Miten pärjätä yksin tulevan lapsen kanssa?

Kyllä sä pärjäät!!!! Mulla oli vähän samanlainen tilanne... Kyllä ne läheiset oikeasti ymmärtävät, kunhan saavat aikaa tottua tilanteeseen. Aikaa tarvitaan asian käsittelyyn, sitä tarvitset niin sinä kuin läheisetkin. Sitten kun vauva syntyy, niin pikkuisesta tulee kuitenkin myös perheellesi saman tien hyvin rakas.



Synnytyksestäkin selviää hyvin yksinkin. Kätilöt ja hoitajat antavat todennäköisesti enemmän aikaa yksinäiselle synnyttäjälle. Hyvin se menee. Eikä sellaista sokkitilannetta varmastikaan tule vaan todennäköisesti siinä lähdön hetkellä kaikki tulee sujumaan hienosti,etkä mitenkään menetä kontrolliasi.



Mulla oli vaikeaa viime kesänä kun tajusin odottavani. Mietin jopa keskeytystä. Nyt tuo ihana pikkuinen vauva tuhisee sängyssään ja en voisi enää kuvitellakaan elämääni ilman häntä.



Usko pois, elämä kantaa ja asiat järjestyvät. Ihmiset lähelläsi tarvitsevat varmasti vain vähän aikaa tämän asian ymmärtämiseksi.



Halaus sinulle!

tuskin tulee eteesi sellaista tilannetta, ettet synnyttämään turvallisesti pääsisi. Ja en myöskään usko että sukusi hylkää sinua, ja onhan sinulla ne muutamat ystävät, jotka varmasti auttavat, kun vain rohkenet pyytää apua.



Itsellä kävi niin, että erosimme juuri ennen kuin sain tietää raskaudestani. Olin tuolloin vielä 17-vuotias ja asuin yksin. Minulla on ollut hyvä tukiverkko ja apua olisin saanut aina kun olisin sitä pyytänyt. Ruokaa vaan pakastimeen, niin kyllä se siitä. Ja voit neuvolasta kysellä onko sellaista palvelua saatavilla, jos esim sektion jälkeen on täydellisessä nostokiellossa, että joku voisi sulle edes kaupassa käydä.



Onhan se vauva-aika rankkaa yksin, varsinkin jos sattuu olemaan koliikkia tms, mutta parempi yksin kuin huonossa parisuhteessa. Ja voihan olla, että lapsen synnyttyä mieskin intoutuu auttamaan sinua. No panic, oikeesti.

odotusaika yksi,ja nyt lapsi täyttää 4v.



mullakaan ei ole eikä ollut kuin 1 ystävä,eli tukiverkkoja ei ollut.



sukulaisille kerroin vasta,kun lapsi syntyi. ...juu,ei todellakaan olla tekemisisissä usein:))



mikäs siinä,kyllä sinä pärjäät.

kun kerran minäkin pärjäsin.lisäksi sairastan epilepsiaa......

minun lapsi oli todella,todella vaikea ensimmäiset pari vuotta.en saanut käydä yksin vessassakaan rauhassa,kuin vasta silloin,kun lapsi oli 2,5vuotias..



pari vuotta valvoin,lapsi heräili jatkuvasti.olin väsynyt. mutta siitä selvisin.



täytyy tunnustaa,että oli se 2 ekaa vuotta rankkaa aikaa. silloin mietin,että miksi,miksi en laitoksella ottanut vastaan tarjousta,että olisin antanut lapsen sinne hoitjille,että olisin saanut nukkua edes sen yhden yön synnytyksen jälkeen... :)



no,"sain" olla lapsesta erossa viikon,kun hän oli 4kk,kun sairastuin keuhkokuumeeseen,enkä enää jaksanut nostaa lasta ylös hoitaakseni häntä.



eli rankkaakin on luvassa,mutta kyllä se siitä.



mutta nyt elämä hymyilee.



tsemppiä!



-4

tsemppauksista ja omista jutuista :)

Tuli heti parempi mieli, kyllä tästä voi vielä selvitä, toivottavasti, ei vaan sais heittää omaa toivoa hukkaan..



Harmittaa vaan koko asia, lapsi oli ihan suunniteltu ja tiedettiin että se sieltä vielä tulee jos tulee, kun ehkäisy jätettiin poissa. Nyt mies on vaan suoraan sanottuna täys paska, ei jaksa ite olla masentunut joka päivä sen takia. :(



Toivottavasti ne sukulaisetkin ymmärtävät ja eivät hylkää! Kaverit tosiaan on ihan vaan kavereita, semmosia joilta kysellään kuulumisia aina joskus. Olis etes joku hyvä ystävä, jonka kans puhua kaikesta :(

Ja vielä onnea teille muille elämään ja hienoa kun olette selvinneet rankoista ajoistakin :)

Niin se vaan oli, parempi kuin huonossa liitossa. Erosin vaikka odotin kolmatta.



Erosin kirkosta koska en halunut ristiäisiä järjestää, mummoa ja sukulaisia surkuttelemaan kohtaloani. Äitini on niin lapsirakas, itsellään viisi, että rakkaudesaan hän sulatti kohtaloni ja isäni myös.



Pärjäsin kuin pärjäsinkin. Lapset olivat tärkeintä, lasten isä ei ollut oikeudessa vaatimassa tapaamisoikeutta, jonka olin jo halunut kieltää pakottavista syistä. Elimme, myöhemmin onnellinen uusi liitto, kun kaikki kolme olivat jo muuutaman vuoden kasvaneet. Uusi liitto kestää yhä. Olen vihdoin saanut olla onnellinen, olla edelleeen...Kyllä Sinäkin parjäät.

mäkin olin aluksi ihan paniikissa miten selviäisin kun mieheni häipyi vain pari päivää ennen lapsemme syntymää. Hyvin meni sairaalassa kaikki, lapsi syntyi sektiolla ja olin sairaalassa 3 päivää. Pärjäsin kotona ihan hyvin, lasta saa toki nostella sektion jälkeen muttei muuta painavampaa. Olin tietty kipeä mutta särkylääkettä vaan naamaan ;) vauva huusi läpi yöt ensimmäiset kuukaudet ja oli tietty rankkaa mutta selvisin. Nyt lapsi on yli vuoden ikäinen ja antaa mun jo nukkua läpi yöt, alussa tosiaan ei tullut nukuttua kuin 1-3h yössä.. Ja vauva tuli aina mukaan niin vessaan kuin muuallekkin, istui sitterissä. Tsemppiä, rankkaa tulee olemaan mutta taatusti sen arvoista :)