Mikä on äitiydessä ja äidiksi tulemisessa negatiivista?

etten olekaan niin hyvä ja täydellinen äitiydessäni kuin haluaisin. Molempien lasteni vauva-aikana koin esimerkiksi suurta mielipahaa ja huonoa omaatuntoa siitä, etten kyennytkään täysimettämään lapsiani. No, näin jälkikäteen ajateltuna tuo on tietysti ihan hölmöä, mutta eipä sitä tilanteen ollessa päällä osaa ottaa riittävän rennosti.



Sanoisin, että äitiys on laajentanut tunneskaalaani huomattavasti. Se on sekä hyvä että huono juttu. Tällaisia ilon ja rakkauden tunteita en kokenut ennen äitiyttä, mutten myöskään tällaista pelkoa, huolta ja syyllisyyttä (ja vieläpä usein asioista, joille en itse mahda mitään!).

eli unenpuute :-/

ja äitiyden mystifiointi, minkä takia asioista on vaikea puhua juuri kenenkään kanssa maanläheisellä tavalla

on ehkä raskainta. Myös unenpuute on raskasta.

Unenpuutteesta seuraa pinnan kireyttä, agressiivisuutta, huumorintajuttomuutta ym., jotka vaikuttavat eniten parisuhteeseen. Väsyneenä tulee kiukuteltua miehellekin, eikä seksi tule enää mieleen ihan joka katseesta tai kosketuksesta...

- väsymys (keskeytyvät unet, sairastelut jne.)

- keskeyttäminen: mitään ei voi tehdä tai edes puhua rauhassa loppuun vaan aina joku keskeyttää

- meteli, itku, lasten riitely

- ainainen riittämättömyyden tunne (vaikea tasapainoilla lasten välillä niin ettei kukaan tuntisi saavansa enemmän/vähemmän jotakin)

- yllätys siitä, miten huono pinna itsellä loppujen lopuksi on omien lasten kanssa

- syyllisyys edellä mainitusta



Ihanaa riittää myös, ja onneksi sitä on enemmän kuin tuossa listassa mainittuja asioita.

Ei minua ole yhtään vaivannut se, että on kiinni lapsessa. Välillä tosin vaivaa se, että koko ajan joku vaatii minulta jotain.



Ts. se ei häiritse, että paikalla on joku, jota pitää ajatella. Mutta se häiritsee, ettei saa uppoutua omiin ajatuksiin, kun joku tulee ja tarvitsee minulta jotain.

....koska usein tuntuu, ettei näille omille ongelmilleen saa vastakaikua ainakaan tutuilta, joilla "kaikki menee putkeen ja on ihanaa perhe-elämää ilman ongelmia". Ikinä ei saa valittaa tai katsotaan kieroon - olet huono äiti/organisoija/itsekäs.

myöhemmin pelko lapsen puolesta, syyllisyydentunne vaikka tekee kaiken niin hyvin mihin pystyy, epävarmuus siitä ettei koskaan voi olla varma kaiken menevän hyvin.



Mutta kaikki tämä johtuu siitä niin suuresta rakkaudesta. Plussapuolella ollaan, en oikein tiedä mikä muu voisi olla näin merkittävää...

miehen lisäksi.



Mulle on oikeus vittuilla kaikesta, milloin epäillään että multa ei tule tarpeeksi maitoa, milloin naureskellaan kun imetän taaperoa. Pääasia että saa mut jotenkin nolattua.

50% ahdistavaa ja 50% kivaa.

En ole saanut nukkua viiteen vuoteen. Nyt tietty voi sanoa että miks pitää niitä lapsia hankkia sitten monta peränjälkeen. Onhan se vähän helpottunut aina iän myötä mutta seuraava on kohta taas tulossa. Meillä lapset ovat olleet allergisia ja kakkosella oli korvakierre. Varmasti terveiden lasten kanssa eläminen olisi ollut vähän erilaista. Ja perhepedissä mekin ollaan nukuttu 4,5 vuotta, ainoa ratkaisu mikä on ollut mahdollinen mutta silti on jäänyt unet liian vähiin.



