Lapsettoman näkökulma

Tuosta syystä itse lopetin parit ihmissuhteet. Lapsettomat ystävät kun eivät ymmärtäneet sitä, että kyllä joo, he ovat väsyneitä työpäivän jälkeen, mutta niin olen minäkin. Jos tahdomme nähdä, ainoa tapa on se, että lapseton tulee meille - sillä jos me lähdemme lapsen kanssa kylään vaikka heti klo.16.30, olemme perillä julkisilla 17.30, niin kello 18 on jo syytä lähteä kotiin, sillä klo.19 syödään iltapalaa. Ei siis mitään järkeä tavata, jos lapseton (jolla on auto) ei ole valmis joustamaan tapaamisen kanssa.

Lapsettoman näkökulma

Aina, kun olen lähdössä jonnekin perheellisen kaverini kanssa, joudun ensin kävelemään heille puoli tuntia, ja sitten saattamaan heidät kotiin, ja kävelemään takaisin sen 30 min. Koskee niin kävelylenkkejä, kahvilassa käyntejä, kyläilyjä ym. Hänen on niin vaikea lähteä lasten kanssa ja minä lapsettomana voin tietenkin tulla aina heidän kauttaan. rasittavaa minusta. Äidit usein kohtelevat lapsettomia ihmisiä kuin heillä ei olisi muuta elämää kuin kulkea heidän aikataulujensa mukaan.

"Lapsellisen" näkökulma:

Olet sinäkin ystävä! :D Etkö tajua, että kaverillasi on nyt sellainen elämäntilanne, että ei siitä ovesta lähdetä tosta noin vaan ulos. Tosiystävänä sinä pystyisit ymmärtämään, että ystävillä on erilaisia elämäntilanteita ja ne tilanteet muuttuu vuosien aikana.

Tätä ovesta ulos lähtemisen hankaluutta et itse mitenkään tule täysin ymmärtämään ennen kuin sinulla on lapsia. Lentävien lähtöjen aika loppuu siihen kun vauva tulee taloon. Se helpottaa sitten aikanaan kun lapsi oppii itse pukemaan ja kesäisin on aina keveämmät kerrokset, mutta yleisesti ottaen lasten kanssa ovesta ulos lähteminen vaatii jonkinlaisia ponnisteluja ja valmisteluja. Se ei yleensä vaan mene niin, että takki päälle ja lapsi kainaloon.

suuri ongelma että esim 5-vuotiaan kanssa on oltava kotona viimeistään 19.30, että saa iltapalan ja pesun ja ajoissa nukkumaan. Itseänikin ärsyttää välillä kun ei iltaisin "pääse minnekään" lapsen kanssakaan. En halua silti rytmiä muuttaa, varsinkaan arkena. Helpompi siis pyytää lapseton ystävä meille ja laittaa lapsi nukkumaan ja jatkaa juttua...ikävä kyllä, kaikki lapsettomat.

näkökulma. mun vielä lapseton siskoni kyllä tulee aina ensin meille kun yhdessä johonkin ollaan lähdössä. huomattavasti helpompaahan hänen on asiat tehdä vähän monimutkaisemmin kuin minun pienen taaperon kanssa.

vietä aikaa muiden lapsettomien kanssa jos et pysty ymmärtämään lapsiperheiden stressaavaa ja kiireisempää arkielämää. helpompaahan se on ilman lapsia liikkua kuin lasten kanssa. järki käteen..

Kyllä se siitä helpottaa. Ja ap sun elämä on oikeasti vapaampaa, ei siitä pääse yli eikä ympäri.

Mekin elämme rutiinia toki, mutta kyllä me voidaan suoraan töistä mennä kylään jonnekin ja palataan, kun ehditän. Kyläpaikassa tieytysti tälläisissä tapauksissa annetaan lapselle jotain syötävää. On se sitten grillausruokaa tai vaikka voikkareita. Ei lapsi siihen kuole ja mahan ne täyttää. Kotiin tullaan, kun ehditään. Yleensä yhdeksäksi, mutta ei meillä tule ongelmia, vaikka menisi puoli kymmeneenkin tai kymmeneen. Sitten jää vaan iltasadut väliin ja suoraan pesulle ja nukkumaan.



