Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Scorpionsin ex-basisti myöntää olleensa eliitin ihmistentappojuhlissa

Vierailija
05.06.2015 |


 
Scorpionsin ex-basisti Ralph Rieckermann tunnusti vuonna 2012, että hän oli ollut ns. eliitille järjestetyissä juhlissa, joissa ihmisiä murhattiin vain hauskanpidon vuoksi. Näihin eliitin "Hunger Games" teemaisiin juhliin joutui hänen mukaansa maksamaan jopa yli 100 000 dollaria sisään. Joten ne eivät ole pienituloisten hupia.
 
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun tämä aihe nousee taas esille. Vuosi sitten jo Childs Abuse Recovery sivustolla oli artikkeli siitä, kuinka mm. Euroopan kuninkaalliset ovat ottaneet osaa näihin ihmisten murhaamisjuhliin.  


Uhreista suurin osa on teini-ikäisiä lapsia, jotka huumataan ja pistetään alasti juoksemaan metsään ja heidän murhaamisensa on eliitin hupia. Eräs nimettömänä pysynyt silminnäkijä (nainen) kertoi nähneensä Belgiassa järjestetyn ihmisuhrijuhlan aikana, kuinka mm. Euroopan kuninkaalliset osallistuivat näihin tapahtumiin. Nimettömänä pysynyt silminnäkijä sanoi vielä, että kuinka uhreiksi valitaan mm. nuoria Belgian ja Hollannin nuorisovankiloista.
 
Vuonna 2004 tämä sama silminnäkijä kertoi nähneensä, kuinka nuoria kidutettiin, raiskattiin sekä huumattiin ja lopulta murhattiin. Tapahtumiin osallistui Hollannista hyvin poliittisesti korkea-arvoisia ihmisiä. 
 
Silminnäkijänä ollut nainen kertoi joutuneensa näihin nuorten murhajahti juhliin teini-ikäisenä. Siellä hän näki mm. kuinka 14 ja 16 vuotias poika murhattiin eliittivieraiden toimesta. Lisäksi näitä kyseisiä nuorten murhaamisjuhlia vartioitiin aina Hollannin kuningashuoneen vartijoiden toimesta. Naiselle kerrottiin vielä, että kuinka Belgian kuningas Albert oli läsnä näissä juhlissa.

Kaliforniassa sijaitsevassa Monte Riossa kokoontuu joka vuoden heinäkuun kahtena viimeisenä viikkona Bohemian Grove niminen eliitin herramiesten klubi. 

Klubin motto "Weaving Spiders Come Not Here", joka on Kesäyön uni näytelmän toisesta kohtauksesta. Se kuvastaa hyvin eliitin halveksuvaa asennetta koko ihmiskuntaa kohtaan. Olihan pari vuotta sitten joku kuullut, kuinka Bildeberg kokouksessa joku osallistuja oli kutsunut Bilderberg mielenosoittajia torakoiksi.

90-luvun alkupuolella eräs toimittaja pääsi livahtamaan alueelle kesken tapahtumien ja sai otettua muutamia kuvia sieltä. Tästä seurasi ankara painostusten sarja, jonka johdosta New York Post pakotettiin olemaan julkaisematta artikkelia Bohemian Grovesta. 
 

 
Mutta vuonna 2000 sitten sattui ja tapahtui, kun Teksasilainen journalisti ja radioshow juontaja Alex Jones pääsi livahtamaan Bohemian Groveen. Hän salakuvasi siellä mm. tämän eliitin okkultistisen seremonian, jonka aikana poltettiin huhujen mukaan lapsi elävältä.



Myöhemmin sitten kun Alex Jones kysyi ohimennen Fordin, Reaganin ja Clintonin entiseltä neuvonantajalta (David Gergen) Bohemian Grovesta. Niin siinä vaiheessa, kun Jones kertoo, että pääsi videokameran kanssa livahtamaan alueelle kesällä 2000. Niin Gergen kiihtyi niin paljon, että haistatti miltei ja lähti kälppimään kameran edestä. 

https://youtu.be/0yOF713wOD4

Herrasmieskerhot kuin Bilderberg-klubi tai Skulls and Bones järjestö ovat kaikki osallistujille salaisia, joten niistä ei kenelläkään osallistujalla ole lupa puhua julkisesti. Tästä syystä varapresidenttinäkin toiminut John Kerry ei suostunut ottamaan kantaa Skulls and Bones järjestön toimintaan, kun häneltä kysyttiin sitä.
 

