Olin eilen huono äiti - UJOsta lapsesta

geenettistä, luepa vaikka keltinkangas-järvisen kirjoituksia. Ei siitä "parannuta"

eteenpäinpuskevan vanhemman hyvää tarkoittavilla neuvoilla. Koeta suhtautua lapseesi siten kuin sinä olisit halunnut itseesi suhtauduttavan kun olit ujo lapsi. Muistele asiooita ja yritä eläytyä lapsesi tilanteeseen. Mikään ei ole ujolle kauheampaa kuin siitä nostettu äläkkä ja moittiminen. Pahaa tekee myös vertailu muihin ja etenkinjos tehdään julkisesti

tv. lapsena ujo, nyt aikuisena vähemmän ujo

Osasit hoitaa tilanteen jälkikäteen tosi hyvin. Kaikki mokaa joskus, eikä lapsesi välttämättä parin päivän päästä enää muista koko juttua.

Olet kyllä oikeassa siinä, että ei pitäisi puskea lasta menemään tilanteisiin, joihin ei ole valmis. Jouduin nyt tosissani vastakkain itseni kanssa ja täytyykin osata varautua paremmin tällaisiin tilanteisiin tulevaisuudessa.

Suurin osa aikuisista ei ymmärrä, kuinka heidän käytöksensä saattaa joskus loukata pientä lasta.



Oma äitini nolasi meitä lapsia todella usein. Joskus kun olen ottanut asian puheeksi aikuisena, ei äiti ole edes tajunnut olevansa inhottava. Ja mikä pahinta, ei tajua vieläkään.



Ole itsellesi armollinen.

Meillä samanlainen lapsi ja kyllä se on aina pakotettu osallistumaan, vaikka ei haluaisi. Kuitenkin sitten tykkää lopulta. Meillä on kaikessa asiassa tuo sama juttu. Mitään uutta ei haluaisi kokeilla ja kaikessa haraa vastaan. Sitten kun kokeilee ei malttaisi lopettaa ollenkaan.

Ei sitä pärjää jos joka asiaa jännittää, eikä uskalla edes kokeilla. Mites sitten koulussa. Voi tulla ongelmia. meillä on nyt ekalla ja opettaja toivoisi lisää rohkeutta ja reipautta, mutta hän kuulemma osallistuu hyvin kaikkeen muiden mukana. Ei osallistuisi, jos asian kanssa ei olisi tehty pienestä saakka paljon töitä.

En sitten tiedä onko se oikein, että ei anna toisen luovuttaa pelkäämisen vuoksi.

Todella monien asioiden kokeilemiseen tarvitsee pienen tökkäämisen, tai joskus isomman. Kuitenkin tykkää ihan hulluna, kun pääsee homman makuun, ja harmittelee kovasti jälkikäteen, jos annetaan luistaa hommasta. itse asiassa meidän pojasta on tullut todella paljon reippaampi ajan kuluessa, kun häneltä on aina välillä näitä asioita vaadittu.

Ja me kyllä aina tarkoin punitsemme onko lapsi kaikin tavoin muuten valmis kulloiseen toimintaan, ei tosiaan pakoteta ajamaan yksipyöräisellä tai laulamaan yksin ryhmän edessä tms. eli siis lapsi ei koskaan joudu sellaiseen hommaan, johon hänellä ei oikeasti olisi rahkeita.

Onko väärin vai oikein, paha sanoa. Meidän lapsi on kovasti rohkaistunut, ja meilläkin nuo tilanteet käydään aina jälkikäteen läpi, mikä jännitti etukäteen, ja huomasiko lapsi, ettei tarrvinnut jännittää. ja aina sanon, että toista kertaa ei tarvitse tehdä, jos ei halua, mutta aina tuo on halunnut.

Meillä samanlainen lapsi ja kyllä se on aina pakotettu osallistumaan, vaikka ei haluaisi. Kuitenkin sitten tykkää lopulta. Meillä on kaikessa asiassa tuo sama juttu. Mitään uutta ei haluaisi kokeilla ja kaikessa haraa vastaan. Sitten kun kokeilee ei malttaisi lopettaa ollenkaan.

Ei sitä pärjää jos joka asiaa jännittää, eikä uskalla edes kokeilla. Mites sitten koulussa. Voi tulla ongelmia. meillä on nyt ekalla ja opettaja toivoisi lisää rohkeutta ja reipautta, mutta hän kuulemma osallistuu hyvin kaikkeen muiden mukana. Ei osallistuisi, jos asian kanssa ei olisi tehty pienestä saakka paljon töitä.

En sitten tiedä onko se oikein, että ei anna toisen luovuttaa pelkäämisen vuoksi.

Tehty mikä tehty ja sellaista sattuu. Hyvä asia on, että tiedät mistä kenkä puristaa. Ihmisiä me kaikki vain olemme, äiditkin. Älä soimaa itseäsi. Seuraavalla kerralla sitten teet kuten tiedät, että olisi hyväsi lapselle.

Kyllähän ujoa lasta saa kannustaa, mutta syyllistäminen tai kritisoiminen ovat tosi huono idea.



Oma ujoudesta ajoittain kärsivä esikoiseni uskaltaa paljon enemmän kaverin seurassa -sitä kannattaa hyödyntää. Ja aina kun lapseni voittaa ujoutensa, kehumme hänet maasta kattoon. Ja niinä päivinä tai niissä tilanteissa, kun hän kerta kaikkiaan kangistuu eikä mikään auta, muistutan itselleni että tärkein tehtäväni äitinä on antaa hänelle tunne että hän on ihan hyvä sellaisena ihmisenä kuin on.



Joskus olen vain supattanut hänen korvaansa että ei se mitään, äitiäkin jännitti lapsena tuollaiset jutut. Joskus on käynyt niinkin että lapsen tunteiden hyväksyminen on itse asiassa rohkaissut häntä osallistumaan. Syyllistäminen taas ei ole toiminut vielä kertaakaan.



Introversio on pitkälti synnynnäinen taipumus. Ja ujous voi olla merkki myös huomattavastakin potentiaalisesta sosiaalisesta älykkyydestä ja herkkävaistoisuudesta - lasta ei jäykistä niinkään se, että rohkeutta puuttuu, vaan se, että hän on kauhean tietoinen kaikista sosiaalisen tilanteen jännitteistä, oudoista ääneenlausumattomista odotuksista ja vaikka mistä. Niin kuin tuntosarvet koko ajan pystyssä. Simppeli tilanne kuten pomppulinna saattaa olla yllättävän monimutkainen...