Lue keskustelun säännöt.
6-v:n raivo- ja itkukohtaus: olenko lähellä vai jätänkö rauhaan?
28.05.2009 |
6-vuotias sai tänään hirveän raivarin. Meillä on ollut elämänmuutos, joka on häntäkin stressannut. Nyt paineet sitten purkautuivat silmittömänä huuto- ja itkukohtauksena.
En jättänyt lasta yksin vaikka hän huusi "äiti mee pois, mee pois, sä oot TYHMÄ!!! Mee pois, jätä mut yksin, sä et ees oo mun oikee äiti!!!" jne.
Ajattelin että jos jätän lapsen yksin, hänestä tuntuu vielä pahemmalta. Jossain vaiheessa kuitenkin tuntui, että lapsi saa vain vettä myllyynsä huomiostani, vaikka koetin olla mahdollisimman rauhallinen ja ainoastaan läsnä. Silloin ajattelin, että olisiko ollut parempi jättää vekara hetkeksi rauhaan ja kiukuttelu huomiotta.
Missä se raja menee? Toisaalta pitäisi olla saatavilla ja antaa lapselle kokemus siitä ettei häntä jätetä, mutta toisaalta antaa sekin viesti, ettei moisella dramatiikalla asioita hoideta.
Kommentit (5)
vierellä olo ilman että kiinnitetään mitään huomiota itkuraivoojaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vierellä olo ilman että kiinnitetään mitään huomiota itkuraivoojaan.
sillä muuten hän olisi juossut ympäri kämppää ja mahdollisesti rikkonut tavaroita.
ap
Olen yrittänyt opettaa että pahalta saa tuntua saa itkeä, ja kun osaa puhua niin puhuisi.
sen olen pitänyt että ketään ei saa lyödä eikä potkia eikä kauheaa mylvintää pidetä vaikka kuinka harmittaisi.
olen kokenut parhaaksi omassa huoneessa rauhoittumisen yksin ovi kiinni ja kun on rauhoittunut saa tulla pois.
Teininäkin kun lapsi sanoo painu v*ttuun ja esittää ettei kuuntele niin kuuluu puhua ja olla läsnä.
Tottakai on upeaa antaa löysää ja olla vaikka hiljaa, mutta siinä vieressä valmiina odottaa kun toinen jaksaa jutella.
Sinä sen lapsen toivottavasti tunnet ja tiedät että lähellä olosi on mikä auttaa. Ei kaikki toimi samalla tavalla aikuisenakaan!
Tärkeää on että saa purkaa tunteita. Ei sanota älä itke vaan päinvastoin saa itkeä itkut loppuun eikä tunteita pidetä sisällä.
että aikani kuuntelen ja olen läsnä ja vieressä, mutta jossain vaiheessa sanon, että nyt äiti on kuullut sinun asiasi, äiti on kertonut mitä asialle voi tehdä (jos jotain voi), ja nyt äiti menee keittiöön tms. Voit tulla sinne heti kun siltä tuntuu, ja kun olet rauhoittunut, tule syliin istumaan, niin jutellaan.
Meillä varsinkin keskimmäinen lapsi on sellainen, että hänen draamakohtauksensa on pakko jonkin ajan kuluttua keskeyttää, koska itse hän ei siihen pysty, jatkaa ja jatkaa vain. PIdän aina huolen, että olen varmasti kuullut lapsen asian, lapsi on varmasti kuullut minun sanottavani asiaan, ja asiasta voidaan keskustella jälkikäteenkin. Mutta mitään asiaa meillä ei saa läpi huutamalla, vaikka sen huudon syyn voisikin ymmärtää. Eli lapselle voi sanoa, että ymmärrän kyllä miksi sinua harmittaa, mutta tälle asialle ei voi mitään.