Miten voi stressata näin paljon "turhasta"?
Kolmas lapsemme syntyy näillä näppäimillä. Lapsilukumme on sitten täynnä. En missään nimessä halua neljättä lasta. Aiomme tehdä sterilisaation ainakin miehelle, luultavasti myös minulle.
Mutta mietin jatkuvasti sitä, että entä jos tulisinkin kaikesta huolimatta raskaaksi? Olen täysin aborttia vastaan, siis itseni kohdalla, en pystyisi ikimaailmassa siihen. Mutta en myöskään todellakaan haluaisi enempää lapsia! (Kuulostaapa kivalta, mutta siis, kolme lasta on meille juuri se oikea määrä ja thats it).
Pääseekö tästä stressaamisesta ikinä eroon vai voiko tämä pahimmassa tapauksessa vaikka vaikuttaa seksiin, etten enää uskaltaisi harrastaa sitä?
Kuinka harvinaista on tulla raskaaksi vaikka sterilisaatio on tehty?
Kommentit (3)
No kyllä se melkoisen epätodennäköistä olisi, jos olisitte molemmat steriloituja. Ei sitten kannattaisi seksiä harrastaa, jos sittenkin vielä huolestuttaisi ihan stressiin asti, tai käyttää kondomia nyt ainakin.
Olisikin kiva kuulla jos täällä on jollain käynyt niin että sterilisaatiot on tehty ja silti tullut raskaaksi, eikä abortti ollut vaihtoehto?
Tiedän kyllä että lapsi olisi ihan yhtälailla rakas ja pystyisimme kyllä hänet elättämään, ei tietenkään pidettäisi lasta jos näin ei olisi.
Up