JT:t ja tyylikkyyden salaisuus
Miksi jehovan todistajat ovat aina niin tyylikkäästi pukeutuneita? Käyvätkö he jonkun pukeutumiskurssin vai annetaanko kokouksissa vaatevinkkejä?
Kommentit (35)
Parta ja viikset ovat jokaisen oma asia. Eteläeuroopassa niitä on enemmänkin.
Naisten hiusten mitasta en ole kuullut sääntöjä. Miehillä on nykyään paljon sellaisia millin siilitukkia.
Luulin, että on kyse Johanna, Julia ja Jasmine Tukiaisesta.
Ulkokultaisuutta, ulkokultaisuutta. Siihen niin Jehovan Todistajat kuin muutkin kristinuskon lahkot ja tavanomainenkin kristinusko panostavat.
Nyt kun AP mainitsi, niin totta tosiaan. Itse huomioin tämän asian jo lapsena: peruskoulun parhaiten pukeutuneet lapset olivat aina Jehovia. Tytöt näyttivät prinsessoilta kiharineen ja röyhelöineen, pojat olivat kuin pieniä aikuisia suorissa housuissaan ja villeneuleissaan. Rahaa oli selvästi laitettu lasten ulkonäköön ja reilusti, ja autotkin oli aina vimpan päälle.
Mulle tuli ainakin jo lapsena mieleen, että Jehovat on aina rikkaita ja ulkonäköön panostavia.
Onko he tyylikkäitä? Heillä on oma tyyli, jonka tunnistaa jo kaukaa. Pukeutuminen on asiallista ja periaatteessa tyylikästä, mutta vaatteet on vähän sellaisia mummovaatteita ja usein pikkuisen liian isoja. Eivät ole koskaan nuorekkaita tai muodikkaita. Kankaat ja värit ovat vanhojen ihmisten valintoja. Eivät minusta ole tyylikkäitä. Asiallinen kuvaa heidän tyyliään hyvin.
Varsinkin Helsingissä olevat jt:t ovat tosi muodikkaita ja käyttävät korkeita korkoja kesät talvet! ihailin aina naisten tyylejä kun itsekkin kävin kokouksissa ja se oli sellaista pientä arjen luksusta, kun sai pukeutua kivasti keskellä arkiviikkoa:) multakin joskus kun olin kävelemään salilta kesämekossa, tuli joku mies kysymään että miten Jehovan todistajat aina pukeutuvat niin kivasti :D n21
No ainakin ne Malmin asemalla pasteeraavat jt:t on tyylikkäitä, joskin toki konservatiivisesti pukeutuneita. Eroavat edukseen muusta lökäpöksy-tuulitakki-lyhytlaatikkopaita -massasta. Miksiköhän muuten Malmilla seisovat aina kaukana siitä ständistään, eikä kukaan koskaan lähesty tai ala tyrkyttää? Ap
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 12:06"]

[/quote]
Koska kenttäilypisteitä saadakseen riittää että on seisonut siellä ulkona.
Kertokaa miten tyypillinen JT sitten pukeutuu?
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 12:08"][quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 12:06"]
No ainakin ne Malmin asemalla pasteeraavat jt:t on tyylikkäitä, joskin toki konservatiivisesti pukeutuneita. Eroavat edukseen muusta lökäpöksy-tuulitakki-lyhytlaatikkopaita -massasta. Miksiköhän muuten Malmilla seisovat aina kaukana siitä ständistään, eikä kukaan koskaan lähesty tai ala tyrkyttää? Ap
[/quote]
Koska kenttäilypisteitä saadakseen riittää että on seisonut siellä ulkona.
[/quote]
Ahaa, eli yli siitä, missä aita on matalin. Ap
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 12:08"]Kertokaa miten tyypillinen JT sitten pukeutuu?
[/quote]
No vanhemmat silleen asiallisen siististi, nuoremmat maksimekkoihin ja hameisiin, korkokenkiin, kynähameisiin ja söpöihin kukkamekkoihin (jotka kuitenkin polvipitusia) :)
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 12:06"]No ainakin ne Malmin asemalla pasteeraavat jt:t on tyylikkäitä, joskin toki konservatiivisesti pukeutuneita. Eroavat edukseen muusta lökäpöksy-tuulitakki-lyhytlaatikkopaita -massasta. Miksiköhän muuten Malmilla seisovat aina kaukana siitä ständistään, eikä kukaan koskaan lähesty tai ala tyrkyttää? Ap
[/quote]
Koska eivät halua tyrkyttää ja uskovat, että paremmin ihmiset on vastaanottavia kun ihmiset saa lähestyä itse jos on kiinnostusta.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 12:18"][quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 12:06"]No ainakin ne Malmin asemalla pasteeraavat jt:t on tyylikkäitä, joskin toki konservatiivisesti pukeutuneita. Eroavat edukseen muusta lökäpöksy-tuulitakki-lyhytlaatikkopaita -massasta. Miksiköhän muuten Malmilla seisovat aina kaukana siitä ständistään, eikä kukaan koskaan lähesty tai ala tyrkyttää? Ap
[/quote]
Koska eivät halua tyrkyttää ja uskovat, että paremmin ihmiset on vastaanottavia kun ihmiset saa lähestyä itse jos on kiinnostusta.
[/quote]
Tuossa on vaan se ongelma, että kun eivät seisoskele sen lehtihyllynsä vieressä vaan piilossa monen meyrin päässä kulmauksessa. Ap
Ihan tavallisesti pukeutuvat, mutta mennessään kokouksiin tai "kentälle" naiset pukeutuvat hameisiin ja miehet pukuihin.
