Miten selittää koiran kuoleminen lapselle?
Onko perheestäsi kuollut lemmieläin? Miten selitit lapselle, mitä tarkoittaa kuoleminen ym.? Meillä lapsi 3-v.
Kommentit (5)
sanottiin lapsille että koira oli sairas ja se kuoli....koira on koirien taivaassa ja kun kyselivät missä taivaassa ni sanottiin että tuikkii tähtenä taivaalla.
hieman sekava sepustus, ei taida olla oikeaa tapaa olemassakaan, kukin kertoo tyylillään...
Ei siinä kauheasti kuolemasta osannut puhua, kun sen käsittäminen on tuon ikäiselle vielä niin vaikeaa...itse puhuin " koirien ja eläinten taivaasta" ,jonne lemmikki lähti ja jossa ei koirallamme ole enää kipuja.
Lapsi näki avoimesti surumme ja varsinkin minun itkevän. Reilun kuukauden ajan kyseli, koska koira tulee kotiin ja missä on, sitten enää satunnaisesti. Nyt vuoden jälkeen ei oikein edes muista koko lemmikin olemassa oloa, valokuvien katsominen ei häntä hetkauta suuntaan eikä toiseen.
Minä olen taivaan lisäksi selittänyt, että kun on kuollut ei voi: syödä, kävellä, juosta, hyppiä, laulaa/puhu/haukku jne.
Sitä vain makaa paikoillaan eikä voi tehdä mitään.
Sitten haudataan maahan.
Hyvin on riittänyt meillä selitykseksi.
Parempi siellä kun kaupungissa, jossa ei voi juosta vapaana.
Taisi se kuolla, 30 vuotta myöhemmin en vieläkään tiedä mikä on totuus. Äiti ei kerro kiusallakaan. :)
Meillä selostettiin vaan että koira meni tähdeksi taivaalle ja on siellä muiden koiraystäviensä kanssa. Ei selostettu sen kummemin ja tyttö oli siihen ihan tyytyväinen.
Missään nimessä ei saisi pienelle lapselle käyttää termiä " nukkui pois" . Se voi myöhemmin aiheuttaa kuoleman pelko tilanteita illalla nukkumaan mennessä.