AV-mammojen tekopyhyys paistaa niin kirkkaana että oli pakko laittaa aurinkolasit päähän
Aina joulun alla av-mammat yrittävät kiillottaa omaa kruunuaan ja ostelevat vuohia ja muita haisevia elikoita käkkäräpäille ja kotimaan köyhätkin yhtäkkiä alkavat kiinnostaa vaikka samat tyypit, jotka Pelastusarmeijan jouluavustuksia saavat, ovat juuri niitä täällä halveksittuja sossun asiakkaita, joita heti loppiaisena voi taas alkaa haukkumaan ja sossunelättiperheitä kieltää lisääntymästä.
Olette te naurettavia
Kommentit (45)
Ei jotenkin suomalaisten köhyys tunnu niin köyhältä siihen verrattuna.
suuret puheet, mutta pienet teot.
mutta suomalaisten köyhyys näkyy esim. siinä että lapset joutuu tankkaamaan maanantaisin extra ruokaa. Sitähän täällä on kauhisteltu pitkin vuotta, nyt on mahdollisuus auttaa?Ei taida sittenkään huvittaa, kauhisteleminen on konkreettisempaa?
Suomessa on kaikki hyvin. Ei koskaan. Minusta Suomessa on jo kaikilla asiat riittävän hyvin. Ainakaan sataan (?) vuoteen ei ole kukaan nälkään kuollut.
se että minä olen ihmetellut miksi suomalaiset auttavat ulkomaalaisia muttei oman maan kansalaisia???? Mielestäni meidän tulisi porukalla ensin huolehtia että omat voi hyvin ja sitten vasta auttaa muita??? En käsitä sitä vuohien ostelua sun muuta kun samaan aikaan suomessa leipäjonot ovat ennätyspitkät.
onhan se kamalaa jos maanantaina on vähän nälkä kun nyt vertaa esim. siihen että ei ole syönyt koko elämässään kunnolla on kuolee todennäköisesti ripuliin tai tuhkarokkoon kun kylään ei ole varaa hankkia edes yhtä kunnolla kaivoa tai rokotteita.
kouluruokaa, ei leipäjonoja, ei mitään. Itse en ole käynyt Afrikassa, mutta pisteytän ihmisten hädän mielessäni esim. kahteen kategoriaan 1) nälkäkuolema uhkaa 2) nälkäkuolema ei uhkaa. ja 1) vetoaa minuun enemmän. Minusta ihmiset ovat siinä mielessä samanarvoisia.
Niiden nälkäisten suomalaisten lasten vanhemmilla on varmaan muita menoja, johon ne sossun rahat menevät. tai ehkä heillä ei ole kykyä valmistaa ruokaa? Ei siinä eurot auta.
mutta suomalaisten köyhyys näkyy esim. siinä että lapset joutuu tankkaamaan maanantaisin extra ruokaa. Sitähän täällä on kauhisteltu pitkin vuotta, nyt on mahdollisuus auttaa?Ei taida sittenkään huvittaa, kauhisteleminen on konkreettisempaa?
minne parhaimmaksi näkee, pääasia, että auttaa.
Minä annan roponi mielelläni vaikka kotimaisen laitapuolenkulkijan jouluateriaan.
35-vuotiaana ja yrittää maksella pienestä eläkkeestään konkurssin myötä jääneitä velkoja. Ei suomalaista köyhää kannata auttaa, eihän se edes asu kadulla niinkuin toverinsa ulkomailla.
onhan se kamalaa jos maanantaina on vähän nälkä kun nyt vertaa esim. siihen että ei ole syönyt koko elämässään kunnolla on kuolee todennäköisesti ripuliin tai tuhkarokkoon kun kylään ei ole varaa hankkia edes yhtä kunnolla kaivoa tai rokotteita.
Autan ja lahjoitan mielelläni molempiin. Ja mulla tuo Pelastusarmeijan av:n joulupata on jo vuosittainen traditio :) Siitä saa hyvän joulumielen.
Ja joka kk menee rahaa hyväntekeväisyyteen useampi kymppi + satunnaiskeräyksiin lisää. Sen lisäksi teen muitakin vapaaehtoishommia. Riittääkö? Mitä *sinä* teet?
mutta suomalaisten köyhyys näkyy esim. siinä että lapset joutuu tankkaamaan maanantaisin extra ruokaa. Sitähän täällä on kauhisteltu pitkin vuotta, nyt on mahdollisuus auttaa?Ei taida sittenkään huvittaa, kauhisteleminen on konkreettisempaa?
Koska en voi auttaa kaikkia, autan niitä joiden arvioin tarvitsevan eniten apua. Sinäkö autat ihan kaikkia ja tuet kaikkia maailman hyvätekeväisyysjärjestöjä, keräyksiä ym?
