Vauva varmuuden vuoksi? Syöpä tulevaisuudessa?
Minulle tehdään noin viikon päästä loop /sähkösilmukkahoito / konisaatio "jatkohoitoa edellyttävän solumuutoksen (CIN3) vuoksi". Se on vissiin vain askelen päässä syöpädiagnoosista...
Olen lukenut netistä edellä mainitun (kolposkopian) tuloksen saapumisen jälkeen paljon ko. toimenpiteeseen, kohdunkaulan solumuutoksiin, kohdunkaulan syöpään yms. liittyvää.
Suoraan sanoen paniikki iski. En pelkää niinkään oman terveyden puolesta, vaan pelkään jääväni lapsettomaksi. Netin keskusteluissa ja lääkäripalstoilla on paljon juttua siitä kuinka loopin jälkeen ollaan tultu ihan normaalisti raskaaksi ja saatu lapsia. Mutta kun siellä on myös se pieni mahdollisuus että solumuutokset voivat ajan myötä villiintyä toimenpiteistä riippumatta (ellei ole jo nyt liian myöhäistä). Nyt pelkään jopa paniikin omaisesti että minulle joudutaan vielä tekemään jopa kohdunpoisto tai jokin muu "lopullinen" toimenpide.
Olen siis alkanut vakavasti harkitsemaan lapsen tekoa.
Ikäni on siihen sopiva, minulla on ihana mies, joka tukee minua näissä huolissani ja on jopa sanonut itse olevansa valmis isäksi. Hän jopa ehdotti että voidaan ruveta vauvantekoon heti loopin jälkeen kun lääkäri antaa siihen luvan. Siis jos nykyinen vaiva sillä hoituu tällä erää.
Ongelmana on vain se, etten tunnista omista tunteistani että johtuuko vauvantekohaaveet nyt silkasta pelosta vai olenko ihan tosissani haluamassa omaa pikkuista. Tiedän että olisin hyvä äiti lapselle ja tiedän että lapsella olisi myös hyvä isä. En vain halua että lapsi on "järkiratkaisu" tai "varotoimi".
Tiedän myös haluavani lapsen (kenties muutaman vuoden päästä), mutta nyt? Tuntuu (ainakin tällä hetkellä) että joutuisin luopumaan niin paljosta...minulla on vielä huolettomia nuoruuden vuosia jäljellä. En haluaisi luopua niistä vielä.
MUTTA jos nyt en toimi ajoissa, pelkään olevan vielä liian myöhäistä.
Voiko mammatunteet herätä kun tulee raskaaksi?
Onko järkevää yrittää lasta nyt, varotoimena?
Olisi mukavaa kuulla onko jollakulla ollut samansuuntaisia ajatuksia joskus tai onko niitä tälläkin hetkellä.
Miten olette ratkaisseet tilanteen? ?:|
Kommentit (3)
raskaudessa kypsyttävät äitiyteen. Ailahtelevat tunteet ovat ihan tavallisia, jopa silloin kun lapsi on monen vuoden yrityksen tulos. Ja ehkä etenkin silloin, kun lapsihan on ollut ajatusten keskiössä niin pitkään, ennen hedelmöitystäkin.
