Kuinka se, että on kuritettu ruumiillisesti lapsena voi näkyä aikuisessa?

Minua ei lyöty säännöllisesti, mutta sen uhka oli olemassa ja muutaman todella kovan raivarin isä sai joiden tuloksena tuli kovasti turpaan. Minulla on ollut vaikea hillitä itseäni riitatilanteissa niin teini-ikäisenä kuin aikuisenakin, enimmäkseen olen rikkonut tavaroita mutta myös lyönyt läheisiäni. Lapsia minulla ei ole ja ymmärrän olla niitä hankkimatta. Masennuslääkitys on rauhoittanut minua, enkä ole lyönyt nyt vuosiin ketään.

Tunnen itseni riitatilanteissa todella nurkkaan ajetuksi nykyäänkin. Minulla on myös masennusta ja paniikkihäiriö. Terapiassa olen työstänyt näitä asioita.

Mulla myös henkistä pahoinpitelyä lapsuudessa. Itsetunto ihmissuhteiden osalta olematon, erittäin vaikea luottaa kehenkään, arvoton olo itsellä: en pidä itseäni tärkeänä edes lapsille saati sitten kenellekään muulle edes itselleni, välttelen riitatilanteita liikaakin lähden yleensä karkuun ja sulkeudun täysin ja asiat jää selvittämättä. Itselläni ei ole väkivaltaisia taipumuksia, se positiivinen asia jäänyt lapsuudesta. Luulen, että se henkinen alistaminen ym. on vaikuttanut enemmän elämääni kuin fyysinen väkivalta.

En usko, että tukistamisesta tai luunapeista jaa mitään traumoja. Sitten jos menee lyömisen puolelle, se on vakavaa.

Hakattiin kuin vierasta sikaa nyrkein, repimällä hiuksista, potkimalla ja tönimällä. Tietyissä tilanteissa olen edelleen itsekin väkivaltainen, tiettyjä henkilöitä kohtaan.

[quote author="Vierailija" time="25.07.2015 klo 07:03"]En usko, että tukistamisesta tai luunapeista jaa mitään traumoja. Sitten jos menee lyömisen puolelle, se on vakavaa.
[/quote]

Eli jos puolisosi tukistaa tai antaa luunappeja sulle niin se on ihan ok?
Luulen, että harva on samaa mieltä, mutta ihmisiä on joka lähtöön.

Se hetki kun tajuaa lyöneensä puolisoaan, ja pysähtyy - "Hei, en halua olla tämä henkilö (isä), tämä en ole minä". Nykyään häpeää suuresti niitä muutamaa kertaa, kun on edes sortunut läppäisemään. Nyt minulle on täysi itsestäänselvyys, ettei minulla ole oikeutta satuttaa toista. Olen onnistunut katkaisemaan väkivallan kierteen (isänikin rankasti piesty lapsena) ja olen siitä onnellinen, että olen saanut anteeksi.

Päihtyneiden seurassa voin fyysisesti pahoin ja teen mielessäni pakosuunnitelmia. Tarkkailen ihmisten mielialialoja ja kehonkieltä. En päästä ihmisiä lähelleni ja minulla on vankka suojamuuri. En näytä aitoja tunteita ja kavahdan jos joku tulee liian lähelle vaikka puhumaan. En voi sietää jos joku muu kuin mieheni tai lapseni halaa minua. Jännitän ja stressaan kaikkia uusia asioita, mutta myös töihin menoa. Säikähdän jos joku kiroilee kovaäänisesti, vaikkei asia liittyisi minuun millään tavalla. Elämäni kuulostaa vaikealta, mutta pärjään näiden ajatusten kanssa ja nykyään minulla on hyvä ja turvallinen elämä. En käytä päihteitä tai ole raivohullu.

[quote author="Vierailija" time="25.07.2015 klo 07:11"][quote author="Vierailija" time="25.07.2015 klo 07:03"]En usko, että tukistamisesta tai luunapeista jaa mitään traumoja. Sitten jos menee lyömisen puolelle, se on vakavaa.
[/quote]

Eli jos puolisosi tukistaa tai antaa luunappeja sulle niin se on ihan ok?
Luulen, että harva on samaa mieltä, mutta ihmisiä on joka lähtöön.