Lähteet: http://ultimateclassicrock.com/scorpions-bass-player-snuff-parties/
 
http://childabuserecovery.com/european-royals-killing-naked-children-for-fun-at-human-hunting-parties/
 
http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2015/06/scorpionsin-ex-basisti-myontaa-olleensa.html

Kommentit (43)

Vierailija
1/43 |
05.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko tästä mitään oikeaa faktaa olemassa vai onko tämä jotain huru-ukkojen juttuja?

Vierailija
2/43 |
05.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko missään haastattelua missä hän myöntäisi osallistuneensa kys tapahtumiin?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/43 |
05.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ultimate classic rock sivusto ei ole se ihan kaikkein luotettavin.

Vierailija
4/43 |
05.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joissakin ihmisissä on sellaista pahuutta, jota tavallinen ihminen ei osaa edes ajatella. Maailma on ns. taivas ja helvetti ja jotain siltä väliltä.

Vierailija
5/43 |
05.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sitä on nimettömänö naisena niin paljon helpompi kertoa kaikenlaista niinkuin av "vierailija"tkin tietää..

Vierailija
6/43 |
06.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletko teini vai ihan aikuisenako keksit tälläisen jutun?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/43 |
06.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä??! En avannut linkkejä, mutta kyllä joltain on nyt jäänyt lääkkeet ottamatta. O_o

Vierailija
8/43 |
06.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä oon ollu näissä bileissä. Hyvät kemut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/43 |
06.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa vähän samanlaisilta jutuilta kun ne, että esim merkkarit on tehty kärpäsenraadoista. Kaikkea sitä tuli uskottua.

Vierailija
10/43 |
06.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Löytyykö tästä ratkaisu myös Bodominjärven murhiin? Kenties jopa Kyllikki Saaren tapaukseen? Tai ehkä Anneli Auer todellakin on syytön ja myös Jukka S. Lahti oli tällaisen eliitin ihmistappojuhlan uhri?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/43 |
06.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuo Alex Jones kyllä kommentoi aika oudosti...oma moka jos toimittaja päästetään sisälle katsomaan dorkien hupailua.

Vierailija
12/43 |
06.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

No muistelkaa vaan ihan oikeuteen tullutta juttua Belgiassa, murhaajapedofiili Marc Dutroux'n tapaus. Mies kertoi olevansa osa pedofiilirinkiä, jossa raiskattiin ja tapettiin lapsia. Rinkiin kuului Marcin mukaan maan johtavia poliiseja ja poliitikkoja. Rikoksista tuomittiin vain Marc ja tämän apurit, koska kun oikeus yritti tutkia pedofiiliringin johtoa, se kävi mahdottomaksi, koska tuomio-istuimen virkamiehet alkoivat saada tappouhkauksia. Tapauksen alkuperäinen tuomari todisti myöhemmin oikeudessa että tutkimuksia oli vakavasti estäneet valtion palveluksessa olevat henkilöt, jotka suojelivat epäiltyjä.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/43 |
06.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

En jaksa uskoa noihin juttuihin, että olisi yleinen huvi ja vielä Euroopassa. Sitä en epäile, ettei jostain vähemmän kehittyneestä maasta löydy tyyppejä, jotka järjestää rahasta mielenkintoisia kokemuksia. Ei mitään Hostel-Sloveniaa vaan ehkä Thaimaa tmv. ja ihan kertaluontoisesti psykopaatille. jos tarpeeksi tulee rahaa pöytään ja on sopiva kontakti.

