Lue keskustelun säännöt.
Mikä teistä on liian lyhyt aika ystävän tapaamiseen?
18.04.2015 |
Huono otsikko, en keksinyt parempaakaan.. Tarkoitan tässä nyt sellaista ystävää, joka ei asu kamalan kaukana. Itse nään erästä ystävääni aina muutaman viikon välein, riippuen vähän miten ehtii. Mun mielestä on normaalia mennä ystävän kanssa lounaalle/kahville, sitten ehkä vähän kiertelemään kauppoja.. Tähän menee ehkä max.muutama tunti. Kuitenkin tää mun ystävä aina olettaa, että hengailisin sen kanssa tuntikausia? Ymmärrän toki, jos me oltaisiin menossa vaikkapa leffaan tai olisi joku suunnitelma. Yleensä nämä tapaamiset ovat kuitenkin Helsingin keskustassa ja sitten mietitään, mitä tehtäisiin. Esimerkiksi jos sovitaan, että nähdään huomenna klo 12 kampissa, se olettaa mun olevan sen kanssa vähintään jotain viisi tuntia? Mun täytyisi käytännössä aina varata koko päivä sen näkemiseen, jotta se olis tyytyväinen. Ei meillä ole niin paljoa puhuttavaa tai tekemistä (kun ei ole rahaa..), että oikeasti kuluisi luonnollisesti joku kuusi tuntia hups vaan.
Yleensä mulla on aika paljon muutakin tekemistä ja saatan sanoa, että ehdin olemaan Helsingissä kolme tuntia sen kanssa. Se kuitenkin aina valittaa, että onpa lyhyt aika ja harmi kun ei ehditä pitempään nähdä :o? Olenko jotenkin nyt outo, mutta mun mielestä muutama tunti on ihan sopiva/jopa pitkähkö aika nähdä ystävää? En mä muitakaan kavereitani näe noin kauaa, useimpien kanssa käyn ehkä lounaalla päivällä tai sit pari tuntia jossain shoppaamassa. Mulle tulee usein sellainen olo, että oon ihan kamala kun ehdotan kotiinlähtöä. Mutta kun ollaan jo vaihdettu kuuluimiset, vaikka sit kierretty kaupatkin niin se vaan haluaisi nähdä pitempään :D.
Miten te näette ystäviä? Toki joskus on kiva nähdä pidemmän kaavan mukaan, esimerkiksi mennä ensiksi shoppaamaan, siitä vaikka drinksuille ja leffaan.. Mulle tulee aina vaan kauhea kusipääolo, en mä oikeasti ehdi tai edes halua nähdä "koko päivää" sitä, paitsi joskus poikkeustapauksissa.. Yleensä se sitten suuttuu jos mulla ei ole ns. pakottavaa syytä "lyhyelle" tapaamiselle. Esimerkiksi työt se ymmärtää kun mun on sinne pakko mennä, enkä asiasta voi joustaa. Sen sijaan jos mulla on vaikka joku kouluhomma, se ei yhtään ymmärrä, että mun pitäis mennä tekemään sitä kotiin...
Kommentit (31)
[quote author="Vierailija" time="18.04.2015 klo 23:02"]
Kyllä on ihmisillä ogelmat..
[/quote]
Oisko itsestäsi kivaa kiertää kauppoja jos et joko osaisi sanoa, ettet tule tai et olis sisäistänyt, että se on sun oikeutesi ja toisen ongelma, ei sinun? Itseasiassa sä et edes TAJUNNUT, mikä tässä on ongelma. Mutta luule vaan, että se on niin simppeli, kuin luulet, niin maailmasi pysyy helpompana sulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinun täytyy opetella vetämään omat rajasi. Pari kolme tuntia on sopiva aika, et ole yhtään kohtuuton. Muutenkin ystävän kanssa hengailu pitää aina olla vapaaehtoista ja mukavaa, ei tapahtua toisen vaatimuksesta. Ole jämpti! Sano, että sun nyt täytyy lähteä, oli kiva nähdä ja soitellaan taas.
Sun ystäväsi kuulostaa takertuvalta ja läheisriippuvaiselta. Pidä tästä lähtien kiinni omista menoistasi. Jos teillä on tapaaminen klo 12, niin outoa odottaa, että sinun pitäisi viihdyttää häntä suunnilleen työpäivän verran.