[/quote]
Älkää verratko mihinkään puolisoon... Kyllä minä aikuisena älyän loukkaantua jos puolisoni noin tekisi. Mutta jos olen lapsi ja vaikka tiedän mikä on oikein ja väärin ja teen silti väärin koska haluan niin ei, en traumatisoitunut tukkapöllystä. Ehkä tällä perusteella myös löisin puolisoani turpaan jos hän vaikka pettäisi - jos tietää mikä on väärin ja silti tekee niin, ei siinä mikään puhe auta, ihminen tekee asian silloin vain ilkeyttään. Ymmärrän kyllä nyt aikuisenakin että silloin kun on pitänyt tukistaa olen ollut kamala vanhempiani kohtaan ja monesti tunnen syyllisyyttä juurikin siitä, etten silloin toiminut hyvin ja oikein vaikka olin kiltti lapsi ja ruumiillista kuritusta oli hyvin vähän. Isäni sai piiskaa, siis ihan kunnolla. Kertoi aina että kun hänen isänsä hermostui niin silloin talosta juoksi ulos niin lapset kuin eläimetkin, hän sai piiskaa turhaan, vain koska isäänsä joku asia suututti. Minä sain ihan aiheesta, koska itse tein väärin vaikka olisin osannut toimia oikein.

[quote author="Vierailija" time="25.07.2015 klo 07:15"]Se hetki kun tajuaa lyöneensä puolisoaan, ja pysähtyy - "Hei, en halua olla tämä henkilö (isä), tämä en ole minä". Nykyään häpeää suuresti niitä muutamaa kertaa, kun on edes sortunut läppäisemään. Nyt minulle on täysi itsestäänselvyys, ettei minulla ole oikeutta satuttaa toista. Olen onnistunut katkaisemaan väkivallan kierteen (isänikin rankasti piesty lapsena) ja olen siitä onnellinen, että olen saanut anteeksi.
[/quote]
Minä löin puolisoani vaikka minua ei lyöty. Puolisoni teki hirveitä asioita eikä sanoilla ollut vaikutusta. En toki tiedä sinun puolisostasi, mutta omani oli hirviö ja ansaitsi jokaisen lyönnin. Ja toistan: minua ei lyöty. N30

Eka suhde oli väkivaltaiseen mieheen. Väkivaltatilanteessa luovutan:menen nurkkaan, kyyristyn ja koetan olla huomaamaton. Se suhde onneksi loppui ja sain apua. Nyt pelkään lähinnä väkivaltaisia ohjelmia.

[quote author="Vierailija" time="25.07.2015 klo 07:17"]

[quote author="Vierailija" time="25.07.2015 klo 07:11"][quote author="Vierailija" time="25.07.2015 klo 07:03"]En usko, että tukistamisesta tai luunapeista jaa mitään traumoja. Sitten jos menee lyömisen puolelle, se on vakavaa. [/quote] Eli jos puolisosi tukistaa tai antaa luunappeja sulle niin se on ihan ok? Luulen, että harva on samaa mieltä, mutta ihmisiä on joka lähtöön. [/quote] Älkää verratko mihinkään puolisoon... Kyllä minä aikuisena älyän loukkaantua jos puolisoni noin tekisi. Mutta jos olen lapsi ja vaikka tiedän mikä on oikein ja väärin ja teen silti väärin koska haluan niin ei, en traumatisoitunut tukkapöllystä. Ehkä tällä perusteella myös löisin puolisoani turpaan jos hän vaikka pettäisi - jos tietää mikä on väärin ja silti tekee niin, ei siinä mikään puhe auta, ihminen tekee asian silloin vain ilkeyttään. Ymmärrän kyllä nyt aikuisenakin että silloin kun on pitänyt tukistaa olen ollut kamala vanhempiani kohtaan ja monesti tunnen syyllisyyttä juurikin siitä, etten silloin toiminut hyvin ja oikein vaikka olin kiltti lapsi ja ruumiillista kuritusta oli hyvin vähän. Isäni sai piiskaa, siis ihan kunnolla. Kertoi aina että kun hänen isänsä hermostui niin silloin talosta juoksi ulos niin lapset kuin eläimetkin, hän sai piiskaa turhaan, vain koska isäänsä joku asia suututti. Minä sain ihan aiheesta, koska itse tein väärin vaikka olisin osannut toimia oikein.

[/quote]

Ihan mielenkiinnosta, miksei lapsi "älyä" loukkaantua? 

Lapselle on ihan normaalia tehdä toisin kuin on käsketty. Lapsen ja aikuisen ajatteluprosessissa on suuria eroja. Mä just luin neuvolassa ollessani sellaista kasvatusesitettä  ja siinä kerrottiin, mitkä on rangaistuskeskeisen kasvatuksen huonoja puolia: lapsi tottelee jotain sääntöä vain, koska tietää saavansa rangaistuksen. Kun aikuinen ei olekaan paikalla, lapsi tekee kiellettyä, koska rangaistuksen uhka ei kuitenkaan kehitä lapsen itsesäätelyä.