Todella turhauttava tunne!
Perussairas ja vaivainen vanhuslemmikkini lähti jokunen aika sitten ja olen surun murtama sisimmässäni, yhä edelleen. Mutta koska kuolema ei tullut tippaakaan yllätyksenä, sain varautua siihen pitkään ja hartaasti. Olen ollut jo muutaman viikon ajan valmis uuteen lemmikkiin, mutta nyt haluan kokea hetken aikaa elämää, jossa minun tarvitsee ottaa vastuu vain itsestäni. Jos ei ole hoitanut sairasta lasta tai eläintä, ei välttämättä (!) osaa edes kuvitella, kuinka uskomattoman raskasta se on. Nyt on surullinen, mutta kevyt olo. Ja nyt täytyisi vain unohtaa hetkeksi lemmikkihaaveet ja tehdä kaikki se, mikä on jäänyt tekemättä. Lemmikin aika on pian, mutta ei juuri nyt. Odottaminen on kuitenkin paskaa.