Pisteyttääkö no. 24 köyhät jotenkin ja jakaa apunsa sen mukaan???.
osani sinne jo olen laittanut,
Hyvää joulua !
ja esim. leipäjono ja diakonia auttavat. Velkojatkin ovat Suomessa yleensä sellaisia, että eivät tule rikkomaan polvilumpiota. Minun ei enää tarvitse auttaa, vaan kohdistan apuni muualle.
35-vuotiaana ja yrittää maksella pienestä eläkkeestään konkurssin myötä jääneitä velkoja. Ei suomalaista köyhää kannata auttaa, eihän se edes asu kadulla niinkuin toverinsa ulkomailla.
Ja monenlaisia. Jotkut haukkuu ja toiset ehkä mielummin auttaa. Itse kuulun auttajiin. En ole ikinä ketään täällä haukkunut, enkä kirjoittele ilkeyksiä. Tiedän, kuinka Suomessa voi olla tiukkaa - jopa työtä tekevillä :(
Hyvä antaa vähästään, paha ei paljostakaan.
Hyvää joulua sullekin! :)
antamisiaan, kumarteluja ja kehujako haluat??? Eipä ole kovin pyyteetöntä apua jos silläkin pitää kerskailla ja kuuluttaa koko kaupungille mitä nyt antaa minnekin. Varakkaalle kymppi on kuitenkin hieman eri asia kuin köyhemmälle yksinhuoltajalle ja kaikilla ei ole varaa matkustaa Afrikkaan asti auttamaan?? Auttaisitte ensin naapureitanne syömään ja asumaan omassa lämpimässä kodissaan ja matkustelisitte sitten ulkomaille apua tarjoamaan.
Miksi pitäisi auttaa naapureita syömään ja asumaan omissa lämpimissä kodeissaan?
Siinä mielessä ihan osuvaa (vaikka tahattomasti), että monet Suomen köyhät ovat köyhiä sen takia, että elämänhallinta puuttuu ja heillä pitäisi ehkä olla joku "henkilökohtainen avustaja/kouluttaja" 24 h mukanaan jonkin aikaa, joka auttaa näkemään mitkä ne ongelmakohdat ovat ja sitten niitä harjoiteltaisiin. Jotkin perhekodit ovat kai tällaisia, opetellaan elämän perusasioita vauvan tulon jälkeen?
antamisiaan, kumarteluja ja kehujako haluat??? Eipä ole kovin pyyteetöntä apua jos silläkin pitää kerskailla ja kuuluttaa koko kaupungille mitä nyt antaa minnekin. Varakkaalle kymppi on kuitenkin hieman eri asia kuin köyhemmälle yksinhuoltajalle ja kaikilla ei ole varaa matkustaa Afrikkaan asti auttamaan?? Auttaisitte ensin naapureitanne syömään ja asumaan omassa lämpimässä kodissaan ja matkustelisitte sitten ulkomaille apua tarjoamaan.
vastata täällä esitettyyn kysymykseen? Ei minun lahjoituksista tiedä muut kuin mies. Ja naapureillani on ruokaa ja koti, ja Suomessa toimii useita erilaisia avustussysteemejä, sosiaalihuoltoa, kelaa ym (joiden apua on jakamassa vähemmän väkeä kuin Afrikassa).
Yksi syy miksi autan Afrikassa on se, että väestönkasvu saadaan parhaiten kuriin kun ihmisten ei tarvitse pelätä että kaikki lapset kuolee. Apuna opetamme heille mm. kerrosviljelyä tms. joilla he voivat itse auttaa itseään ja vielä tuhoamatta ympäristöä mikä ei liene huono asia sekään tänä ilmastonmuutoksen ja eminympäristöjen tuhoutumisen aikana. Vai?
antamisiaan, kumarteluja ja kehujako haluat??? Eipä ole kovin pyyteetöntä apua jos silläkin pitää kerskailla ja kuuluttaa koko kaupungille mitä nyt antaa minnekin. Varakkaalle kymppi on kuitenkin hieman eri asia kuin köyhemmälle yksinhuoltajalle ja kaikilla ei ole varaa matkustaa Afrikkaan asti auttamaan?? Auttaisitte ensin naapureitanne syömään ja asumaan omassa lämpimässä kodissaan ja matkustelisitte sitten ulkomaille apua tarjoamaan.
Älkää viitsikö asettaa nyt näitä asioita vastakkain, antakaa roponne ulkomaille, jos siltä tuntuu, mutta älkää olko noin aggressiivisia,
kyllä niitä autettavia kotimassakin löytyy. Oletteko koskaan lukenet tätä palstaa, kuinka täälläkin äitejä lapsineen on autettu?
mutta kyllä tosiaan sen jälkeen kun on nähnyt nälkään tai likaisen veden takia ripuliin kuolevia lapsia tuntuu aika naurettavilta syytökset väärin kohdistetusta avusta ja että parempi olisi etten heitä auttaisi.