Hän olisi itse voinut sopia sen toisen tapaamisensa aiemmaksi. Sinun ei tarvitse kokea tuollaisesta syyllisyyttä. Lisäksi itse saattaisin vähentää tapaamisia entisestään, mikäli toinen käyttäytyisi tuolla tavoin painostavasti.
Vanhanajan kohteliaisuussääntö 2h on mielestäni oikein sopiva. Ainakin näin perheellisellä työssäkäyvällä se on sellainen aika, jonka pystyy irrottamaan, mutta toisaalta ehtii sinä päivänä sitten tekemään jotain niitä arkiaskareitakin yms. Alle 2h on kyllä aika lyhyt aika, jollei nyt sit esim. ole läheisissä työpaikoissa ja käy vaikka yhdessä lounaalla vähän tiheämmin.
2 h on sellainen minimi, elli muuta ole sovittu mutta 3h on jo paljon.
Mullakin oli ystävä , jonka kanssa juttu ei oikein enää vuosien jälkeen kulkenut. Keksimme puhuttavaa noin tunniksi mutta loppu oli todella hankalaa. Kerroin sitten etukäteen, että hän voi tulla luokseni lounaalle jo aamupäivästä mutta että klo 14 on jo muuta menoa (istuu luonani puhuattomanakin viisikin tuntia putkeen). Odottelin häntä klo 11 tienoilla (se oli mainittu puhelimessa), mutta ystäväni saapui klo 12.30, kun olikin yllättäen päättänyt pyöräillä meille. Sitten kun käskin pöytään, niin ystäväni könysi suihkuun ja meikkasi ja klo oli 13.15 kun lopulta pääsi pöytään. Oli aika hölmöä todeta 45 minuutin jälkeen, että nyt kuule alan itse valmistautua lähtöön ja laittaa samalla tekstaria, että myöhästyn. Ystäväni aivan loukkaantui, kun näin häntä vain 45 minuuttia eikä meinannut millään mennä jakeluun että
1) piti tavata klo 11, jolloin tapaamisaikaa olisi ollut 3 tuntia
2) hän saapui klo 12.30, jolloin olisimme voineet jutella vielä puolitoistatuntia mutta hän päättikin mennä suihkuun ja meikata pitkän kaavan mukaan
3) Muut suunnitelmani olivat jo etukäteen tiedossa eivätkä tulleet yllätyksenä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen siis joskus sanonut, että mun pitää sitten lähteä klo 15. Sit se kysyy, että mihin. Esimerkiksi alkava työvuoro on hänelle ns. oikea syy, muut syyt ei kelpaa. Oon sit saattanut sanoa, että ihan oikeesti mun on mentävä kotiin tekemään kouluhommia, siivoomaan ja illalla lupasin mennä mieheni luokse.. Sit kun kello on 15 niin tulee jotain ininää, että aijaa, nytkö jo ja voi voi. AINA nää meidän tapaamiset päättyy tällä tavoin, ellei mulla sit oo tosiaan alkamassa duunivuoro..
Oon koittanu erilaisia taktiikoita, just sanoa tarkan ajan milloin pitää lähtee. Sit oon joskus koittanut olla sanomatta ja katsonut, että milloin mulle tulee se "nyt kotiin"-olo. Yleensä parissa tunnissa oon ns. täynnä sitä ihmistä hetkeksi. Sillä vaan on vähän eri visio tästä asiasta.. Se vaan aina valittaa kun mulla ei oo hänelle aikaa ja muuta, "koskaan ei nähdä kunnolla".
Mun mielestä joku 3h on oikeesti tosi paljon ja pari tuntia mulla on usein sen kans ihan kivaa ja mukavaa, sen jälkeen menee sit kiusalliseks jotenkin. Se sit monesti kyselee, että no milloin mulla on sellainen päivä, että ehtisi "kunnolla" nähdä?? Oon varmaan sit sen mielestä aivan kamala, mutta ei mulla ole sellaisia päiviä. Jos mulla on KOKONAAN vapaapäivä kaikista urheilutreeneistä, töistä ja kouluhommista, en todellakaan vietä tästä päivästä kahdeksaa tuntia sen kanssa, sori vaan :D. Tarviin aikaa myös itselleni ja sehän ei oo sille syy, että mun täytyy lähtee kotiin, koska haluan olla itsekseni mättämässä karkkia ja kattomassa telkkaa.