Ja on 5-vuotias.

että lapsiakin on erilaisia?



Omani on vasta 3-vuotias, mutta vaatii todella tarkat rutiinit, tai muuten elämä on pelkkää huutoa ja raivoa. Ruuan ei tarvitse olla myöhässä kuin 15min (ruuan "laadulla" ei niinkään ole merkitystä, muille kuin äidille ;)), mutta päiväunet ovat myös äärimmäisen tärkeät, tai maailma levähtää. Eikä varmasti kukaan ainakaan omasta lähipiiristäni halua kuunnella tuntien raivoamista, sillä lapsi ei nukahda kovinkaan helposti vieraissa paikoissa. Vauvanakaan ei nukkunu vaunuissa tms, aina piti olla oma sänky. Toisilla se lasten kanssa liikkuminen on helpompaa, ole onnellinen siitä :)

Asiat ovat tunnetusti vaikeita kun niistä tekee vaikeita. Asenne kysymys.

Mekin elämme rutiinia toki, mutta kyllä me voidaan suoraan töistä mennä kylään jonnekin ja palataan, kun ehditän. Kyläpaikassa tieytysti tälläisissä tapauksissa annetaan lapselle jotain syötävää. On se sitten grillausruokaa tai vaikka voikkareita. Ei lapsi siihen kuole ja mahan ne täyttää. Kotiin tullaan, kun ehditään. Yleensä yhdeksäksi, mutta ei meillä tule ongelmia, vaikka menisi puoli kymmeneenkin tai kymmeneen. Sitten jää vaan iltasadut väliin ja suoraan pesulle ja nukkumaan.

Ja on 5-vuotias.

Toki on hyvä, että lapsella on rutiinit jne, mutta 90 % noista mä en voi mennä mihinkään- on tekosyitä. Vaikka olisi neljä pientä lasta niin kaikkea pystyy tekemään. Se on vaan itsestä kiinni. Mutta monet naiset on niin käsiä lastenhoidossa, että säälittää.



Mulla on itselläni kolme lasta, ja koskaan en ole johonkin ollut sen takia menemättä. Enkä ole myöhässä.

Jos perheellisen ystävän vaatimukset ovat liian kovia, kannattaa tavata heitä harvemmin ja muita ystäviä sitten useammin.



Perheellinen ystäväsi on ollut joskus perheetön ja tietää minkälaista se elämä on. Sinä et ole koskaan ollut perheellinen joten et tiedä minkälaista se elämä on.



Me emme vieraile erään hyvän ystäväni luona, ihan siitä syystä että meitä on 6 ja ystäväni asuu yksiössä. Ystäväni siis kyläilee meillä, joskus yöpyykin jolloin istumme iltaa myöhäänkin. Tiedän että se aika koittaa kun minun lapseni ovat jo isoja eivätkä kulje kyläpaikoissa mukanamme, silloin minä käyn ystäväni luona jos hänellä sattuu silloin olemaan pieniä lapsia.



Uskon vakaasti ystävyyteemme, ja siihen että vielä 10 vuoden kuluttuakin olemme ystäviä, ja silloin asiat ovat toisin.



Ap ei tunnu näkevän kuin tähän päivään ja omiin näkökulmiin. Luota ystävääsi ja jousta nyt, ehkäpä se aika koittaa kun ystäväsi joustaa jollet ole ystävyyttänne pilannut siihen mennessä.

miksi sinun täytyy erikseen hakea hänet kotootaan jos menette esim. kahvilaan. Miksi ette vain tapaa jossain.



Siis jos menet kylään, menet luonnollisesti sinne. Mutta muuten en ymmärrä miksi teet tuota?



Minua itseä ärsyttää se että lapsia käytetään tekosyynä. Äidksi tultuaan jotkut naiset syyttävät lapsiaan kaikesta mitä eivät itse jaksa, osaa tai huvita tehdä. Kaipaisivat vähän ryhtiä ja vastuuta omista valinnoista.



Kun niitä lapsia syyttää tarpeeksi monta kertaa äiti alkaa itsekin uskoa että lapset on syynä omaan saamattomuuteen.

