Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olenko mä tosiaan tuomittu AINA epäonnnistumaan...
18.05.2009 |
ihmissuhteissa? Mulla on kaksi lasta avoliitoista eri miesten kanssa. Kummastakin olen eronnut kun lapsi on ollut alle vuoden vanha. Ensimmäisellä oli paha alkoholiongelma. Toisen kanssa olin muutoin onneton, mielestäni hän ei ollut kasvanut vielä aikuiseksi; valitti milloin mistäkin asiasta (esim. televisionkatselustani, jota katson noin tunnin verran illassa), haukkui omistamani kerrostaloasunnon (itsellään ei ole minkäänlaista asuntoa, vaan muutti takaisin vanhempiensa luokse erottuamme), en päivällä hänen töissäollessaan saanut käydä yksin lasten kanssa missään, jos en etukäteen ilmoittanut ym.ym. Ja se kaikkein tärkein syy eroon oli se, ettei hän koko seurusteluaikanamme (yli 2 vuotta) suostunut keskustelemaan mistään. Siis ei yhtään MISTÄÄN. Mitta vaan tuli täyteen, vaikka olikin muuten ihan kunnollinen mies.
Mun on NIIN paha olla ja tunnen täysin epäonnistuneeni elämässä. Toinen lapsista oli ennaltasuunnittelematon, ja raskausuutisen kuultuaan avomieheni ensikommentti oli "aborttihan on keksitty". Siis MITÄ???!!!!! Mulle se ei ollut vaihtoehto.
Onko kellään muulla kokemuksia lapsista ja eroista useamman miehen kanssa ja mitä tuntemuksia eron jälkeen on herännyt.
Kommentit (3)
Älä hyvä ihminen ala tehdä lapsia miehen kanssa ennenkuin olet testannut miehen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja kyllähän se toisinaan käy mielessä, että ilmeisesti minua ei ole luotu olemaan lopun elämäni ajan (yhden) miehen kanssa. Ja sitten tulee miettineeksi, että mikä vika minussa on, kun suhteet ei kestä?
No, järki käteen. Ekan kanssa menin kimppaan ihan vääristä syistä. Tykkäsin kyllä miehestä, mutta lähtökohdat oli huonot. Avoliitto oli tuhoon tuomittu.
Toisen kanssa juttu kuivui kasaan, vaikka asuimme kauan yhdessä ja enimmän aikaa olimme onnellisia. Mutta kun emme pystyneet perustamaan perhettä, niin ei ollut mieltä jatkaa. Tunteetkin laimenivat.
Lasten isän kanssa olin alussa hyvää uskoa ja luottamusta täynnä, mutta suhde oli lopulta surkein, jonka olen kokenut. Väkivaltaa, valheita, nöyryyttämistä.
Nyt siis olen yksin, ja onnellisempi kuin koskaan! Pyrin tekemään lapsilleni mahdollisimman hyvän elämän ilman jaloissa pyöriviä äijänkutaleita - miestä ei tässä tosiaan nyt kaivata, meillä on hyvä näin.
Lapset tapaavat isäänsä jolla on jo uusi perhe, mutta meillä on vain me.
Joskus ehkä tulee taas aika uudelle miessuhteelle ja luultavasti silloin koetan välttää niitä virheitä, joihin aikaisemmissa suhteissa sorrun. Mutta lapsia en enää tee, vaikka millaisen miehen rinnalleni löytäisin. Elämästä ei kannata turhaan tehdä monimutkaisempaa, mitä en nyt ap tarkoita sinulle vaan enemmän itselleni.
Suhteita tulee ja menee, lapset pysyvät. Ja tuovat suurimman onnen.
Alue: Aihe vapaa
No jos sä nyt olet onnellisempi, niin miksi et olisi eronnut?