Miten te kestätte kevätjuhlat/läksiäiset jne?

Täällä toinen samanlainen, olen muutenkin aika herkkä ja tunteellinen.

Hyvä kikka on ajatella että muutkin pidättelee itkua, ei voi tietää mitä toisten mielessä liikkuu ;)

Mulla sama. Sitten tilanteessa keskityn vaan johki muuhun ja vaikutan tylyltä. Kun tyttäreni lopetti perhepäivähoidossa mulla oli itku kurkussa enkä saanu kiitettyä hoidosta kuin oisin halunnut. Sitten vaan ovella heipat ja äkkiä autoon.

Eilen aukes itsellä hanat kevätjuhlassa ku tyttäreni sai hymytyttö patsaan ja sitte se suvivirsi...voi sitä vollotusta:)

Kiitos teille! Mulla on kans se, että jos yritän pitää tunteeni kurissa, niin vaikutan välinpitämättömältä ja kylmältä. Jos alan sydämeni pohjasta kiittämään ja halaamaan, niin ihan varmasti pääsee itku, ja kunnolla. 

Esikoisen (nyt jo iso koululainen) päiväkodin täteihin ei koskaan tullut samanlaista sidettä kuin näihin nuoremman lapsen, jotka ovat aivan huipputyyppejä ja välittävät lapsista aidosti.

Onneksi korttiin voi kirjoittaa niin tunteellisesti kuin haluaa :)

ap

Mä olen myös todellinen itkupilli, ja kaikki juhlat ja esitykset ovat aina yhtä itkua, mä itken myös vaikka olisi tuntemattomia lapsiakin esiintymässä, äidiksi tulemisen jälkeen vaan kaikki lapsiin liittyvä herkistää, ja sitten etenkin kun omat lapset ovat esiintymässä, hanat aukeaa todellakin täysillä. Nyt viimeksi kevätjuhlissa juhlat oli ulkona ja mä pidin aurinkolasit päässä :D

Mun mielestä siitä puhutaan liian vähän, että lapsen siirtyminen päiväkodista kouluun on aikuisillekin todella kova kriisi... en haluaisi luopua ihanista eskaritädeistä jotka ovat tehneet meidän elämästä ihanaa ja helppoa ja jotka ovat opettaneet lapselleni aivan ihania asioita ja nähneet tämän viisauden ja kyvyn kaikkeen...

mä ainakin itken tänään niin paljon...

Mä olen samanlainen. Mutta se on pahinta ensimmäisen lapsen kanssa. Toisen kanssa ei ole enää niin kauhean vaikeaa.

Mun toimintamalli on sellainen, että keskityn valokuvien ottamiseen. Jos tulee olo että nyt padot aukeaa, niin kamera silmille, vääntelen ja kääntelen ja säädän objektiivia niin kauan kunnes tilanne helpottaa :) Lisäksi lasken lattialautoja, lamppuja, raitoja seinässä, mitä tahansa. Enkä kuuntele, en kertakaikkiaan kuuntele mitään sanoja.

Mä en halua itkeä julkisesti, koska sitten on silmät ja nenä punaiset koko tilaisuuden ajan. Kamalan näköinen.

Ja sekin muuten auttaa toisen lapsen kanssa kun tietää, että ei maailma tähän lopu. Tietää että on niitä iloja ja herkistymisiä vielä paljon muitakin edessä. Rippijuhlat, yo-juhlat, häät, lapsenlapsen ristiäiset jne jne.

Mutta joo, jos en psyykkaa itseäni, itken silmät päästäni.

Mä olen tehnyt kans tuota, että katselen seinillä olevia kuvia/lasken penkkejä enkä ajattele laulujen sanoja tai katso suloisia lapsia, tms. mutta se harmittaa, kun silloin menee ne esitykset sivu suun...

Mutta kivaa tietää, että muitakin vetistelijöitä on. Tuntuu, että olen aina ainoa, joka ottaa nämä asiat niin tunteellisesti.

ap

Minä kiitän näitä avoimesti itkijöitä.

Ei tarvitse kainostella omaa tippaa silmäkulmassa kun tietää että siellä on näitä joilla on aina silmät ja nenä punaisina.

Minä lastenhoitajana itken sitä, että hoitolapsista suurimmat siirtyvät isompaan päikkäriin nyt ensi viikosta lähtien.. :( Niihin lapsiin kiintyy paljon vaikken ole ollut hoitajana kun kaksi vuotta! Itken myös muissakin herkissä tilaisuuksissa helposti ja läksiäistilanteissa. Tänään iltapäivällä yritän hillitä (taas kerran) itseni hoitolasten nähden.. vaikeaa se on, kun jo eilinen yhden lapsen kukan tuominen toi veden silmiin! :/