Toinen mikä rassaa kuten näköjään muitakin on se että koko ajan tulee jotain. Äiti sitä ja äiti tätä. Nyt on toki helppo vaihe kun pienin on yli 2v ja voin sanoa että nyt äiti ei tule kun äiti syö vielä, kohta. Lisäksi olen lasten kanssa yli 100vrk vuodessa yötä päivää yksin(mies reissutöissä, sikäli helpompaa kun yh:t on aina yksin lasten kanssa) ja jos on pidempi putki niin tuntuu että olen ihan hapoilla. Kun pitäis riittää kotitöihin ja lasten hoitoon ja ihan kaikkeen yhtä aikaa eikä missään vaiheessa päivää tule toinen siihen jakamaan sitä hommaa et vois antaa vetovastuuta vähän toisellekin.

Poika on puolivuotias eikä ole kertaakaan tarvinnut yötä valvoa.



Kamalinta äitiydessä on jatkuva huoli.

etten ole tarpeeksi 1,5v tyttäreni kanssa, koska olen päivät töissä. Se syyllisyys musertaa. :(



Eli olosuhteet rassaa, ei äitiys. Äitiys on 100% ihanaa <3

Epäjohdonmukaisuus, kärsimättömyys, kiukuttelu ja huuto, lyhyt pinna, väsymys.

Se, että en pysty olemaan täydellinen äiti vaikka kovasti yritänkin. Lienee ihan inhimillistä ettei pysty olemaan joka asiassa täydellinen.

ja se, että on koko ajan melko kiinni lapsessa?

Täällä jaksetaan haukkua, kuinka "miten se oma aika nyt on niin tärkeää". Ehkä se toisille on tärkeämpää kuin toisille.

Äitiys on ihanaa. Usein vaan samaan päivään mahtuu aina sekä ihan tähtihetkiä että ihan hirveitä hetkiä ja se on joskus aika raskasta. Eli 20 sekunnissa tunnelma muuttuu seesteisestä ihanuudesta hirveään "ei-ei"-karjuntaan...

Esikoisen vauva-aikana unenpuute sai minut lähes järjiltäni. Aivan hirvittävää kidutusta (monta kuukautta meni viiden tunnin yöunilla ja sekin pienissä pätkissä).



Se on harmittanut kuinka miehen kanssa ennen niin tasa-arvoinen suhde on muuttunut. Minä olen täysin vastuussa kodinhoidosta ja lapsista. Mies on ihan kiva äidin pikku apulainen, mutta ei itsenäisesti "osaa" tehdä enää mitään.



Työelämän ja äitiyden yhdistäminen on rankkaa. Huono omatunto töissä ja kotona, aina kiire, eikä omaa aikaa lainkaan.



Erittäin tyytyväinen kuitenkin olen kokonaisuudessaan äitiyteen.

MInua on ahdistanut elämäntyylin muutos oikeastaan vain väsyneenä, koska virkeänä lapsikaan ei tunnu "roikkuvan minussa" tai "vaativan koko ajan"...Väsyneenä ei myöskään jaksaisi lähteä edes kaupungille lapsen kanssa, kun sekin on niin "vaikeaa"...

Itselläni nyt 3-viikkoinen vauva ja kaksi vanhempaa lasta. Aika rankkaa on. Olin ihan unohtanut tämän sumuisen ja kärttyisen puolielämän, kun pitää väkisin nousta sängystä, vaikka väsymys on kauhea.... Unohtelen asioita koko ajan ja mikään ei suju kunnolla. Autoakaan ei uskalla joka päivä näin väsynä ajaa.



Kuitenkin pientä rakastaa ihan pakahtuakseen, vaikka väsyttää niin paljon, että huhhhhhhhhh.