Mä kävin tuossa puoltoista vuotta sitten kanssa sähkösilmukkahoidossa. Mulla oli ennen koepaloja papa lk 4 ja CIN 3 (vaikeat solumuutokset/paikalliset syöpämuutokset). Koepaloissa sitten löydettiinkin kohdunkaulan syövän vaikea esiaste, hoitoa vaativat muutokset siis. Siinä samalla kun oli suunnaton pelko oman terveytensä vuoksi, pohti kyllä tuota lapsettomuus asiaakin ja paniikki vain kasvoi. Itsellä ei ollut tuolloin sellaista parisuhdetta, että olisi voinut hankkia lapsen silloin. Mutta toisaalta, mulla ainakin oli silloin niin suunnaton huoli itsestäni ja tulevaisuudesta, etten varmaan olisi vauvaa hankkinut ennen ku ollaan ihan täysin selvillä vesillä (tai siis niin selvillä, ku vaan mahdollista). Jokainen meistä käsittelee asian kuitenkin omalla tavallaan ja jokseenkin ymmärrän tuon sinun tilanteen. Onneksi esiasteet ja konisaatiohoito harvoin aiheuttaa itsessään lapsettomuutta, vaan ne on sitten ne rankemmat muodot ja moneen kertaan uusiutuvat esiasteet. Ja nämäkin ovat prosentuaalisesti kohtuullisen pienellä osalla. (Tutkimuksen mukaan 5-8 % hoidetuista muutokset uusiutuu.) Nämä oli niitä faktoja, jotka rauhoittivat osaltaan mieltäni. Samoin myös naistentautien polin hoitajat saavat kiitosta, jokaiseen kysymykseeni vastattiin. Itselläni hoidot onnistuivat, vaan pikkurillin pään kokoinen pala jouduttiin poistamaan. Silti se riitti kattamaan koko muutosalueen. Onneksi olen käynyt papassa säännöllisesti ja muutokset huomattiin ajoissa! Tuon sähkösilmukkahoidon jälkeen otetut papat kaikki olleet puhtaita, nyt jo hieman uskaltaa huokaista helpotuksesta, josko sitä tällä selvittiin. Ainakin tästä sairaudesta. Ja enköhän niitä pikkuisia vielä saa, kunhan aika on oikea.
Tuosta viestistäsi on jo jonkin aikaa, miten jakselet tällä hetkellä?
Itselläni lapsien teko ei ole sujunut milloinkaan ns. käsikirjoituksen mukaan. Niinpä olen oppinut ajattelemaan, että lapset ovat taivaan lahja.
Ensimmäisessä parisuhteessa minulla oli mies, jonka kanssa halusimme lapsen. Yirtimme ja yritimme parin vuoden ajan, mutta en tullut raskaaksi. Koska miehellä oli jo yksi lapsi aiemmasta liitosta, tein sellaisen johtopäätöksen, että minussa on vika. Parin vuoden yritysten jälkeen mies poistui kuvioista ja jäin yksin ajatuksineni, että en saa lasta.
Nykyisen mieheni tavattuani kerroin, kokemuksesta. Hänellä ei ole lapsia aiemmista liitoista eikä asia häntä mitenkään surettanut. Hän sanoi, että lapsi tulee, jos sen on tarkoitus tulla.
Kuinka ollakaan. Kun jätin ehkäisyn, niin olin heti raskaana. Saimme kaksi lasta alle kahdessa vuodessa ja olimme ylen onnellisia.
Ajattelimme, että teemme vielä toiset kaksi lasta. Ensimmäinen ilmoitti tulostaan noin vuoden kuluttua ehkäisyn pois jättämisestä. Sitä toista ei ole tullut neljän vuoden yrittämisenkään jälkeen.
Eli meillä on nyt 3 lasta, mikä on ihana asia. Neljättä emme ehkä koskaan saa, vaikka kuinka haluaisimme.
Eli sepustukseni suomennettuna haluan sanoa, että ei lapsi ole järkiratkaisu tai varotoimi. Lapsi on taivaan lahja, joka tulee, jos tulee.
Tiedän, että on paljon pareja, jotka tekisivät ihan mitä tahansa saadakseen oman lapsen. On mallikelpoisia naisia ja miehiä, joista tulisi ihanteellisia vanhempia, mutta kauan kaivattu lapsi puuttuu.
Mikäli teillä on hyvä parisuhde ja avoin mieli, niin jättäkää ehkäisy pois. Aika näyttää, saatteko ihanan lahjan vai ette. Joka tapauksessa siitä lähtien, kun raskaustesti näyttää positiivista, alkaa mammatunteet herätä. Ja ne tunteet kasvavat ja kasvavat koko raskausajan, vielä enemmän pienokaisen synnyttyä.
Tietenkin koko elämä muuttuu lopullisesti vauvan myötä. Vapaa nuoruuselämä on mennyttä ja iso vastuu tulee sen tilalle. Vauvaperheen elämä ei ole aina mutkatonta eikä helppoa, mutta se on äärettömän antoisaa. Eikä äitinä oloa voi edes kuvitella etukäteen, mutta ainakaan minä itse en vaihtaisi äitiydestä päivääkää pois.