Tarvitsen apua ahdistuneisuushäiriöön

En voi tehdä oloasi paremmaksi mutta ainoa mikä mulla on auttanut on tuo essitalopraami. Olen käynyt terapiassa pari vuotta mikä auttoi sen aikaa, mutta oireet palasivat. Mulla lienee aika kroonista tuo ahdistuneisuus ja tarvitsen lääkitystä. Huono puoli lääkkeessa on se, että vaikutus alkaa vasta parin viikon päästä. Voi mennä enemmänkin. Toivottavasti sulla on esimerkiksi Opamoxia auttamaan vaikeimmissa hetkissä, kun varsinaisen lääkkeen vaikutus ei ole vielä täysillä päällä?

Lämpöily  voi olla ihan viatonta. Paljonko lämpöä on? Ihmisen iltalämpö on yleensä aamulämpöä korkeampi ja voi olla päälle 37, varsinkin jos ahdistuneisuus kiihdyttää sua. 

Sinä tarvitset terapiaa, eli jonkun luotettavan ihmisen jolle puhua. Sinulla on ilmeisesti menneisyydessäsi joitain ikäviä kokemuksia mistä ahdistus ja masennus kumpuaa. Nuo asiat ja tunteet pitäisi käydä läpi, ja sitä kautta olosi helpottuu.

Jos sinulla oikeasti on rinnassa kyhmy, niin se on ihan normaalia että mietit ja murehdit sitä, mutta liika on liikaa. Yritä löytää jotain muutakin ajateltavaa, jotain positiivista. Kahden viikon päästä tiedät vastauksen, ja sitten vasta teet seuraavat suunnitelmat. Ajattele, että annat sen asian olla tämän aikaa ja keskityt joihinkin positiivisiin asioihin.

Minulla on itselläni ollut elämässä myös raskaita aikoja, ja silloin kuumeilin melkein puoli vuotta 'ilman syytä'. Olen jälkeen päin tullut siihen tulokseen että kuume oli varmaan vain merkki liian suuresta psyykkisestä rasituksesta minkä takia hain töistä sairaslomaa. Jos psyyke on huonossa kunnossa, niin silloin oireilee fyysisestikin.

Kun oot ensin kokeillu kaikki ssri lääkkeet ja neuroleptit ja huomannut että ne eivät toimi saat lopulta bentsot.

Huomaat että ne auttavat aluksi mutta tollet nousee ja huomaat vetäväsi kaksin käsin viinaa kun resepti on loppu ja uusimiseen on aikaa vielä viikko. Kun olet kestänyt tätä rumbaa viisi vuotta ja olet ihan pohjalla niin päätät vierottautua kaikista bentsoista ja LOPULTA huomaat että ahdistus loppuu. Mä oon nyt ollut kaksi vuotta ilman lääkkeitä ja elämä hymyilee :)

Kiitos teille kahdelle ekalle vastaajalle. Lämpöä on ollut 37,0-37,5 välillä. Ja rinnassani tosissaan on tuntuva kyhmy, joka ultrattiin. Lääkäri lupaili hyvää, mutta tämä sekaisin oleva pääkoppa tekee temppujaan.

En ymmärrä syytä masennukselle tai ahdistuneisuudelle. Mulla pitäisi olla kaikki hyvin ja menneisyydessäkään ei ole mitään erikoista. Ehkä vähän stressaava kevät takana kun hain opiskelemaan, mutta ei muuta.

Täytyy kai kuitenkin alkaa varailemaan aikaa terapiaan, että saan itseni kuntoon. Mulla ei ole escitalopraamin lisäksi muita lääkkeitä.

.. Ja kolmoselle. Ei ole. En ymmärrä näitä kirjoittajia, jotka saavat mielihyvää ilkeilystä.

Ota pari tiliä Aapeliin ja Stardolliin, niin vips et omia "oireitasi" huomaakaan!

Mulla on ollut samantapaista (järjetöntä sairauksien pelkoa ym.) Nyt mulla on diagnosoitu ahdistuneisuushäiriö ja oon alottanu terapian. Lääkitystä en ole ainakaan vielä halunnut aloittaa.

Mulla on kanssa ollut ajoittain tuollaista, että jatkuvasti tarkkailen kehoani ja oikein etsimällä etsin "vikoja" ja sitten ahdistun niistä. Melkeinpä jopa sellaista pakko-oireista käyttäytymistä tavallaan. Muitakin ahdistuksen aiheita on, oikeastaan muutaman viime vuoden ajan joka päivä on ollut joku murhe :(

Mullakaan ei isompia traumoja ole ollut elämässä, en ymmärrä mistä tämä kaikki kumpuaa. Terapeutti sanoi, että tietynlainen temperamentti (täydellisyyden tavoittelija, herkkä) sekä taipumus ajatella liikaa järjellä altistaisivat tälle. Ja lisäksi kuulemma mieli monesti keksii jonkun "syyn" ahdistukselle, koska psyyken on helpompi käsitellä pelkoa, jolla on joku kohde, kuin epämääräistä ahdistusta.

