Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa mua mun ongelmassa. Pliis.
15.06.2015 |
Olen jo ihan aikuinen ihminen, parisuhteessakin joskus ollut mutta siitä eronnut vuosia vuosia sitten. Näiden sinkkuvuosien aikana olen tullut siihen lopputulokseen, että mä olen sinkku koko lopun elämääni, koska ei vaan ole ketään mua varten. Joko mä en kiinnostu tai sitten vastapuoli ei kiinnostu.
Mutta nyt ihan yhtäkkiä mä huomaankin olevani täysin käsittämättömässä tilanteessa. Eräs mies saa pelkällä läsnäolollaan mut hymyilemään, perhoset vatsanpohjassa eloon ja pelkkä ajatuskin hänestä saa kylmät väreet (hyvällä tavalla) kulkemaan pitkin kehoani. Ja oiskin sitten vaan näin, mutta kun mun mielestä on sataprosenttisen selkeää, että tuo mieskin ajattelee samoin musta. SE on käsittämätöntä.
Mä en ymmärrä, miten joku voi oikeasti olla kiinnostunut musta. Miten mä voin olla jonkun mielestä ihana ja kaunis? Mutta mitä muutakaan tää voi olla? Mä en vaan käsitä koko tilannetta, en tosiaan.
Miten mä saan siis itseni mukaan tähän tilanteeseen niin, etten mokaa kaikkea näiden ajatusteni ja epävarmuuteni takia? En tosiaan halua pilata tätä. Ja kaikki on siis vasta ihan niin alussa, että mitään treffejä tms ei ole ollut. On vain flirttiä, jatkuvia katseita, hymyjä, toisen seuraan hakeutumista, pitkiä juttutuokioita, vaivihkaisia kosketuksia... Alkuun olin epävarma siitä, voiko mies tosissaan olla kiinnostunut musta, mutta ihan pakko tässä on alkaa myöntämään, että sitä tää nyt sitten oikeasti on. Ei vaan voi olla mitään muuta vaihtoehtoa.
Mutta miten mä saan itseni ymmärtämään asian? :/ Miten mä saan itseni nyt olemaan pilaaamatta kaikkea epävarmuuteni takia? Haluan olla rento ja itsevarma, elää tässä hetkessä murehtimatta huomista ja nauttia tästä kaikesta, tuli mitä tuli. Miten se onnistuu?
Kommentit (3)
Sepä se, noin mä oon ajatellutkin. Että en ansaitse rakkautta. Mutta mä oon yrittänyt tietoisesti päästä eroon tuosta ajatuksesta, sillä järjellä ajateltuna käsitän että se on ihan typerä kuvitelma.
Itseluottamuksen treenaaminen onkin sitten vaikea juttu, koska ne huonot puolet jotka mussa on, on mun silmissä niin valtavia, että ne johtaa taas siihen ajatukseen ettei kukaan voi oikeasti nähdä mussa mitään kaunista ja ihanaa. Siis noidankehä :(
Toivoisin, että voisin nyt yhdessä yössä taikoa itseni täydellisemmäksi, kauniimmaksi, ihanammaksi, jotta oisin sen rakkauden arvoinen. (Ja taas mennään, näköjään...)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi sua! Toi on aika tyypillistä monelle, jäädään murehtimaan ominaisuuksia joihin ei voida vaikuttaa, sen sijaan että iloittaisiin niistä piirteistä, jotka ovat mahtavia. Jodi Picoult on kirjoittanut “You don't love someone because they're perfect, you love them in spite of the fact that they're not.” Se on niin totta, pitää vain löytää se ihminen, joka pitää vajaavaisuuksiamme viehättävinä ja hyväksyy ne täysin. Elämä on liian lyhyt murehtimiseen! Kokeile vaikka listata omia plussia ja miinuksiasi ihan paperille, ja pohdi, ovatko ne todella niin ylitsepääsemättömiä, etteikö ihastuksesi voisi sinua rakastaa? Ja mikä tärkeämpää, ettetkö sinä voisi rakastaa itseäsi?
Aina löytyy joku, jolla on pidemmät sääret, enemmän tietoa päivän politiikasta tai valkoisemmat hampaat, mutta muihin itsensä vertailu on täydellistä turhuutta, koska jokainen on itse itsensä pahin vihollinen. Nää kuulostaa latteuksilta, mutta kliseet ovat kliseitä juuri siksi, että ne ovat niin totta. :D Ja jos tosiaan voisit muuttaa itsesi sormiennapsautuksella toiseksi, et olisi enää se ihminen, johon kertomasi mies ihastui. :)
Feel you, sister, been there, done that! Sun täytyy treenata itseluottamustasi, tiedostaa kaikki hyvät (ja huonot) puolesi realistisesti, ja sitä kautta oppia rakastamaan itseäsi. Silloin pystyt tasapainoiseen suhteeseen. Tällä hetkellä sun minäkuvasi on vääristynyt, mutta se on korjattavissa!
Epävarmuudessa velloessa on myös hyvin helppoa jämähtää ajatukseen siitä, että "en ansaitse rakkautta, en ansaitse noin ihanaa miestä", mutta muista että hän on ihminen siinä missä sinäkin. Tsemppiä!