Pyysin teitä aikaisemmin arvuuttelemaan elämästäni sen tiedon pohjalta, että päästö-
todistukseni keskiarvo peruskoulusta oli 5.7.
Jostain syystä ketjua ei löydy, joten kerron tässä kohtaloni. Arvauksia oli laidasta laitaan:
- Siwan kassa
- Kouluttamaton kotiäiti
- Maalari
- Yrittäjä
- Hoiva-alan työntekijä
- Rikkaan miehen vaimo
- Suvun yrityksessä työskentely
- Rikas suku
- Iltaopinnot
Peruskoulun jälkeen sain todellakin päättötodistuksen, jonka keskiarvo oli 5.7. Tuolloin koulu ei kiinnostanut, eikä tulevaisuuskaan tuntunut asialta, johon olisi vielä silloin pitänyt vaikuttaa.
Menin iltakympille ja nostin numeroitani huimasti. Tämän jälkeen suoritin lukion ja sieltä suuntasin yliopistoon filosofiaa opiskelemaan. Nyt olen kirjailija/kotiäiti. Minulla on suku, jonka apuun voin aina luottaa ja olen siitä äärimmäisen kiitollinen. Olen kuitenkin löytänyt tieni itse ja pysynyt sille uskollisena. Mies on "kutsumusammatissa", ei tienaa miljoonia, joten hänen siivellään en elä.
T: Ap
Kommentit (7)
Armokutosen saa usein kokeesta suunnilleen kun vain kirjoittaa nimensä oikein.
En tiedä millaista peruskoulua sinä lienet käynyt, mutta omana aikanani kutosiakin varten piti sentään jotain vastata oikeinkin, oman nimensä lisäksi.
nimim. keskiarvo 6,1 vuodelta -82
Armokutosen saa usein kokeesta suunnilleen kun vain kirjoittaa nimensä oikein.
En tiedä millaista peruskoulua sinä lienet käynyt, mutta omana aikanani kutosiakin varten piti sentään jotain vastata oikeinkin, oman nimensä lisäksi.
nimim. keskiarvo 6,1 vuodelta -82
Tosin eivät ne olisi auttaneet, koska en koululla käynyt. Joskus tietenkin, mutta hyvin paljon lintsasin. Elin voimakasta teiniangstia. Olin masentunut ja niin perinjuurin teini-ikäinen, että koulu oli siinä vaiheessa toisarvoinen juttu.
Vanhempani olivat kauhuissaan ja yrittivät saada minua kontrolliin, mutta eivät nähneet oireiden taakse - masennukseen. Lukion jälkeen sain pääni kuntoon terapialla ja lääkkeillä.
T: Ap
Miten peruskoulusta voi saada alle 6:n keskiarvon muuten kuin käymättä paikalla juuri lainkaan?
Armokutosen saa usein kokeesta suunnilleen kun vain kirjoittaa nimensä oikein.
kyllä minun aikaan (90luvulla) sai ihan normaalin armonelosen jos ei osannut kuin nimen kirjottaa. Kyllä siihen vitoseenkin piti jo jotain tietää. Itsellä oli päästötodistu muistaakseni joku 8,7 ja lukion kautta sitten hain tkk:n opiskelemaan ja olen nykyään arkkitehti. Mutta se on sivuseikka. Tosiaan, ystäviä oli jotka saivat vitosia ja kutosia ja kyllä he "tosissaan" yrittivät ja aina oli kokeen kysymyksiin vastattu..
Eikä niistä paljoa olisi apua ollutkaan, kun kirjoitin koepapereihin lähinnä teiniangstisia runoja ;) Olin masentunut ja lintsasin paljon koulusta. Vanhempani yrittivät saada minua kontrolliin, mutta väärillä keinoilla. He eivät nähneet oireiden taakse - masennukseen asti.
T: Ap
Yläasteella jotkut saivat ihan nelosiakin =piti käsittääkseni suorittaa kesällä aine hyväksytysti läpi....?
Toki joku opettaja saattoi olla lepsu ja kokeista huonoimmat numerot olivat n. 7, mutta 99% opettajista antoi niitä huonojakin numeroita jos ei kokeissa mitään osannut.
Niin, ja yläasteella olin vuosina -95 ----> -98
Miten peruskoulusta voi saada alle 6:n keskiarvon muuten kuin käymättä paikalla juuri lainkaan?
Armokutosen saa usein kokeesta suunnilleen kun vain kirjoittaa nimensä oikein.