Voin kuvitella, että tilanteesi on nyt varmaan tosi vaikea kun pelkäät sitä ohutneulanäytteen tulostakin. Itse olisin varmaan aivan toimintakyvytön, enkä pystyisi ajattelemaan mitään muuta. Minkä ikäinen olet? Rintasyöpähän on nuorilla hyvin harvinainen. Kyhmyt sen sijaan ovat aika yleisiä. Mullakin oli imetysaikana rinnassa pieni kova kyhmy - siis vain yksi oli sellainen kova, vaikka olihan ne rinnat nyt tietysti muutenkin "pattiset" imetyksestä johtuen. Olin aivan paniikissa ja epätoivoinen, kävin kahdella eri lääkärillä ultrassa ennen kuin uskoin sen kyhmyn olevan vaaraton... Sullehan ultraava lääkäri sanoi, että kyhmy on todennäköisesti harmiton? Hyvä, että neulanäyte kuitenkin otettiin, niin ei sitten tarvi enää miettiä asiaa! Uskon, että kaikki on sen osalta hyvin.

Tsemppiä sulle ap!

Voi kiitos aivan ihanasta viestistäsi. Sain siitä muutamaksi päiväksi voimaa taas rauhoittua kun ymmärsin, että en ole yksin.

Mutta taas tässä sitä vietetään unetonta yötä ja täristään paniikissa. Jostain syystä heräsin ja aloin tunnustelemaan rintaani. Patti on suurentunut ja ei tunnu enää liikkuvan. Liekö ärtynyt neulanäytteestä? Alkoi myös kalvamaan se, että isän isäni äiti on kuollut hyvin nuorena, mutta en tiedä mihin.

Mä olen 26-vuotias. Lääkärit toki vetosi ikään ja sanoi, että tuskin on syöpää. Eipä tarvitse kauheasti tuola netin ihmemaailmassa seikkailla kun löytää monta nuorta. Eniten tässä pelottaa se, että mulla on pieni lapsi. Mielessäni kirjoitan hänelle jokaiselle syntymäpäivällä jäähyväiskirjeitä ja elämänohjeita.

Tuntuu, että olen tämän asian kanssa ihan yksin. Mies ei ymmärrä ja raivostuu mulle näistä kauhukohtauksista.

Lopetin escitalopraamin, koska sain niin kauheita sivuoireita ja vielä kun päällä on tää tilanne tästä rinnasta. Vatsa ihan kuralla ja oksettaa.

Mulla todettu OCD, ahdistuneisuushäiriö ja keskivaikea masennus. Näihin tarjottu lääkitys jonka olen lopettanut. En halua olla mikään koe-elukka, vaan pyrin elämään ilman minkäänlaisia ylimääräisiä aineita. Yksi lääke aiheutti pahoinvointia ja sydämentykytystä, mistään ei tullut mitään.

OCD ei oikeastaan oireilee enää. Tämä syntyi yhdestä traumasta jonka koin lapsuudessa. Läheinen perheenjäsen siis sairastui vakavasti. Tämän kyseinen hlö parantui ja itsekin toivuin, mitä nyt oireilen ajoittain hieman eri lailla kuin aikaisemmin. Ei häiritse Siis elämää juurikaan.

Lopetin terapiasuhteen kun olin liian kiireinen ja väsynyt. Voisin kyllä jatkaa myöhemminkin. Terapeutti oli aika kiva muuten ja henkilökemiat kohtasi. Vuosi sitten oireilin melko voimakkaasti, ahdisti niin pirusti että teki mieli riistää henki itseltä. Sitten tuli hyvä jakso ja nyt taas aika paska. Ahdistaa työt ja elämä. En jaksa mitään. Odotan vaan että aika kuluu.

Tässäpä siis omia kokemuksiani. Mä en pelkää mitään sairauksia itselläni (enää), pelkään kuitenkin että joku läheinen kuolee yhtäkkiä. Kävin juuri papakokeessa ja olen asennoitunut siihen, että mulla VOI OLLA kohdunkaulansyöpä mutta en pelkää mitään. Enää en googleta kaikkia eri oireita peläten kuolemaa. Tulee jos tulee.

Itsekin koen, että puhumisesta saisin paljon paremman vasteen kuin keinotekoisista lääkkeistä.

Viestisi sai ajattelemaan, että juontaako omakin ahdistuneisuus siitä, että suvussani on ollut useita kuolemantapauksia. Jo pienestä pitäen olen mennyt pieneen paniikkiin nähdessäni hälytysajoneuvon ajossa vaikka aivan toisella laidalla kuin kotini.

Päällimmäinen ajatus tässä on se, että pääsenkö tästä ikinä eroon? Miksi mun pää tekee näin? Ei tämä ole elämisen arvoista elämää... Ja jos rinnasta nyt paljastuisikin jotain vakavempaa, mistä saisin voimaa taisteluun?

En tiedä olisiko ihan hullu ajatus pyytää lähetettä psykanpolille. Edelleenkin koen, että sielä voisin saada jonkinlaisen mielenrauhan ja edes hetken nukkua..

Ketään muita ahdistuneita?