Palasin eilen ulkomailta ja eilisestä illasta saakka hampaisiini on jomottanut.
Mistä mahtaa johtua? Myös ikenet on joistain kohdista turvonneet.
Kommentit (6)
Parin hampaan kohdalta oikein särkee. Ne hampaat ovet sellaiset, jotka olivat lohjenneet ja hoidettiin puolivuotta sitten kuntoon. Reikiä ei silloin ainkaan ollut missään.
mutta sinuna kävisin hammaslääkärissä näyttämässä kun olet tuota valkaisuainetta käyttänyt.
2
Valkaisuaine on kuluttanut kiilteen ja lohjenneisiin hampaisiin on päässyt tulemaan reikiä.
Ientulehdus ei oireile hammassärkynä. Sen sijaan on pahan hajuista hengitystä, turvonneet ikenet ja harjatessa ikenistä tulee verta vähän. Apuna siihen on hammaslangan käyttö ja suun purskuttelu septidin-vesiseoksella. Itsellä hyvät hampaat, mutta ientulehdus vaivaa ajoittain.
Ehkä venailen sinne saakka ja toivon, että oire häviää.
Se, että ikenet ovat joistain kohdista turvonneet ja matkalla tuli verta hampaita pestessä eivät täsmää sen kanssa, että vika olisi niissä lohjenneissa hampaissa tai niiden sisällä. Ainakaan toivottavasti.
Jomotus on sellaista ihmeellistä. Tulee vähän niin kuin aaltona parin sekuntin välein. Välillä saattaa olla hetki, ettei ole mitään ja siiten alkaa taas. Aamulla ei ollut mitään, mutta aamupalan yhteydessä alkoi taas.
paikanneet hampaat ovat alkaneet fuskaamaan ja syömään hammasta sisältäpäin ja joudut juurihoitoon!!! Se on muuten äärimmäisen miellyttävä toimenpide...
Ihan normaalisti psin hampaita reissussa.