Ollaan siis molemmat 26-vuotiaita. En tiedä, että onko erilaiset elämäntilanteet jotenkin tässä syynä. Itse olen opiskeluiden kanssa tosi kiireinen, käyn töissä, urheilen aktiivisesti ja seurustelen. Nyt oon valmistumassa ja siirtymässä kokoaikaiseen työhön. Se taas on työtön, haaveilee korkeakouluopiskeluista ja on sinkku. Sillä siis on aikaa, mulla ei.
Kaikkein tylyintä on ehkä se, että se aina olettaa mun voivan syödä ulkona tms. En useinkaan oikeasti vaan pysty lähtemään kiinalaiseen noin vain tai sit tukeutua sen varaan, että voin 6h ajan ostella välipaloja ja ruokaa kaupungilta. Mulla ei oo varaa (toivottavasti helpottaa kokopäiväisen töiden löydyttyä) ja tää kaveri tietää sen ja myös sen, että sairastan erästä sairautta ja mun on tosi tärkeä syödä suht säännöllisesti.. Ihan tuskaa miettiä ruokailua ja syömistä tähän kaiken päälle!
Ap
Ei tuo oikein kivalta kuulosta kyllä. Mä näen normaalisti ystäviä max pari tuntia ellei siis oo sovittu jotain erikoisempaa jossa menis aikaa. Yks poikkeus on ystävä jota näen tosi harvoin, hänen kanssaan saattaa mennä kuusikin tuntia ihan helposti vaan keskustassa hengaillen ja jutellen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun isäni on tällainen. Ymmärrän, että on varmaan yksinäinen, mutta on rankkaa, kun hänelle ei mikään järjellinen tapaaminen riitä. Aina menee vähintään 7 tuntia ja oleminen ei ole kuitenkaan oikein luontevaa, ja valittaa esim jos laitan vaikka pyykkejä sillä aikaa tai siivoan keittiötä / lasten leluja / laitan iltapalaa lapsille / heitä nukkumaan / mitä ikinä lapsiperheen elämään kuuluu. Ei vaan siis ymmärrä, etten voi istua sohvalla työpäivän verran juttelemassa ilman häiriötekijöitä = kuunnella hänen juttujaan. Sitten kun lähtee, ilmoittaa yleensä olevansa stressaantunut meidän huushollin rasittavuudesta, kun koko ajan sählätään jotain. Eli eletään elämäämme, joka ei ikävä kyllä taukoa vaikka vaari tulee kylään. Pari tuntia voidaan kahvitella / ruokailla yms. mutta on mahdotonta pysäyttää lapsiperhe-elämä koko päiväksi. Raskasta eikä mene jakeluun.
Mun yksi sukulainen on semmonen että pyytää montakin kertaa välillä viikossa jonnekkin. Mua ahdistaa liian tiivis yhteydenpito oli se sitten kuka tahansa!
Kerran pääsin töistä kuudelta ja menin tämän sukulaisen ja toisenkaverin kanssa syömään. Syötiin ehkä kolme tuntia ja lähin sitte siitä. Pian tulee viestiä" Saadaanko minä ja Sara tulla sun työ?? valehtelin kun en jaksanut :D
hiljattain olin äidilläni ja olin juuri mennyt sinne niin tää kysyy koska tuut sieltä ??? millon tuut??
Muutenkin tämän ihmisen kanssa pitää AINA viettää kokopäivä jos johonki kysyy tai lähtee mun työtä yötämyöten pois esim klo 10. Kyseessä 20-vuotias henkilö.Nyt hän on työttömänä ja arvatkaapa kuinka tää ihminen on muiden varassa. Jokapäivä melkeen tulee viestejä " Mitäs tänään!!?? "Tylsää mitähän tekis"
En ymmärrä ihmistä joka on noin muiden varassa eikä omista omia harrastuksia yms. Tää ihminen tarvii aina monta ihmistä ympärilleen en tiedä miksi.
Ihan jees ihminen eikä se jokapäivä oo tommonen mut ärsyttää välillä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen aika joustava tunnista kolmeen tuntiin. Joskus olen nähnyt pidempiäkin aikoja muttä se alkaa olla jo puuduttavaa.
Yksi joka ei ota muiden aikatauluja huomioon on myöhästelijä ja paikalle saapumatta jättäjä. Ystäväporukassa on yksi, joka saattaa olla tuntejakin myöhässä tai ei ilmaannu paikalle. On tehty usein niin että tapaamispaikassa odotetaan pieni hetki ja lähdetään sitten eteenpäin, koska yleensä tää yksi ei ilmoita itsestään mitään.
Kyllä on ihmisillä ogelmat..