaa ja rauhallista elämää yli 10 vuotta. Elämästä pitää tykätä
Helvetin vaikeeta se varmasti on.
Jos uhkailijan vanhemmat ovat olemassa ja elämässä mukana, niin heille voisi kertoa, että heidän muksulla on todella pahaolo ja te olette eroamassa. Ehkä syyllistävät sua, mutta se paska on parempi kuin se, että joku oikeasti tappaa itsensä.
Hoitoonhan uhkailija pitää saada.
Itsellä on rakkaita kuollut oman käden kautta. Yksikään heistä ei ilmaissut asiaa, missään vaiheessa etukäteen. Eikä jättänyt kirjeitäkään.
Luin että kuinka erota itsemurha urheilijasta?
Yleensä uhkailu jääkin uhkailuksi. Se ei tietenkään vähennä hätää, vaan oikeasti kannattaa soittaa hätäkeskukseen, sitä kautta vyyhti lähtee toivottavasti avautumaan. Jos apu ei kelpaa, ei kannata roikkua vuositolkulla, vaan pelastaa itsensä lähtemällä pois. Mutta en tiedä onko yllätyslähtö mikään hyvä ratkaisu, vaan kannattaa selittää tilanne rautalankaväännöllä tälle uhkailijalle, ja kertoa vaihtoehdot. Noin se ei ainakaan voi jatkua.
Muuta muualle etkä vastaa mihinkään. Jos tappaa itsensä sen on voi voi ja oma valinta
Valmistele lähtö etukäteen salassa, äläkä kuuntele mitään vastasanoja. Itsemurhalla uhkailu on pahimmanlaatuista kiristämistä.
Ketään ei pidetä tässä maailmassa väkisin eli jos joku on päättänyt itsensä surmata, on se hänen valintansa. Kiristämistä tuo nimenomaan on.
Saman neuvon antaisin kuin edeltäjät...kaikkia ei vaan voi pelastaa...pelasta kuitenkin itsesi...
Anna sen tappaa itsensä, niin pääset ongelmasta.
Suunnittele kaikki valmiiksi, ja sitten eroat. Jos uhkailee, niin ilmoitat vaan että itsemurha on hänen oma valintansa jos siihen päätyy. Voit myös kertoa, että soitat häkeen itsetuhoisista ajatulsista. Yleensä uhkailijat lopettaa siihen, kun aletaan tarjoamaan ammattiapua....
[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 22:06"]
[/quote]Otat vaan eron ja kävelet tiehesi, jos toinen murhaa itsensä, ei ole sinun asiasi.
Kai ymmärrät että et oo vastuussa aikuisen hengestä. Kerää kamat ja lähdet.
soita aina poliisit kun uhkaa itsemurhalla niin tuskin jaksaa kauan uhkailla.
Itsemurhalla uhkaava saattaa haluta viedä sinut mukanaan eli tehdä laajennetun itsarin. Kannattaa kertoa ko. henkilöstä läheisille ja olla yhteydessä kunnan mielenterveystoimistoon tai vastaavaan. Sieltä saat neuvoja. Onko tyypillä aseita? Mikäli on, ilmoita uhkailuista poliisille. Tee se ilmoitus heti, jos aseita siis on.
Itsemurhalla uhkaavasta pääsee eroon murhaamalla sen! No vitsi vitsi. Semmoset ressukat vain uhkailevat. Häivyt, vaihdat puhelinnumeron ja osoitteen salaiseksi. Kyllä se sitten seuraavan kohteen löytää, ikävä kyllä. Nimimerkillä "Vaimon EX oli stalkkeri ja itsemurhalla uhkaaja".
Tyyppi soitti jopa kotiimme ja onneksi itse vastasin (hän ei tuntenut minua, minä tunsin hänet). Esittäytyi ihan omalla nimellään mutta tittelinä oli ulosottomies. Tiesin, että kaveri puhuu pasteijaa ja rupesin hiillostamaan häntä (siis sotkin hänen systeemin). Hän kysyi, että "asuuko vaimoni tässä osoitteessa?" - "Siis missä osoitteessa?" kysyin. Kaveri rupes nikottelemaan ja löin pökköä pesään: "Siis tässä osoitteessa ja puhelinnumerossa johon juuri soitit. Luulisin sinun tietävän mihin ja kelle olet soittanut! Kuka sinun esimiehesi on?" Hik hik ja tuut tuut ja sen jälkeen se pelle ei ole soitellut! :-)
Lähde suunnitellusti ja kerralla menemään, mutta kerro tästä ja uhkailusta etukäteen uhkailijan perheelle/kavereille.