Vierailija
14/43 |
06.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä nuo ainakin osittain ovat totta. snuf hommia on ollut jo kauan aikaa viihdyttämäsää rikkaiden elämää..toki saatananpalvontaan yhdistettynä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/43 |
06.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="06.06.2015 klo 00:27"]

No muistelkaa vaan ihan oikeuteen tullutta juttua Belgiassa, murhaajapedofiili Marc Dutroux'n tapaus. Mies kertoi olevansa osa pedofiilirinkiä, jossa raiskattiin ja tapettiin lapsia. Rinkiin kuului Marcin mukaan maan johtavia poliiseja ja poliitikkoja. Rikoksista tuomittiin vain Marc ja tämän apurit, koska kun oikeus yritti tutkia pedofiiliringin johtoa, se kävi mahdottomaksi, koska tuomio-istuimen virkamiehet alkoivat saada tappouhkauksia. Tapauksen alkuperäinen tuomari todisti myöhemmin oikeudessa että tutkimuksia oli vakavasti estäneet valtion palveluksessa olevat henkilöt, jotka suojelivat epäiltyjä.

 

[/quote]

Kyllä, uskon olevan totta (valitettavasti). Ainakin mahdollista ellei kokonaan totta. Hollanti ja Belgia ovat Euroopassa ihan muuta, mitä luulisi äkkiseltään.

Vierailija
16/43 |
06.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="06.06.2015 klo 02:03"]

[quote author="Vierailija" time="06.06.2015 klo 01:57"]

[quote author="Vierailija" time="06.06.2015 klo 01:50"]

Jos vihjailee niistä eurooppalaisista kuninkaallisista voisi myös kertoa keistä on kyse, tai edes mainita maat. Epäilenpä vahvasti koko juttua.

Melko vaikea kuvitella esim Ruotsin Silviaa moiseen.

[/quote]

 

Ei ne kaikki ole rumia miehiä ja puhumattakaan, että kaikki olisivat osallisina...niinhän Jeesus sanoi, että .- helpompi on aasin mennä neulan silmästä kuin rikkaan päästä taivaaseen.

[/quote]Se oli kyllä kameli mutta miten se raamatunkohta tähän liittyy? Enkä tarkoita Silvian ulkomuotoa vaan vaikutelmaa joka tulee sisäisestä ihmisestä. Jos nyt vastaat tekopyhyydestä tai ulkokultaisuudesta jotain raamatullista niin en jaksa kommentoida siihen, tottahan kaikkia voidaan epäillä vaikka mistä jos sille linjalle lähtee.

[/quote]

 

Miten selität miros dajon homman? Alkaa 8:56

 

Vierailija
17/43 |
06.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Netistä löytyy tietoa Mirin Dajosta jos haluaa siihen perehtyä. Mutta miten ihmeessä tuo taas liittyy siihen Silviaan :O

Vierailija
18/43 |
06.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mäkin suuttuisin jos joku julkisesti vihjailisi olleensa jossain kannibaalijuhlissa ja vihjailevasti kysyisi että mitä mieltä olen kyseisistä juhlista. Mitä siihen voi sanoa kun kaikki mitä sanot voidaan vääntää outoon muotoon lehtien palstoille. Haistattaisin pitkän paskan ja poistuisin paikalta. 

Scorpionsin ex-basisti voi sanoa nähneensä mitä vain. ihmettenpä vaan että pystyykö hän erottamaan totuuden kamojen hallusinaatioista. Epäilen.

Vierailija
19/43 |
06.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

No eikö tätä Ralph Riekermannia ja hänen tunnustustaan ole poliisi alkanut tutkia? Ei kai murhasta ja murhajuhlista pääse kuin koira veräjästä jos sellaisia mediassa tunnustaa.

Todella epäilyttää.

Vierailija
20/43 |
06.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="06.06.2015 klo 02:26"]

Netistä löytyy tietoa Mirin Dajosta jos haluaa siihen perehtyä. Mutta miten ihmeessä tuo taas liittyy siihen Silviaan :O

[/quote]

 

Tee sama perässä ja et epäile pieniä turhia asioita ulkonäön perusteella, joita jokainen voi meistä tehdä halutessaan.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän yhdeksän kolme