Jääkö ketään muuta vaivaamaan järkyttävät uutiset pitkäksikin aikaa?

maailman pahuus ahdistaa...

Estonia ehkä oli se järisyttävin tapahtuma. Kuva niistä kelluvista ruumiista ei unohdu.

Kyllä jotkut uutisoinnit harmittavat pitkään, mutta en jää niitä märehtimään. Turha sellaista miettiä mille ei voi mitään.

lukiessa. mutta eivät ne minua jää vaivaamaan. Saan nukuttua ym. Oletko ajatellut hankkia keskusteluapua että pääsisit yli ikävistä uutisista?

kaikki utiset joissa on ollut kaltoinkohtelua tai jotain traagista, koskee tosi kovaa ja jotkut jää vaivaamaan jopa viikoiksi. muistan ensimmäisen uutisen, jonka pienenä luin vahingossa ja joka vaivaa vieläkin. (kun äiti oli käärinyt 2 lastaan peitoihin ja hukuttanut kylpyammeeseen) viimeksi itkin kontrolloimattomasti, kun luin siitä perheestä dailymailin sivuilta, joka oli menettänyt ainokaisen pienen poikansa ja sen takia vanhemmat olivat hypänneet kalliolta alas. pojan ruumis ja leluja löytyi vanhempien vierestä. muutenkin heillä oli rankkaa ollut, pikkuinen halvaantunut k puolitoista vuotiaana kolarissa ja he olivat omistautuneet täysin vain sen pojan hoitoon ja sitten se poika kuoli 5 vuotiaana aivokalvontulehdukseen. tosi surullinen tarina kaikinpuolin.

itken usein uutisia lukiessani ja katsoessani ja sydäntä raastaa. usein jätän otsikon perusteella pahimmat lukematta.

Mitä ihmiset ajattelivat putoamishetkellä? Siellä oli lapsiakin, ehtivätkö vanhemmat hyvästellä heidät tai sanoa mitään lohdullista?

Minusta se on aivan kamalaa, ja kaikki suuronnettomuudet yleensäkin.

Minusta tuntuu kaikista kamalimmalta se, kun lähtee paljon ihmisiä kerralla.

kun sydän oli pakahtua tuskasta sen baby p:n vuoksi. Itsellä on taas vauva ja en vain kestä ajatella sitä tapausta. Kunpa en olisi siitä koskaan kuullutkaan :(.



Jatkuvasti tunnen vastaavaa. Pikku Madeleine ja mielikuvat hänestä pedofiilien vankina. Kellariin vangitut ihmiset. Tuntuu, että tulen hulluksi.



Tiedän, että on vain tyhmyyttä surra noita tapauksia, koska se ei auta ketään. En vain voi mitään tälle asialle.

julmuudet saa mut aivan raivoihin, Baby P:n tapauksessa taas olin aivan järkyttynyt ja kieltämättä tuli miehen olkapäätä vasten itkettyä.

Nyt en tunnu pääsevän yli maanatain kauppareissusta, jolla jouduin kuuntelemaan äitiä, joka huusi ja haistatteli pienille (2-5 v.) lapsilleen.



"Haistakaa vittu, olkaa hiljaa (huutaen)! Josset perkele voi kokeilla uusia lenkkareita, niin kule sitten vittu niissä vanhoissa risoissa"... jne.



:(

Nyt en tunnu pääsevän yli maanatain kauppareissusta, jolla jouduin kuuntelemaan äitiä, joka huusi ja haistatteli pienille (2-5 v.) lapsilleen.

"Haistakaa vittu, olkaa hiljaa (huutaen)! Josset perkele voi kokeilla uusia lenkkareita, niin kule sitten vittu niissä vanhoissa risoissa"... jne.

:(

olisin käynyt sanomassa sille muijalle pari valittua sanaa..(nro jotain tästä ketjusta.)

Minulla on nuo samat piirteet, ja ne todella tekee elämästä ahdistavaa. Jää vaivaamaan hirveät uutiset pitkäksi aikaa, mutta samaan aikaan haluan lukea niistä kaiken mahdollisen, kaipaan tietoa miksi niin on tapahtunut. Tämä lento-onnettomuus vaivaa mieltäni nyt kokoajan. Samoin kuin joku muu ajatteli, mitä ihmiset ajattelivat, eniten tietysti ahdistaa lasten ja vauva kohtalo, miten paljon on pelottanut, onko saanut olla äidin/aikuisen sylissä, vai onko tilanne tullut niin äkkiä, ettei hirveää paniikkia ehtinyt syntyä pidemmäksi aikaa.



Kaikki lapsia koskevat jutut ahdistaa kauheasti, tosin yritän olla lukematta niitä, etten menetä täysin yöuniani.



Vatvon muutenkin kaikkia omia murheitani tolkuttomasti, enkä koskaan osaa olla rentona, pelkään aina, että jotain pahaa tapahtuu. Pelkään kuollakseni, että lapsilleni tapahtuu jotain :(



Rankkaa on elämä, ei voi muuta sanoa. kumpa osaisin olla joskus edes huoleton.

... ahdistaa kanssa. Minkälaiset elämän edellytykset heillä on, kun ilmastonmuutos etenee nopeammin kuin pahimmatkaan skenaariot ovat antaneet ymmärtää?

Siinäpä syy, miksi en lue mitään sosiaalipornolehtiä kuten seiskaa ja iltalehtiä... Olen havainnut, että mulle riittää aivan hyvin se tieto, minkä saan hesarista ja muista asiajulkaisuista. Yksityiskohdilla mässäily kuvottaa mua!

ja kaikkein kauheimmin laajamittaiset jutut, kuten lapsisotilaiden pakkovärväys ja kauheudet niihin liittyen. Tai lapsipornorinkeihin liittyneet hirveydet. Tai lasten kohtalo sota-alueilla. Tai ihmisoikeusrikokset esimerkiksi Kiinassa. Jne jne.



Osin siksi olen liittynyt Amnestyyn. Sen toiminta on edes jotain yritystä (sillä vähällä minkä ehdin tehdä) siihen suuntaan, että saisi vaikutettua noihin asioihin.

Mm. Jokelan kouluammuskelu vei yöunet. Imin kaiken tiedon mitä vain irti sain ja se oli pahaksi. Olen todella eläytymiskykyinen ja pystyin kuvittelemaan itseni siihen tilanteeseen. Näin jopa painajaisia.



Kauhajoen tapahtumien aikaan olin viisaampi enkä seurannut oikeastaan mitään ylimääräistä. Yritin aktiivisesti torjua koko uutisen. Ja osittain onnistuinkin.



Muutenkin olen ihminen, joka murehtii ja märehtii pienimmätkin asiat.

Kaikki varsinkin lapsiin liittyvät pahat uutiset ahdistavat. Lakkasin tietoisesti lukemasta muutaman päivän jälkeen tsunami-uutisia kun valvoin yölläkin ja mietin niitä juttuja. Välillä pitää suojella itseään ettei ahdistu liikaa. Mutta toisaalta en haluaisi olla niin turtunut että mikään ei liikuttaisi.