Avioliitto kriisissä, auttakaa

[quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 23:19"]Ollaan ihan umpikujassa avioliitossamme. Mies huono keskustelemaan asioista vaikka sanookin että haluaa edelleen yrittää. Meillä 1v. Lapsi jonka myötä on parisuhteen huonot puolet tulleet räikeämmin esille. Harvoin kunnolla riitelemme kun ei lapsen edessä haluta niin tehdä mutta jatkuvaa kinaa, erimielisyyksiä jne.

Mitä tehdä? Miten saada tilannetta auki? Onko parisuhdeterapiasta mitään hyötyä? Jos mies edes sellaiseen suostuu...
[/quote] varmaan kannattaa varata aika kasvatus- ja perheneuvolasta ja käydä puhumassa. Sano miehelle että siellä ei ole pakko puhua mitään jos ei halua, mutta tulisi paikalle edes katsomaan millaista on. Ulkopuolisen kanssa on joskus helpompi rakentaa sitä keskustelua. Lisäks hyvä puuttua ongelmiin ajoissa.

Lisäks muista että pikkulapsi-ikä on haasteellinen kaikille. Hyvää jatkoa sinulle!!

Raskainta aikaa elämässä, kun lapsi on noin pieni ja teettää paljon työtä. Käykää juttelemassa terapiassa.

- Lopetatte syyttelyn. Syyttely ei auta ketään, joko toinen puolustautuu tai syyttää takaisin.

- Kinaaminen ei auta. Kerro miltä sinusta tuntuu. Ja kuuntele puolestasi miltä miehestäsi tuntuu. Tukekaa toisianne.

- miettikää, minkälaiset perheen perinteet tuotte omista kodeistanne ja vanhemmiltanne. Mallit voivat olla hyvin erilaiset. Huomaamatta toistatte lapsuudessa kokemaanne miehen ja naisen roolia.

- Yrittäkää arvostaa toisianne. Itse olen sitä mieltä, että aika pienten lasten kanssa oli elämäni haastavinta. Kun tästä selviätte, selviätte melkein mistä vain.

- Kun lapsi kasvaa, tilanne helpottuu. 2-vuotias viihtyy jo paljon paremmin itsekseen ja esim harrastuksille jää hieman aikaa.

- Jaksamista, kun lapsi on noin pieni kaikki kärjistyy. Kyllä se helpottaa.

Kiitos teille :) yritänkin ajatella että lapsen ollessa näin pieni on parisuhdekin kovilla eikä nyt ole mikään aika miettiä eroa vaan työstää suhdetta.

Raskainta tilanteessa on minulle miehen puhumattomuus. Haluaa yrittää mutta ei silti tehdä asioiden eteen mitään. Hän on hyvä mies ja isä mutta itsekäs. Se korostuu monissa tilanteissa ja on ehkä yksi suurimmista ongelmista. Monesti eri tilanteet ja ongelmat aiheutuvat juuri itsekkyydestä. Itse taas asetan aina lapsen, miehen ja perheemme kaiken edelle. En toki ole itsekään virheetön taikka helppo ihminen.

Olen muuttunut lapsen myötä melko paljon ja pyrin kehittämään itseäni parempaan suuntaan. Suuttuessani helposti raivoan mutta nykyään olen jotenkin tasaisempi. Kiroilun pyrin lopettamaan ja olemaan kärsivällisempi. Haluan edetä lapsentahtiin monessa asiassa. Pieni pettymys mieheeni onkin kun hän on jotenkin pysynyt niin samanlaisena eikä tunnu tässäkään asiassa yrittävän.

Kaipaisin mieheltä oma-aloitteisuutta ja ns.vapaaehtoisuutta lapsen kanssa touhuamiseen ja minun kanssa ajanviettoon. Näistä asioista olen sanonut ja yrittänyt keskustella mutta hän vaikenee täysin eikä kuitenkaan yritä toimia eri tavalla.