Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ystävän lapsi varastelee

Vierailija
13.07.2015 |

Olin eilen kaverini luona kahvilla. Hän on 6 vuotiaan tytön yksinhuoltaja, olemme tunteneet n kolme vuotta ja olemme viikoittain tekemisissä sekä hänen että hänen tyttärensä kanssa. Olin ostanut aiemmin päivällä viisi täyttävälle kummitytölleni syntymäpäivälahjan, ja jätin sen pussissa laukkuni kanssa eteiseen. Lahja koostui pienistä hahmoista jotka kuuluvat nukkekotiin jollainen kummilapsellani ja ystäväni tyttärellä kummallakin on.
Päästyäni kotiin, huomasin että pussista puuttuu suurinosa leluista. Tutkin ensin ettei kassissa ole reikää ja kävin tarkistamassa auton etteivät hahmot ole tipahtaneet sinne. Sitten tajusin että ainoa vaihtoehto on, että ystäväni lapsi on käynyt kassillani.
Hävetti soittaa ystävälleni. Siellähän ne lelut olivat, tytön huoneessa. Ystävä sanoi palauttavansa lelut illalla ja että tyttö pyytäisi anteeksi minulta. He tulivatkin käymään, mutta ystäväni ei käskenyt lapsen pyytää minulta anteeksi vaan selitti ettei tyttö ymmärrä asiaa.
Olenko nyt kukkahattu, kun mielestäni ei ole ok että jonkun lapsi käy penkomassa laukkuani, tai että lapsi ei saa edes rangaistusta/joudu pyytämään anteeksi? Olen siis suhteellisen tuttu ihminen lapselle, eli kynnys voi olla pienempi viedä minulta kuin esim joltain sukulaistädiltä joka käy kerran kaksi vuodessa kylässä.

Kommentit (13)

Vierailija
1/13 |
13.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Teit oikein kun soitit ystävällesi, luulen että ovat asian hoitaneet keskenään vaikkei anteeksipyyntöä kuulunutkaan. Serkkutyttö varasti multa lapsena värikyniä ja äiti soitti tädilleni. Tädin tuntien tiedän tytön saaneen jäätävän puhuttelun, arestia ja siihen maailmanaikaan piiskaakin. Anteeksipyyntöä ei kuulunut mutta tyydyttiin siihen, että lapselle opetettiin miten väärin varastaminen on.

Vierailija
2/13 |
13.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuusivuotias lapsen ajattelukyky ei vielä ole aikuisen tasolla. En vielä tuon ikäistä syystäisi varastelusta. Hän ei tekoa varmastikaan ymmärtänyt, mutta äidin olisi pitänyt se ikätasoisesti lapselle selittää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/13 |
13.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

No kyllä anteeksi olisi kuulunut pyytää mun mielestä.

Vierailija
4/13 |
13.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ai että ei kuusivuotias ymmärrä varastamista?Kyllä ymmärtää.Minulta varasti eräs tyttökaksospari lempisormukseni (muovinen sydän) päiväkodissa ja kehtasivat väittää vielä päin naamaa omaksi.Selkään antaisin jos varastaa.Ei ihme että on nuorisorikollisia pitkin ja poikin ja muiden omaisuutta ei kunnioiteta.Ennen vanhaan Se ois ollu käsi poikki varkaalta,kannatan edelleen tätä rangaistuskeinoa.

Vierailija
5/13 |
13.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapsi oli vielä saksinut kaikki paketit auki.. Onneksi lelut eivät hajonneet, mutta tylsä antaa lahjaksi avattuja leluja. Asumme vielä kaukana ostoskeskuksista, ei pääse hakemaan uusiakaan.
Ehkä pahoitin mieleni turhasta, sattuuhan noita. Tuntuu vaan että ystäväni ei ottanut tarpeeksi vakavasti asiaa.

Vierailija
6/13 |
13.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eihän se koskaan opikaan että varastaminen on väärin, jos ei opeteta eikä seuraamuksia tule.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/13 |
13.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hienosti toimittu. Kyllä se lapsi siitä oppii, anteeksi olisis kyllä pitänyt oikeasti pyytää. Tuon ikäiset osaavat olla hyvinkin hankalia vielä mutta nimenomaan ymmärtävät jo sen verran että mikä on oikein ja mikä väärin ja että täytyy pyytää anteeksi. 