Siis sen, että lähdetään sieltä lapsiperheen luota johonkin, ja pitää "turhaan" käydä aina siellä kääntymässä. Olen kokenut samaa, ja se alkaa pikkuhiljaa ärsyttää. Kyläily on tietysti ok ja kivaa, mutta se, että lapsettoman odotetaan aina ramppaavan tuota väliä ihan vaan hakemassa ja viemässä, ei aina innostaisi.

pikkulapsiperheiden kanssa seurustelusta niin lopeta se. Turha sitä on marista ja puhua pahaa selän takana, eivät ystävät tee sellaista.



Et olisi ensimmäinen ihminen jolla on joskus ollut ystäviä jotka enää eivät ystäviä ole.

Itse olisin kovin mielissäni, jos pääsisin lapseni kanssa kyläilemään rutiineista hiukan poiketen. Olen sosiaalinen ihminen ja neljän seinän sisälle lukkiutuminen on myrkkyä mielelleni. Minusta lapsen kanssa ulos lähteminen ei ole hirvittävä urakka - toki suurempi "haaste" kuin yksin lähteminen - ja lapsen kanssa liikkuminen on luontevaa minulle.



MUTTA lapseni ei siedä lainkaan rutiinien muutoksia. Olen useita kertoja ajatellut, että jos nyt puoli tuntia pitkittyy iltapala ja sen kautta nukkumaanmeno niin ei se voi maailmaa kaataa. Kyllä se vain kaataa, joka ikinen kerta. Toki me selviämme, mutta se sekoittaa elämämme melkein viikoksi siitä eteenpäin. Usein ja heppoisin perustein en siis ala siihen rumbaan. Joudun valvomaan liki koko yön, jos sekoitan lapseni rytmin. Hän nimittäin herää sitten noin 15 kertaa yössä eikä tosiaan nukahda välittömästi uudelleen.



Sitten seuraava aamu on yhtä kuraa ja koko päivän lapsi on kiukkuinen ja väsynyt. Onneksi hän on kotihoidettu, joten ei tarvitse vielä siihen päälle stressata päiväkodissa selviytymistä näiden "harmittomien vierailujen" jälkeen.



Onneksi omat ystäväni käsittävät tämän. Ja meillä on kotona kaksi vanhempaa iltaisin, joten saamme kohtuullisen usein omaa aikaa omien kavereidemme seurassa - kodin ulkopuolella. Lapsen kanssa emme kuitenkaan esim. kesäiltana voi grillata muiden lapsellistenkaan kanssa kovin myöhään, kyllä meillä on mentävä kahdeksalta nukkumaan.



Ymmärrän hyvin lapsettomien turhautumisen, mutta en käsitä millainen ystävyys moiseen asiaan kaatuu. Joustetaan puolin ja toisin mahdollisuuksien mukaan ja nautitaan toistemme seurasta elämän heitellessä eteemme mitä ihmeellisimpiä haasteita :)

niin riippuvainen rutiineista? Tunnen yhden perheen, jossa väitetään näin ja itseasiassa kyse on äidin tarpeista. Mm. kieltäydytään synttärikutsuista, jottei päiväunet sekoitu ja kun on oltu yhdessä lomailemassa pyöritetään koko muuta porukka, siis muita lapsiperheitä, yhden perheen tarpeiden mukaan. Jos rutiinit on tuolloin sekoittuneet on lapsi vain vähän kitissyt, mutta äiti on huokaillut koko seuraavan päivän. En tiedä onko kyse ollut vain huomiohakuisuudesta vai kontrollitarpeesta.

5-vuotias joutuu viimeistään ensi vuonna kuitenkin eskariin ja ei siellä mennä yhden lapsen rutiinien mukaan.

Minä en kyllä ymmärrä tätä nyt ollenkaan? Miksi pitää ravata edestakaisin? Miksi ei voi tavata vaikka siellä kahvilassa? Ja ennen kaikkea, miten se liittyy niihin lapsiin? Voihan joku lapsetonkin juoksuttaa kaveriaan yhtä lailla.

enkä vaadi lapsettomia aina kulkemaan mun rutiinieni mukaan. Mutta mulla on helpot ja kivat lapset, joilla on järki päässä, ja jotka eivät reagoi herkästi muutoksiin rutiineissa tai missään muissakaan asioissa. Ei se kuitenkaan pelkästään tahdosta ole kiinni se meneminen ja tuleminen, lapset OVAT erilaisia.