Mutta esim. miesten puku ei koskaan ole vaikapa Bossin puku, vaan enemmän jotain Dressman lookia. Siksi eivät minusta ole erityisen tyylikkäitä.
No kyllähän yhteisö kontrolloi pukeutumista ja tyyliä. Nykypäivänä pukeutumisen muodollisuus on jo vähän silmiinpistävää. Tyyli on nimenomaan konservatiivinen ja muodollinen. Ei mitään epäsovinnaista, seksikästä tai trendikästä. Asu on aina hyvin siisti. Luksusmerkit eivät ole tärkeitä, saahan konservatiivisia siistejä vaatteita edullisestikin. JT:t koittavatkin herättää pukeutumisella myönteisiä mielikuvia, mutta onhan se jotenkin epäaitoa että koko seurakunta on samantyylistä. Ja kun tosiaan tietää että omaperäisestä pukeutumisesta tulee sanktioita, niin hrr...
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 12:08"]
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 12:06"]
No ainakin ne Malmin asemalla pasteeraavat jt:t on tyylikkäitä, joskin toki konservatiivisesti pukeutuneita. Eroavat edukseen muusta lökäpöksy-tuulitakki-lyhytlaatikkopaita -massasta. Miksiköhän muuten Malmilla seisovat aina kaukana siitä ständistään, eikä kukaan koskaan lähesty tai ala tyrkyttää? Ap
[/quote]
Koska kenttäilypisteitä saadakseen riittää että on seisonut siellä ulkona.
[/quote]
En mää mitään pisteitä mistään oo saanu. Mitä ne on?
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 11:25"]
Hyvin tarkkaan on säädetty vaatetusnormit.
Esim. miehillä ei saa olla liian kireitä housuja (homomaista), partaa/viiksiä/ korviksia/ pitkiä hiuksia (kaljuakaan ei suositella), ei liian näyttäviä vaatteita
Naisilla on kiellettyä liian lyhyet hameet/mekot, liian vartalonmyötäiset vaatteet, liian lyhyet hiukset, näyttävät korut, erottuvalla tavalla värjätyt hiukset, tumma kynsilakka, housujen käyttö käännytystyössä, liian muodikkaat vaatteet, farkkukankaiset hameet.
Nämä säännöt tuli nyt mieleen ekana. Eli en tiedä tyylikkyydestä, mutta tiukkaa sääntelyä on.
T- Entinen JT (turha yhdenkään nykyisen JT:n tulla ulvomaan ettei tällaisia sääntöjä ole, nämä kaikki olivat ainakin reilu kymmenen vuotta sitten voimassa)
[/quote]
Miten kaljun voisi kieltää? :D naisten lyhyet hiukset eivät ole kiellettyä, samoin pukeutuminen aika vapaata muutenkin, mutta asiallisilla linjoilla tulee pysytellä, Ei tissien ja reisien mautonta esittelyä.
Farkkuhameita minulla on ja käytän aina tunikoita ja suoria hameita. Korkokengistä olen aina tykännyt.
Tuollaisia sääntöjä ei ole koskaan ollutkaan :D
Pukeutuminen viestittää kyllä ihmisestä paljon. Se kertoo ihmisen arvomaailmastaan, moraalista.
Kyse on myös itsensä arvostaisesta ja sen asian kunnioittamisesta mitä edustaa.
Pukeutuminen kertoo kaiken.
Kaikilla ei tietenkään ole silmää väreille eikä tyylitajuakaan aina kohdallaan.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 14:18"]
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 11:25"]
Hyvin tarkkaan on säädetty vaatetusnormit.
Esim. miehillä ei saa olla liian kireitä housuja (homomaista), partaa/viiksiä/ korviksia/ pitkiä hiuksia (kaljuakaan ei suositella), ei liian näyttäviä vaatteita
Naisilla on kiellettyä liian lyhyet hameet/mekot, liian vartalonmyötäiset vaatteet, liian lyhyet hiukset, näyttävät korut, erottuvalla tavalla värjätyt hiukset, tumma kynsilakka, housujen käyttö käännytystyössä, liian muodikkaat vaatteet, farkkukankaiset hameet.
Nämä säännöt tuli nyt mieleen ekana. Eli en tiedä tyylikkyydestä, mutta tiukkaa sääntelyä on.
T- Entinen JT (turha yhdenkään nykyisen JT:n tulla ulvomaan ettei tällaisia sääntöjä ole, nämä kaikki olivat ainakin reilu kymmenen vuotta sitten voimassa)
[/quote]
Tuo sun sääntömääräys pukeutumisen suhteen on kyllä täyttä puppua!! En ikinä törmännyt vastaavaan ja 30v järjestössä mukana olin ihan viime vuosiin saakka. Säädylliset vaatteet piti olla, joka käsitti sen että ei tissit tyrkyllä tai minihame päällä, mutta muuten kyllä tyylin suhteen oli hyvinkin vapaat kädet.
T. myös entinen jt
[/quote]
Mietin kanssa, että onko näissä kovasti esim. paikkakuntakohtaisia eroja?
Täällä suht lähellä pk-seutua en ainakaan tunnista puolituttuja jehoviani varsinkaan noista hiustenpituuksista&värjäyksestä, muodikkuudesta ja vartalonmyötäisien vaatteiden puuttumisesta.
Toki vaatteet ovat aina siistit ja uuden näköiset + ei kovin avoimet, eli tietynlaista koodia noudatetaan kyllä.