Miten olette saaneet lapsellenne ADHD diagnoosin?

Itse olen ollut hyvin avomielinen, mutta mieheni on opettanut minulle, että ihan kaikkea ei kannata kertoa. Puheet kuitenkin kirjataan ylös, kuten mainitsit. Siitä en sitten osaa sanoa, mistä kannattaa puhua ja mistä ei. Se onkin vaikea asia, ja jokaisen pitää miettiä sitä omalla kohdallaan. Eihän sekään ole hyvä, että peittelee liikaa vaikeuksia.

Jonkinlainen nyrkkisääntö voisi olla se, että ei morkkaa liikaa itseään eikä lasta muille. Kertoo vain asiallisesti ja hallitusti niistä ongelmista, joita arjessa on. Ja myöskin perustelee sitä, miksi epäilee lapsella olevan adhd. Tutkimuksissa se sitten selviää.

kerroin kaaoksesta, niin siellä papereissa lukee nyt vain minun juttuni. Aikalailla siis tieto suodattui ja mies sentään on aina lasten kanssa toisin kuin minä jolla on vuorotyö.

ajan yksityissektorille tai koululääkärille,terkkariin. Itse olemme käyneet asiat läpi ykstyisellä puolella ja nyt terapioiden saamiseksi ollaan siirrytty osittain kunnalliselle puolelle,syyni on tosiaan aikamoista,hyvin syyllistävä,ikävä sävy on ollut jorvin psyk.polilla perhetyöntekijöiden puolelta. Itku kurkussa tullaan sieltä joka kerta,toki vanhemmissa varmaan aina on vikaa oli sitten erityislapsi tai ei,helppo syyllistää kun ei itse tiedä sellaisesta arjesta mitään. Ymmärrän tilanteesi kyllä,mutta kyynerpäätaktiikka on oltava näissä asioissa...

Itse en ole syyllistämiseen onneksi törmännyt. Neurologi selitti juurta jaksain, että adhd ei ole sairas vaan neurologinen piirre, jolle me vanhemmat emme ole mitään voineet emmekä ole sitä mitenkään aiheuttaneet. Se helpotti, ammattilaisen suusta.

Adhd center ei ota uusia asiakkaita, mutta sanoi, että hyvä paikka on tutkia Neuromentalissa, joka on Helsingissä.

Varmaan 2 tonaa menee tutkimuksiin, mutta vakuutuskin korvaa, jos sellainen on. Täytyy vain yksityisen puolen lääkärin kirjoittaa lähete, jonka vakuutusyhtiö vaatii.

Voit myös hakea yksityiseltä neurologilta lähetteen neuropsykiatrille, joka sitten taas voi tehdä lähetteen sairaanhoitopiiriin.

Perheneuvola on vihoviimeinen paikka, koska on helpompi etsiä syitä vanhemmista, kuin lapsesta.

Se oli merkittävä käännekohta koko perheen elämässä. Saimme negatiivisen keirteen loppumaan ja osasimme hakea oikeaa tukea ja saimmekin sitä. Samalla kovasti tietoa ja vinkkejä.



Pojalla ei sitten kuitenkaan ADHD:ta todettu, vaan jonkin asteinen tarkaavaisuushäirö, joka todennäköisesti häviää/pienenee. Nyt poika aloitta syksyllä eskarin ja meille menee hyvin. Itsetunto on selvästi kohonnut ja ohjeet ja käskyt menee hyvin perille. Kiitollisuudella ajatattelemme ADHD centeriä. On tosi harmi, jos sinne ei enää pääse.

Mutta ap:n kuvaus lapsestaan on kuin minä kirjoittaisin omastani... siis ennenkuin lapseni sai adhd-diagnoosin ja lääkityksen siihen.



Suosittelen vakavasti lasten neurologille soittamaan, yleensä isommissa sairaaloissa on lasten neurologian poliklinikka.



Perheklubilta saa myös erittäin hyvää vartaistukea näihin asioihin.

Omalla lapsellani ehkä joskus tutkimukset edessä. Nyt lopetettiin perheneuvolassa ja koskaan emme mene sinne takas lässyttämään, vaan vien pojan yksityiselle tutkimuksiin.

Joidenkin asioiden takia kannattaa ottaa laina ja lapselle tutkimukset ja lääkitys. Lisäksi koulukyytiä voi sitten hakea ja miehesi ehkä jopa palata takas töihin, kun lapsella on lääkitys.

Kaupungilla on töissä sellaisia amatöörejä, jotka pitää ohittaa.

Meillä sama tilanne luultavasti add tai dysfasia. Vilkkautta ei enään ole, mutta vasta 10v. saa add diadnoosin. Näkyy parhaiten koulussa.

T.23