Hyvän ystäväni lapsi oli pienempänä sellainen, että pienikin muutos rutiineissa sai aikaan monen päivän kaaoksen, nukkuminen meni sekaisin, ja lapsi raivosi tolkuttomasti. Nyt kun lapsi on isompi, tuo aika on jo historiaa, mutta yrittäkää nyt vähän ymmärtää, että kaikki ei ole pelkästään asenteesta kiinni.

Eihän siinä ole mitään järkeä, jos joudut edestakaisin kävelemään jatkuvasti. Lenkinkin voi sopia niin, että tapaa jossakin mutkassa puolivälissä jne. Mutta totta se on, että lasten luota on vaikeampi lähteä iltaisin mihinkään. Itse käyn joskus jossakin sinkkukaverin kanssa, mutta usein en jaksa edes lähteä. Sinkut kyllä usein tulevat mielellään käymään, tai no en ole huomannut että se ärsyttäisi heittÄ kuten ap sanoo itsestään. En ole muista rutiineista tarkka; kuin iltanukkumaan menosta. Sekin voi joustaa esim puolella tunnilla jos on vieraita meillä kotona tai tunnilla jos ollaan jossakin tien päâllä, mutta en missään tapauksessa jousta siinä montaa kertaa kuukaudessa arki-iltoina. Täällä missä asumme, ulkomailla, on koulu sen verran tiukkaa, että sinne ei viitsi väsynyttä lasta lähettää. Parasta siis antaa levätä yön kunnolla.



Viimeksi kun olin elokuvissa ystävÄn kanssa iltanäytöksessä, joka loppui kymmeneltä, niin ihmettelin tosi paljon, että siellä oli paljon lapsiperheitä vaikka oli sunnuntai=ilta!!! Jotenkin vanhempien pitäisi mun mielestä ns; helppojenkin lasten kanssa muistaa, ettÄ unta nekin tarvitsevat, vaikka eivät kitisisikäÄn koko päiväâ. Eli joskus tuntuu että vanhemmat ei osaa itse pistÄâ stoppia, kun haluaavat olla kaikessa mukana. Se ei ole rentoa eikä fiksua vaan vastuun väistelyÄ!



Ap voisi koittaa tasavertaistaa sitä ystävyyssuhdetta, mutta kannattaa silti muistaa, että lapsissa on aika tavalla hommaa ja ne on sitovia, siitä ei pääse mihinkään.

Siis meillä on alusta alkaen ollut selkeä päivärutiini mutta koska poika ei vaikuttanut kovin tyytyväiseltä, aloin rikkoa rutiinia silloin kun siltä tuntui- eli joskus päiväunet nukuttiinkin rattaissa bussissa, joskus ruoka oli muutama ranskalainen ja nugetti kun äitiä laiskotti eikä jaksanut ruokaa laittaa. Kuulostaa varmasti kamalalta MUTTA: ei mitään eroa lapsen käytöksessä. Hän täyttää kohta 2 ja uhmaa minkä ehtii, 90% päivästä on todella rasittava. Minä lopetin itseltäni ihmeiden vaatimisen ja sallin laiskottelun, "huonon" ruoan silloin tällöin jne. Elämä on paljon helpompaa nyt, ei ehkä onnellisempaa, mutta todellakin helpompaa...

Niin, eniten minua onkin ihmetyttänyt se, että vaikka olisimme menossa johonkin- siis vaikka kahville, kävelylle tms, niin minun pitää aina käydä hakemassa ja saatatmassa takaisin tuo kaverini lapsineen. Ja kuitenkin he liikkuvat päivittäin kävellen JA bussilla keskenään, siis äiti ja lapset. Ei siis johdu siitä, että kulkeminen olisi mahdotonta yksin lasten kanssa. Mutta joku siinä on, miksi sitten tuntuu mahdottomalle lähteä mihinkään, ellen minä hae ja saata. Ja tämä kaverini on se aktiivinen osapuoli, joka viikottain pyytää kävelylle, kahville jne.



ap