Vierailija
8/13 |
13.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 15:30"]

Lapsi oli vielä saksinut kaikki paketit auki.. Onneksi lelut eivät hajonneet, mutta tylsä antaa lahjaksi avattuja leluja. Asumme vielä kaukana ostoskeskuksista, ei pääse hakemaan uusiakaan. Ehkä pahoitin mieleni turhasta, sattuuhan noita. Tuntuu vaan että ystäväni ei ottanut tarpeeksi vakavasti asiaa.

[/quote]

Oli saksinut paketit auki ja silti ensin ajattelin että lelut on tippuneet tms? Hmmm. No nyt voit ajatella, että teit hyvän työn jos vaikka lapsi oppi ettei varasta enää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/13 |
13.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä myös kuusivuotias teki vähän vastaavanlaisesti. 

En nyt tehnyt mitään suurempaa numeroa ja vaatinut selkäsaunan uhalla pyytämään anteeksi. Tavara palautettiin ja puhuttiin toisen omaisuuden kunnioittamisesta hyvässä hengessä. 

Eipä tullut uutta tapausta. Tyttö jo 13-vuotias. 

Lapsi ei vielä hallitse houkutuksiaan täysin alle kouluikäisenä (jotkut eivät koskaan) ja näin joskus pääsee käymään. Tärkeintä on hoitaa asia siten, että lapsi YMMÄRTÄÄ tehneensä väärin. Ei meuhkaamista, kouhkaamista, pakotettua anteeksipyyntöä ja rangaistuksia. 

Minun lapseni halusi pyytää anteeksi itse, koska puhuimme -- ja olimme aikaisemminkin puhuneet -- sen merkityksestä. 

Vierailija
10/13 |
13.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kerta homoa tee. Ja lapsen kanssa keskusteltu asiasta. Kaikki ei sinusta mennyt tismalleen oikein, mutta äiti hoiti lapsensa kansa parhaalla katsomallaa tavalla, jos se ei riitä niin äiti seuraukset kantaa.

Mitä tulee tuohon ajattelukykyyn niin siinä on kyllä karkeitakin lapsikohtaisia eroja. Kahdesta 6-vuotiaasta lapsesta toisen saattaa olla kypsymisasteeltaan vasta 4-vuotiaan tasolla ja toinen jopa 8-vuotiaan. En nyt ihan lähtisi lasta kivittämään, jos vanhempi jonkun näköistä vastuunmerkkiä osoittaa.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/13 |
13.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 15:26"]

Ai että ei kuusivuotias ymmärrä varastamista?Kyllä ymmärtää.Minulta varasti eräs tyttökaksospari lempisormukseni (muovinen sydän) päiväkodissa ja kehtasivat väittää vielä päin naamaa omaksi.Selkään antaisin jos varastaa.Ei ihme että on nuorisorikollisia pitkin ja poikin ja muiden omaisuutta ei kunnioiteta.Ennen vanhaan Se ois ollu käsi poikki varkaalta,kannatan edelleen tätä rangaistuskeinoa.

[/quote]

Ja varskinkin kun tässä on vielä kyseessä yksinhuoltajan lapsi! 

Vierailija
12/13 |
13.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Varastelee...lapsi varasti sinulta ja hän auttmatta varastelee monikossa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/13 |
13.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 15:26"]

Ai että ei kuusivuotias ymmärrä varastamista?Kyllä ymmärtää.Minulta varasti eräs tyttökaksospari lempisormukseni (muovinen sydän) päiväkodissa ja kehtasivat väittää vielä päin naamaa omaksi.Selkään antaisin jos varastaa.Ei ihme että on nuorisorikollisia pitkin ja poikin ja muiden omaisuutta ei kunnioiteta.Ennen vanhaan Se ois ollu käsi poikki varkaalta,kannatan edelleen tätä rangaistuskeinoa.

[/quote]

Sun tyyppisillä WT-tyypeillä onkin juuri muovisia sydänkoruja. 

Ehkä vähän kypsemmin olisit voinut suhtautua tilanteeseen. Toivon provoa tässä kohden. 

Ei päiväkoti-ikäinen toimi vielä vastuullisesti ja ymmärtäen ihan kaikkea. Väittivät omakseen ehkä rangaistuksen pelosta. Rangaistukset tekevät valehtelijoiksi, koska niitä vältellään viimeiseen asti. 

Tärkeintä on sisäistää kunnioitus toisen omaa kohtaan. Jos tämä on tapahtunut, mitään vaikeuksia ei ole myöhemmin nuorena tai aikuisena. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä neljä neljä